Kauna Kemijoen valjastajia kohtaan ei katoa, vaikka toivoa lohen paluusta on vielä – näin 4 miestä puhuu kuningaskalasta ja patoamisen jäljistä

Voimalaitosrakentaminen on muuttanut Kemijokivarren maisemaa. Paikallisten mielissä jäljet ovat myös syvät.

Kemijoki
Kari Alaniska Kemijoen patopenkalla, taustalla Isohaaran voimalaitos.
Tervolalaislähtöinen Kari Alaniska on väitellyt tohtoriksi Kemijoen kalatierakentamisesta – tai oikeammin sen puutteesta.Antti Heikinmatti / Yle

Voimalaitos valjasti Euroopan parhaisiin kuuluneen lohijoen. Silloin entinen Kemijoki katosi, mutta unelma lohen paluusta ja traumat sen menetyksestä elävät yhä.

Suomen pisimmän joen, Kemijoen voimalaitosrakentaminen alkoi sotien jälkeen jokisuulta. Isohaaran voimalaitospato esti lohen nousun kudulle ja jopa kymmenen metriä noussut vesi peitti rantojen viljelysmaita.

Vastuuta haitoista selviteltiin pitkään ja siitä käytiin oikeutta. Epäselvyys ratkesi vasta, kun lappilaiset marssivat karvalakkilähetystönä oikeusministeriöön vaatimaan poikkeuslakia korvausten maksamiseksi.

Korvauksia pidettiin pienenä ja puhuteltiin pajatsorahoina. Osa tyytyi, osan mielestä jokiyhtiöt pitäisi edelleenkin vaatia vastuuseen aiheuttamastaan ympäristötuhosta.

Tässä jutussa neljä Kemijoen kohtaloon liittyvää ihmistä kertoo suhteestaan Lapin mahtivirtaan. Vieläkö ajatus Kemijoesta lohijokena elää?

Kari Alaniska: Patoaltaan näkeminen suututtaa aina

Tervolalaislähtöinen viehekalastaja ja filosofian tohtori Kari Alaniska selvitti väitöskirjassaan, miksi Kemijokeen ei lupaehtojen vaatimuksesta huolimatta rakennettu toimivaa kalatietä.

“Aloin tajuta mistä Kemijoella on kyse, kun luin lukiolaisena Kustaa Vilkunan Lohi-kirjan. Ensimmäinen tunne oli viha. Eikä se rehellisesti sanottuna ole kovin paljoa laantunut vieläkään.

Joka kerran ottaa päästä, kun näen Isohaaran patoaltaan. Kysyin kerran Tervolassa, Narkauskosken rannalla kasvaneelta mummoltani, minkälaista oli kun joki padottiin. Hän vastasi, että hiljaista. Eivät he halunneet siitä puhua.

Isovanhemmat olivat Maalaisliiton äänestäjiä, eivätkä voineet itselleenkään tunnustaa, että omat koirat tässä purivat. Joen valjastaminen oli Maalaisliiton projekti, jolla haluttiin pitää väki maakunnissa tarjoamalla lyhytaikaisia työtilaisuuksia voimalatyömailla.

Kaikki sanoivat, että tämä on edistystä. Kalastus on mennyttä, ostakaa isompi separaattori ja painakaa menemään. Kunnanisät suorastaan rukoilivat yhtiöitä, että alkakaa nyt rakentaa niitä voimaloita. Ja 60–70-luvut olivat vaikeita, sen voi myöntää. Erityisesti työttömyys iski maaseutupitäjiin ja niihin, jotka eivät perineet tiloja ja jatkaneet maataloutta.

Kuljen kalassa lähes kolme kuukautta vuodessa. Aloitin kalastuksen pyytämällä pikkuharjuksia Tervolassa. Sitten kuulin vanhemmilta kalamiehiltä, että on sitä joessa ollut isompiakin kaloja. Rupesin soutamaan lohta ja taimenta Isohaaran alapuolella.

En usko, että lohi minun elinaikanani palaa Kemijokeen. Jokisuun terminaalialueen kalastus pitäisi lopettaa, samoin kuin kutusiian pyynti. Mutta jokiyhtiö on saanut liittolaisikseen niistä hyötyvät ja jatkaa samaa hajottavaa taktiikkaa kuin ennenkin.

Lohen kohtalo ei yhtiöitä kiinnostanut alun alkaenkaan. Eikä se kiinnosta nytkään.”

Martti Maunu: Vesi peitti parhaat pellot

Martti Maunu Tuiskuvaaran perinnetuvan pirtissä.
Martti Maunun enot pitivät Tuiskuvaaran lohitaloa Keminmaassa. Voimalapato vei kalat ja katkeroitti isännät.Antti Heikinmatti / Yle

Vuonna 1940 syntyneen Martti Maunun enot, Tuiskuvaaran lohitalonpojat, nostivat Kemijoesta tuhansia kiloja lohta ennen joen patoamista. Voimalaitoksen valmistuttua vain pari vuotta aiemmin kulle- eli kulkuverkon laskemiseen teetettyä venettä ei enää tarvittu.

