Aikakauslehtiä kustantava Fokus Media vaihtaa toimitusjohtajaa

Yhtiön lehtiä ovat muun muassa Cosmopolitan, Elle, Auto Bild sekä Koti ja Keittiö.

aikakauslehdet
cosmopolitan-lehti
Suomen Cosmoa uhkaa lakkauttaminen. Lehti on kansainvälinen, ja se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1886 Yhdysvalloissa perhelehtenä.Carolyn Jenkins / AOP

Aikakauslehtiä kustantava Fokus Media on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi Mikko Saastamoisen. Nykyinen toimitusjohtaja Tapani Pitzen siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi. Saastamoinen siirtyy Fokus Medialle rakentamisen ammattilehtiä kustantavasta RPT Docusta.

Fokus Median lehtiä ovat muun muassa Auto Bild sekä Koti ja Keittiö. Yhtiö julkaisee myös Cosmopolitania ja Elleä, joiden lopettamisesta kerrottiin viime viikolla.

– Fokus Media on kasvanut keskikokoiseksi aikakauslehtikustantajaksi nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Yhtiö siirtyy nyt uuteen vaiheeseen tavoitteena kasvun jatkaminen ja taloudellisen tilanteen vakauttaminen, Pitzen kertoo tiedotteessa.

Fokus Media toimii myös asiakasviestinnän ja sisältömarkkinoinnin parissa.

Lue lisää:

Journalisti: Fokus Media lakkauttanee Cosmopolitanin ja Ellen

Juttua korjattu kello 17.00: Cosmopolitanin ja Ellen lopettamisesta on päätetty, eli ne eivät ole lopettamisuhan alla, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.