Vasemmistoliiton Li Andersson ja perussuomalaisten Jussi Halla-aho viilaisivat osinkojen verotusta, mutta aivan eri syistä

Hallituksessa erimielisyyttä listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksesta, keskusta ei kiristäisi yrittäjien verotusta.

verotus
Opetusministeri Li Andersson täysistunnossa 11.9.2019
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson.Pekka Tynell / YLE

Veropäivä maanantaina näytti euroina, miten suomalainen verojärjestelmä toimi talouskasvun nousuvuotena 2018.

Yle selvitti muutamalta puoluejohtajalta ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtajalta, mitä ajatuksia veropäivä herätti ja pitäisikö verotusta jotenkin muuttaa.

Andersson: Listaamattomissa yrityksissä verotukea rikkaimmille

  • Listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverotukseen kiristys
  • Lähdevero institutionaalisille sijoittajille, myös ammattiliitoille

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson haluaisi kiristää pörssiin listaamattomien osakeyhtiöiden osinkojen verotusta tavalla tai toisella.

Varakkaista listaamattomista yhtiöistä omistaja voi saada osinkoja 7,5 prosentin verotuksella.

Pörssiyhtiöiden osingoissa verotus on yli 25 prosenttia. Pääomatulojen veroprosentti on 30, mutta pörssiyhtiöiden osingoista 15 prosenttia on verotonta tuloa.

Esimerkkeinä ovat olleet usein konsultit, apteekkarit, juristit ja lääkärit. Nämä ammattiryhmät järjestävät monesti toimintaansa yksityisyrittäjinä listaamattomien osakeyhtiöiden kautta.

Apteekkarit maksavat varsinaisesta apteekkitoiminnastaan ja lääkemyynnistä veron henkilökohtaisena tulona.

Joillakin apteekkareilla on apteekin ohella osakeyhtiö, joka myy apteekin tiloissa kosmetiikkaa ja vastaavia tuotteita. Tämän ja yrittäjävähennyksen vuoksi myös apteekkareita on käytetty esimerkkinä poliitisissa väittelyissä.

Apteekkariliiton mukaan vajaalla 250 apteekkarilla on apteekin ohella osakeyhtiö muuta kuin lääkemyyntiä varten. Suomessa on noin 600 apteekkaria.

– Ei ole oikeudenmukaista, että meillä on erillinen verotuki, joka kohdentuu yhteiskunnan rikkaimmille eli niille, jotka pystyvät nostamaan erityisen kevyesti verotettuja osinkoja listaamattomista yrityksistä, Andersson sanoo.

– Aika pienilläkin muutoksilla saataisiin sekä lisättyä verotuksen oikeudenmukaisuutta että lisätuloja valtion kassaan. Lisärahat voisi olla mahdollista käyttää elinkeinoelämää hyödyttäviin koulutuspanostuksiin tai muihin tarpeellisiin uudistuksiin, Li Andersson ehdottaa.

Valtiosihteerien työryhmä selvitti yritystukien vähentämistä syyskuussa. Poliittiset valtiosihteerit arvioivat, että listaamattomien osakeyhtiöiden veromalli tuottaa perusteetonta etua varakkaiden yritysten suurille omistajille.

Listaamattomien yritysten veromuutos riippuu hallituksesta. Keskusta ei ole halukas kiristämään yrittäjien tai yritysten verotusta.

Li Andersson olisi myös halukas ulottamaan osinkoverotuksen suomalaisiin yleishyödyllisiin yhdistyksiin ja säätiöihin sekä ulkomaalaisiin sijoitusrahastoihin. Tällä hetkellä ne eivät maksa osingoistaan veroa.

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että tätä lähdeveroksi kutsuttua käytäntöä selvitetään. Verotaso olisi viisi prosenttia, kuten pääministeripuolue SDP vaalien alla ehdotti.

Lähdevero koskisi muun muassa ammattiliittoja ja säätiöitä. Vero voisi vaikuttaa myös työeläkeyhtiöihin ja kotimaisiin sijoitusrahastoihin.

Jussi Hall-aho eduskunnassa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.Jussi Nukari / Lehtikuva

Halla-aho: Ammattiliittojen verottomien osinkojen poisto harkintaan

  • Ammattiliittojen osinkojen verovapauden poistoa harkittava
  • Keskituloisten tuloveroon kevennys, tupakan ja makeisten veronkorotuksia voisi harkita, bensiinin ei

Suurimman oppositiopuolueen, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho olisi valmis harkitsemaan ammattiliittojen osinkojen verovapauden poistamista.

Käytännössä tämä tarkoittaisi, että ammattiliitoilta pitäisi poistaa yleishyödyllisen yhdistyksen asema. Yleishyödyllisten yhdistysten ja säätiöiden saamat osingot ovat verovapaita.

– Voidaan kyllä kyseenalaistaa tämä yleishyödyllisyys, kun ay-liike tekee markkinoilla esimerkiksi kiinteistöbisnestä. Siitä on kyllä usein yleishyödyllisyys kaukana vuokralla-asuvien kannalta, Jussi Halla-aho sanoo Yle haastattelussa.

– Lisäksi ay-liike on valitettavasti erittäin pahasti naimisissa muutamien poliittisten puolueiden kanssa, arvioi Halla-aho.

Halla-aho tarkoittanee SDP:tä ja vasemmistoliittoa.

Tätä kokonaisuutta on Halla-ahon mielestä syytä pohtia vakavasti. Muihin osinkoverotusasioihin perussuomalaisilla ei ole valmista mielipidettä.