“Muistan, minkälaista oli viimeisenä kesänä ennen kuin vesi nousi ja joki padottiin. Meidän rannassa oli komeita tuomia ja kivien välissä kasvoi metsämansikoita. Siihen aikaan kuljettiin jalan, ja tie meni talon ja joen välistä.

Enot vetivät joessa kulletta ja pyytivät lohta. Lohia oli rannassa rivissä, toistakymmentä isoa kalaa, kymmenen kilon molemmin puolin.

1948 joki tukittiin. Lohen nousu loppui. Vesi nousi tässä meidän kohdalla kahdeksan metriä. Joessa oli vastapäätä Rantaniemensaari, jossa oli komeat, kartanomaiset talot. Siitä saaresta näkyy nyt vain pieni osa. Joki on tältä kohdalta 900 metriä leveä.

Kaksi kolmasosaa Tuiskuvaaran pelloista jäi veden alle. Ne olivat parhaita peltoja, multavia rantamaita. Niissä kasvoi viljaa, ohraa ja ruista. Tilalle saatiin hallanarkoja peltoja jänkien takaa.

Enot olivat lohen katoamisesta tietysti pahoillaan ja katkeriakin. Patoamisen jälkeen joen käyttöä haittasi vielä uitto. Tukkeja oli rantaan asti. Siihen saatiin muutos seitsemänkymmentäluvulla.

Karvalakkilähetystön peräämiin korvauksiin oltiin ainakin jonkun verran tyytyväisiä. Hyvä että edes jotain saatiin, kun pelkona oli, että jäädään kokonaan ilman. Tänä päivänä korvausasian jauhaminen on turhaa. En vaivaa päätäni jossittelulla.

Viime kesänä naapuriin muuttanut mies kauppasi minulle verkkoa ja houkutteli pistämään sen pyyntiin patoaltaaseen. Sanoin, että jos siitä jotain saadaan niin ostan sen verkon sinulta.

Omasta rannasta verkkoon tarttui sataa grammaa vaille seitsemän kilon lohi. Se oli komea emokala, punalihainen ja kirkas. Sanoin ääneenkin, että viimeksi tässä törmällä on ollut lohta kesällä 1948. Se kyllä lämmitti mieltä.

Täytin lupauksen ja ostin sen verkon. Ehkä lohikin vielä jokeen palaa, ainakin askelia on otettu oikeaan suuntaan.”

Jaakko Ylitalo: Nyrkkiä pöytään lauantaimakkaran voimalla

Jaakko Ylitalo Rovaniemen rautatieasemalla karvalakki päässä.
Jaakko Ylitalo toimi Lapin maakuntaliiton maakuntasihteerinä osallistuessaan karvalakkilähetystöön. Matkaan lähdettiin Rovaniemen rautatieasemalta.Annu Passoja / Yle

Lapin maakuntaliiton maakuntasihteeri Jaakko Ylitalo matkusti vuoden 1979 Karvalakkilähetystön mukana oikeusministeriöön vaatimaan vuosia oikeudessa viipyneitä lohikorvauksia joen valjastamisesta.

”Uho oli kova. Kun Rovaniemen asemalta lähdettiin, sanottiin lehdistölle että takaisin ei tulla ennen kuin on päätös asiasta saatu. Säännöt teimme jo ennen lähtöä, mutta junassa muistimme että tärkein puuttuu: viinaa ei oteta ennen kuin on homma hoidettu.

Vaatimus oli, että valtio maksaa viimeisen oikeudenkäynnin päätöksen mukaiset korvaukset ja käy sitten oikeutta voimayhtiöitä vastaan vaikka maailman tappiin asti.

Oikeusministeri Christoffer Taxell sanoi, että voimassaolevan lainsäädännön mukaan tämä ratkotaan, poikkeuslakia ei tule. Karvalakkilähetystön vastaava totesi, että tämä ei tyydytä meitä, me jäämme ministeriöön.

Puolet porukasta keskusteli virkamiesten kanssa, puolet jäi käytävään. Nuorin pantiin hakemaan eväitä, lauantaimakkaraa oli ainakin seitsemän tankoa ja limppuja vaikka kuinka paljon.

Olimme laittaneet myös presidentille pyynnön, että ”olemme taas täällä ja huonolta näyttää, voisitteko auttaa”. Presidentti vastasi, että tulkaa käymään Tamminiemessä. Silloin tiesimme, että asia alkaa rullaamaan. Pääministeri Mauno Koivistokin oli siinä välillä pörhistynyt. Hän lähetti Taxellin neuvottelemaan asiasta Pohjolan Voima Oy:n hallituksen puheenjohtaja Paavo Honkajuuren kanssa.

