Vaateteollisuudessa merkittävä määrä kangasta päätyy leikkuujätteeksi kaatopaikalle, mitä asialle voi tehdä? Tässä kolme esimerkkiä

Arviolta 15 prosenttia kankaista menee hukkaan jo kun vaatteita leikataan.

Tekstiilijäte
Saara Jolkkonen
Helsinkiläisen Saara Jolkkosen suunnittelutapa on yksi esimerkki siitä, miten vaatteita voitaisiin valmistaa jätteettömästi tulevaisuudessa.Markku Pitkänen / Yle

Vaateteollisuuden ongelmat saasteista ihmisoikeusloukkauksiin ovat olleet suuren mediahuomion kohteena viime viikkojen ajan.

Vaatteiden tuotannossa syntyvä tekstiilijäte ei ole ongelmista vähäisin: Arvioiden mukaan noin 15 prosenttia (siirryt toiseen palveluun)käytetystä kankaasta päätyy leikkuujätteen muodossa hävitettäväksi.

Vaatteet saastuttavat ympäristöä koko elinkaarensa ajan, materiaalikuitujen valmistuksesta tuotteen hävittämiseen saakka.

Myös vaatteiden nopea kierto tekee alasta yhden maailman saastuttavimmista (siirryt toiseen palveluun). Arviolta 10 prosenttia kasvihuonepäästöistä tulee muoti- ja tekstiiliteollisuudesta.

– Jos otetaan huomioon kuitujen, kankaiden ja vaatteiden valmistus sekä lopuksi vielä tekstiilituotteiden hoito kotona, niin kyllä vaateteollisuuteen kuluu paljon kemikaaleja, vettä ja energiaa, toteaa projektitutkija Marja Rissanen Aalto-yliopistosta.

Yksi keino vähentää vaateteollisuuden ympäristötaakkaa on tekstiilijätteen uudelleenkäyttö, mutta mitä ratkaisuja ongelmaan on Suomessa ja maailmalla esitetty?

Kokosimme tähän juttuun kolme mahdollista vaihtoehtoa.

Pitäisikö ihmisten valmistaa itse vaatteensa?

Saara Jolkkonen, 32, lähestyy vaateteollisuutta erilaisesta näkökulmasta. Hän suunnittelee ja valmistaa vaatteita ilman jätettä.

Jolkkosen hyödyntämä zero waste -suunnittelutyyli on pohjimmiltaan ajatustapa, jossa pyritään tekstiilijätteen vähentämiseen tai poissulkemaan se tuotteen valmistusprosessista kokonaan.

Niin sanotulla nollajäte-periaatteella vaatteita valmistetaan useimmiten kahdella tavalla: Joko kangasta ei leikata ollenkaan tai kaikki sen kaikki osat käytetään hyväksi. Näin ollen kaavat muistuttavat hieman palapeliä.

Filosofia on kokenut uuden tulemisen 2010-luvulla. Kuitenkin zero waste -periaatetta on vaatteiden valmistuksessa hyödynnetty luultavasti (siirryt toiseen palveluun) niin kauan kuin ihmiset ovat niihin pukeutuneet.

Suunnittelutapaa on käytetty muun muassa japanilaisissa kimonoissa. (siirryt toiseen palveluun)

Jolkkosen mukaan nykyinen vaateteollisuus on väistämättä suurten muutosten edessä.

– Systeemi, josta syntyy jätettä, on viallinen systeemi. Vaihtoehtoja pikamuodille on olemassa. Yksi keino on käyttää kaikki materiaali hyödyksi.

Jolkkosen missiona on suunnitella vaatekaapin minimisisältö alusvaatteista päällystakkiin jätteettömällä suunnittelumenetelmällä. Vaatteiden kaavat ladataan projektin nettisivuille, josta kuluttajat voivat hyödyntää niitä omiin tarpeisiinsa ilmaiseksi.

Apurahalla käynnistetty hanke on nyt puolessavälissä.

– Kun vaatteen kaavat suunnitellaan niin, että kaikki palat tulevat käyttöön, katoaa leikkuujätteen ongelma, Jolkkonen sanoo.

Hän käyttää vaatteiden materiaalina muun muassa hamppua ja puuvillaa.

Saara Jolkkonen
Saara Jolkkosen mukaan vaateteollisuuden ongelmat eivät ratkea pelkästään sillä, että ihmiset valmistaisivat itse vaatteitaan. Hänen tapansa on yksi esimerkki.Markku Pitkänen / Yle

Zero waste wardrobe -nimeä kantavan projektin tarkoituksena on herätellä ihmisiä huomaamaan, kuinka paljon aikaa ja vaivaa yhden vaatteen valmistamiseen vaatii.

Vaikka pikamuodin haitoista puhutaan paljon, viiden euron polyesteripaitoja hankitaan kaupoista edelleen hanakasti: Viime vuonna suomalaiset ostivat enemmän kuin vuosiin, mutta rahaa käytettiin aiempaa vähemmän.

Vuonna 2016 Aallon muotilinjalta valmistuneen Jolkkosen mukaan kuluttajakäyttäytyminen tulee aina jäljessä.

Kun halpaan vaatteeseen on totuttu, ostaja ei halua maksaa kalliimmasta.

– Halpaa vaatetta ei ole olemassakaan, vaan aina joku maksaa siitä korkean hinnan, vaikka se ei kuluttajille näkyisi, hän sanoo.

