Kaustinen aikoo lakkauttaa Köyhäjoen kyläkoulun: "Tällainen prosessi on aina raskas"

Kunnanhallitus kaavailee, että koulu suljettaisiin kahden vuoden kuluttua.

kyläkoulut
Kaustisen kunnantalo
Kaustinen suunnittelee Köyhäjoen kyläkoulun lakkauttamista.Katariina Poranen / Yle

Kaustinen on lakkauttamassa Köyhäjoen kyläkoulun oppilasmäärän laskun takia.

Alakoulun oppilasmäärä on pudonnut viimeiset viisi vuotta, ja tällä hetkellä koulua käy 19 lasta.

Kunnan sivistysjohtaja Mailis Tastula myöntää, että prosessi on kyläläisille raskas. Asiaa on käsitelty viime keväänä koulun henkilökunnan kanssa.

– Minun urallani tämä on neljäs lakkautettava kyläkoulu. Oppilaat tottuvat yleensä aika pian uuteen kouluun, mutta silti tässä on vielä käsiteltävää kaikilla, sanoo Tastula.

Kaustisen kunnanhallitus hyväksyi maanantaina lakkauttamissuunnitelman ja ehdottaa sitä valtuustolle. Sen mukaan koulu suljettaisiin kahden vuoden kuluttua syksyllä. Asiasta päättää lopullisesti valtuusto.

Viimeisen lukuvuoden koulu toimisi yhden opettajan kouluna. Silloin koulussa olisi jäljellä enää vuosiluokat 3.–6. ja ryhmässä opiskelisi 16 lasta. Nykyiset koulunkäyntiohjaajat jatkaisivat opettajan tukena.

Samana lukuvuonna eli 2020–2021 lähikylien ekaluokkalaiset aloittaisivat koulutiensä Keskuskoululla.

Edellisen kerran Kaustinen lakkautti kyläkoulun vuonna 2008. Silloin suljettiin Salonkylän koulu. Sitä ennen kunnasta lakkautettiin Vintturin ja Jylhän koulut vuonna 2006.

Talous alamäessä

Kaustinen kärsii myös vaikeasta taloustilanteensa ja on korottamassa tuloveroa.

Tällä hetkellä kaustislaisten tulovero on 21,5. Kunnanhallitus päätti ehdottaa valtuustolle veron korottamista 22:een prosenttiin.

Nostopaineita lisää se, sillä kunnan tulos on syyskuun loppuun mennessä painumassa lähes 700 000 euroa miinukselle.

Lisäksi Kaustisen kassaan kilahtaa verotuottoja tämän hetken arvion mukaan jopa miljoona euroa viime vuotta vähemmän.

Syynä on verokortti- ja tulorekisteriuudistus. Myös veronkorotus menee vielä valtuuston käsittelyyn.