Pohjolan Voima lupasi maksaa korvaukset. Yhtiöt pääsivät sitten pitkien neuvottelun jälkeen sopimukseen siitä, miten summa jaetaan niiden kesken.

Kun palattiin kotiin, kaikki eivät olleet tyytyväisiä. Kalevi Nieminen Tervolasta sanoi, että ei ole syytä juhlia, ennen kuin kalatie on rakennettu.

Minä ajattelen nyt Niemisen tapaan. Ja siinä kokonaisvastuu on valtiolla. Kyllä minä unelmoin lohen paluusta, ja olen aika varma siitä, että se vielä kerran palaa.”

Tuomas Timonen: Tärkeintä olisi katsoa eteenpäin

Kemijoki Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Timonen
Presidentti Kekkonen ajoi aikoinaan Kemijoen valjastamista valtion johdolla. Tuomas Timonen on toiminut valtiojohtoisen Kemijoki Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2013.Annu Passoja / Yle

Lapsuuden Lapin lomilla Tuomas Timosta varoiteltiin menemästä liian lähelle Kemijoen virtaa. Aikuisena joki ja sen voimalat ovat tulleet Kemijoki Oy:n toimitusjohtajalle tutuiksi.

“Ensimmäisiä lapsuusmuistoja on valon juhla, jota vietettiin kun kotikylään tuli sähkö. Oltiin paikallisella kansakoululla ja sähköyhtiön toimitusjohtaja käänsi katkaisijasta valot päälle. Ehkä siitä tämä rakkaus sähköön, kun on elänyt myös ilman sitä.

Kemijoki-yhtiön tärkein tehtävä on tehdä sähköä valtakunnan verkkoon. Lohen palauttaminen on monen tahon vastuulla, ei vesivoimayhtiö voi yksin toimia.

Emme me vastusta kalatalousvelvoitteiden muuttamista, mutta Lapin ELY-keskuksen tekemä uusi hakemus on kohtuuton. Kalatiet, alasvaellusreitit, lisäistutuksia, vaellusaikana joen käyttö pitäisi tehdä kalojen ehdoilla. Oikeastaan kaikkea mahdollista vaaditaan.

Yhtiöllä ei ole mahdollista tehdä sellaisia investointeja ja tuotantotappioita, mitä tuon mittakaavan toimista koituu.

Rovaniemeltä alaspäin ovat Suomen suurimmat vesivoimalat, siellä pitää etsiä sellaiset ratkaisut jotka pystytään tekemään. Kalauoma on aika monimutkainen järjestelmä, kun pitäisi teitä alittaa ja joskus mennä ihmisten pihojen läpi. Ei tämä ole niin yksinkertaista että valettaisiin vain joku betoniränni.

Me olemme panostaneet Kalasydämen kehittämiseen, kala-asioissakin voidaan olla innovatiivisia.

Kun 1940-luvulla tehtiin ratkaisuja, yritysvastuun näkökulma oli erilainen. Kun mietittiin sotakorvausten maksua, niin muut asiat olivat tärkeämpiä kuin vaelluskalat. Tässä on ollut erilaisia vaiheita, mutta tärkeintä olisi katsoa eteenpäin.

Uskon että hyvin suunnitellulla yhteistyöllä pystytään jonkinlainen lohikanta palauttamaan, mutta se on eri kysymys, voidaanko sitä kalastaa.“

Pitäisikö valtion toimia ponnekkaammin, jotta hallitusohjelman kirjaus vaelluskalojen palauttamisesta Kemijoelle toteutuisi? Keskustele klo 22 asti.

Yle Areenassa on erikoislähetys, jossa keskustellaan lohen paluusta Kemijokeen ja siihen liittyvistä kiistoista. Mukana lähetyksessä muun muassa kala-aktiivi Jasper Pääkkönen, ympäristöministeri Krista Mikkonen ja Kemijokiyhtiön johtoa.

Jasper Pääkkönen profiilikuvassa.
Mukana keskustelemassa muun muassa Jasper Pääkkönen.

6.11. klo 8.03 Korjattu Alaniskan tekstistä vanhemmat isovanhemmiksi.

Lue myös:

Jasper Pääkkönen Kemijoen kalateistä: "Käsittämätön tilanne, että valtionyhtiö taistelee valtion asettamia tavoitteita vastaan"

Lapissa historiallinen suunnitelma: vesivoimalaitoksesta ollaan valmiita luopumaan ja vaelluskaloja toivotaan takaisin

Kapinahenki kytee Perämeren ammattikalastajien joukossa – "Meitä on kyykytetty jo tarpeeksi"

Kemijoen säännöstelyn haitat jäävät Lappiin ja leijonanosa hyödyistä valuu etelään