Perussuomalaisten mielestä keskituloisten ostovoimaa pitäisi pystyä nostamaan. Keskituloisena Halla-aho pitää vuodessa noin 30 000 euroa ja sitä jonkin verran enemmän ansaitsevaa palkansaajaa.

– Meillä on suuri ero Ruotsiin keskituloisten ihmisten ansiotuloverotuksessa, se on meillä liian ankaraa, sanoo Halla-aho.

Halla-aho uskoo, että keskituloisten veroale lisäisi niin sanottuja dynaamisia vaikutuksia, jolloin ei välttämättä tarvitsisi leikata julkisia menoja tai korottaa muita veroja. Kun ihmisille jäisi enemmän rahaa käteen, se kannustaisi ottamaan työtä vastaan ja tarve tulonsiirtoihin vähenisi, jolloin julkisen talouden menot vähenisivät.

Haittaveroista perussuomalaiset olisi valmis harkitsemaan tupakan ja makeisten veronkorotuksia.

Polttoaineiden veroja puolue ei korottaisi. Halla-ahon mielestä autoilu ei kuitenkaan vähenisi eikä veronkorotuksella olisi silloin myönteisiä ilmastovaikutuksia.

Katri Kulmuni eduskunnassa 12.9.2019
Keskustan puheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmuni.Pekka Tynell / Yle

Kulmuni: Yrittäjien ja yritysten verotus ei voi kiristyä

  • Keskustalle on kynnyskysymys, että yrittäjien ja yritysten verotus ei kiristy
  • Lähdeveroa ammattiliitoille ja säätiöille sekä ulkomaisille rahastoille voidaan selvittää

Keskustan puheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmuni ei innostu listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverotuksen kiristämisestä.

– Keskustalle aivan yksiselitteinen kynnyskysymys on, että yrittäjien ja yritysten verotus ei voi kiristyä, Kulmuni kiteyttää.

Katri Kulmunin mielestä hallituksessa pitäisi kansainvälisen taantuman uhatessa keskittyä mieluummin työllisyystavoitteeseen kuin verojen kiristämiseen.

Kulmunin mukaan yrittäjät kantavat riskiä siitä, että Suomessa kannattaa työllistää. Huolena on myös, että omistajayrittäjien määrä vähenee.

– Veroja korottamalla ei kyllä Suomen talous kuntoon tule, Katri Kulmuni sanoo.

Hallitusneuvotteluissa on sovittu, että esimerkiksi ammattiliittojen ja säätiöiden sekä ulkomaisten rahastojen osinkojen verovapauden poistamista selvitetään. Selvittely sopii keskustalle.

Kulmuni arvioi, että hyvinvointiyhteiskunnan kannalta olisi tärkeää, että pienet yrittäjät uskaltaisivat palkata ensimmäisen vieraan työntekijän ja yritykset kasvaisivat.

Pia Viitanen
SDP:n kansanedustaja, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Pia Viitanen.Timo Korhonen / AOP

Viitanen: Verotuksen huojennuksista satoja miljoonia rahaa

  • Remontti ansiotuloja kevyemmin verotettuun pääomaan tai omistamiseen
  • Listaamattomien yhtiöiden osingot ja lähdevero ulkomaisille sijoitusrahastoille selvitykseen

Yle ei tavoittanut pääministeri Antti Rinnettä (sd.) kommentoimaan veroasioita. Sen sijaan SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Pia Viitanen kommentoi veroja Yle Radio 1:n Ykkösaamussa tiistaina.

Viitanen arvioi, että omaisuuden ja pääomien verotus on Suomessa keskimäärin kevyempää kuin Euroopan unionissa.

– Verotuksessa liikkuu todella paljon verottamattomia tai huojennettuja eriä, jotka toisella systeemillä voisivat tuoda jopa satoja miljoonia euroja yhteisiä verorahoja, Viitanen sanoi Ykkösaamussa.

Viitanen laittaisikin valmisteluun muutoksia, jotka koskisivat sitä osaa pääoman ja omistamisen verotusta, joka on selkeästi kevyempää kuin ansiotulojen verotus. Kaikki eivät pysty muuntamaan ansiotulojaan pääomana verotettaviksi.

Viitasen mielestä verosuunnittelun mahdollistavia aukkoja on syytä paikata, koska verosuunnittelu mahdollistaa verojen välttelyn.

– Ei voi olla niin, että aina rikkaita kannustetaan veronkevennyksillä ja köyhiä leikkaamalla etuuksia.

Verojaoston puheenjohtaja ihmettelee myös listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverotuksen helpotuksia.

Myös Viitanen on valmis selvittämään lähdeveron käyttöönottoa hallitusohjelman mukaan. Siis pitäisi selvittää osinkojen verotuksen laajentamista sinne, missä osingoista ei nyt makseta veroja.

Juttua tarkennettu 6.11.2019 kello 10.40 lisätiedolla, miksi apteekkareita käytetään esimerkkinä verokeskustelussa.

LUE LISÄÄ:

Mitä tienasivat yritysjohtajat, urheilijat ja muusikot – ja mitä se kertoo Suomesta? Katso kooste veropäivän huippujutuista

Analyysi: Kulmunin arvioitiin vievän keskustaa vasemmalle, mutta hallituksen veropolitiikka todistaa toisin

Hallitus pui myös näitä leikkauksia yritystukiin: apteekkarit, pienpanimot, matkailuautot, viihdemerenkulku...