3D-teknologialla uusia villapaitoja?

Vaatebisneksessä Aasia tunnetaan isojen yritysten pelipaikkana, josta myös pikamuotiketjujen nopeasti vaihtuvat mallistot ammentuvat.

Vuonna 2018 japanilainen vaateketju Uniqlo kertoi (siirryt toiseen palveluun)kehittäneensä mullistavan teknologian tekstiilijätteen vähentämiseen: Alunperin sikäläisiltä tehtailla valmistuneet 3D-neulontakoneet valmistavat vaatteen suoraan muotoonsa, jolloin prosessissa ei synny leikkuujätettä.

3D-neulonta ei kuitenkaan ole uusi keksintö: Neulontakoneistaan tunnettu japanilainen Shima Sheiki -yritys on mainostanut teknologiaa jo useiden vuosikymmenien ajan.

Myös muun muassa suomalainen lastenvaateyritys Agtuvi Oy valmistaa hansikkaansa 3D-neulonnan avulla.

Vaateteollisuuden teknologioihin perehtyneen projektitutkija Rissasen mukaan teknologia on jätteetön silloin, kun kone toimii mutkattomasti.

– Tässä on se riski, että jos kone tekee virheen neulonnassa, niin silloin koko vaate täytyy hylätä, Rissanen sanoo.

Hänen mukaansa 3D-neulontakoneella on mahdollista hyödyntää niin puuvillaa kuin polyesteriakin.

Saara Jolkkonen
Jätteetön vaatesuunnittelu on kokenut uuden tulemisen 2010-luvulla. Kuvassa zero waste -periaatteella valmistetut rintaliivit.Markku Pitkänen / Yle

Pikamuotiketjujen vaatteet on useimmiten valmistettu halvasta polyesterista. Tuotantovaiheessa materiaali on ensin pyöreä neulos, joka leikataan yhdeltä sivulta. Tuloksena on suorakaiteen muotoinen kangaspala, josta leikataan tarvittavat palaset.

Ylijäänyt materiaali jää yleensä pyörimään tarpeettomana moskana, joka lopulta tuhotaan.

Rissasen mukaan vaatteen neulominen suoraan muotoonsa 3D-teknologian avulla on yksi tapa vähentää vaateteollisuudesta kertyvää jätemäärää, mutta syntyvät tuotteet saattavat silti päätyä jätteeksi kaatopaikoille.

Arvioiden mukaan suomalainen heittää vuosittain pois keskimäärin 13 kiloa tekstiilijätettä.

Ioncell-teknologia muuntaa jätteen uudeksi

Rissanen työskentelee asiantuntijana Ioncell-teknolgiaa kehittävässä työryhmässä.

Suomessa kehitetyllä menetelmällä voi valmistaa kangasta esimerkiksi puusta, jätetekstiileistä, sanomalehdistä tai vanhoista pahvilaatikoista.

Käytännössä teknologia "syö" tekstiilijätteen ja muuntaa sen uudeksi materiaaliksi.

– Ioncell-teknologialla on mahdollista muuntaa tekstiilijätteen selluloosa raaka-aineeksi uusille tekstiilikuiduille, Rissanen sanoo.

"Lainsäädäntöä tulisi muuttaa Euroopan tasolla esimerkiksi niin, että vaatteita pitäisi valmistaa kierrätettävästä materiaalista."

Projektitutkija Marja Rissanen

Teknologia ei kuitenkaan pure polyesterista valmistettuun t-paitaan.

Rissasen mukaan Ioncell-teknologialla on mahdollista vähentää esimerksi puuvillan käyttöä. Tärkeimmät puuvillantuottajamaat ovat Yhdysvallat, Kiina, Intia ja Pakistan.

Viljely vaatii paljon vettä kuivuvilla alueilla. Yhden puuvillapaidan valmistaminen kuluttaa 2 700 litraa vettä. Se on yhtä paljon kuin ihminen juo keskimäärin kahdessa ja puolessa vuodessa.

Kasvin viljely ei siis maapallolla voi lisääntyä, mutta kasvava väestö tarvitsee vaatteensa.

– Ioncell-teknologialla on mahdollista hyödyntää raaka-aineita uudelleen, mikä on järkevämpää kuin tuottaa uusia neitseellisistä lähteistä, Rissanen kertoo.

Niin kauan kuin ostaminen ja siihen liittyvät valinnat perustuvat vapaaehtoisuuteen ja ongelmien tiedostamiseen, ei Rissanen usko ongelmien ratkaisuun kuluvan vuosisadan kuluessa.

– Jokainen ihminen voi valita, mitä ostaa. Lainsäädäntöä tulisi muuttaa Euroopan tasolla esimerkiksi niin, että vaatteita pitäisi valmistaa kierrätettävästä materiaalista.

Lue lisää:

Pikamuoti on kasvattanut vaatejätteen määrää: "Siinä vastuullisuus lentää romukoppaan" – testaa, tiedätkö pikamuodin vaikutukset

Harva tietää halpavaatteen todellisen hinnan: Pikamuoti saastuttaa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne, koska vaatteita ei tehdä kestämään

Aiheesta lisää muualla:

Ellen MacArthur Foundation: A new textiles economy: Redesigning fashion’s future (siirryt toiseen palveluun)