Seksuaaliväkivallan uhreille suunnatut tukikeskukset tarjoavat apua yhdestä paikasta – uhriin otetaan yhteyttä myös akuuttivaiheen jälkeen

Seri-tukikeskuksissa seksuaaliväkivallan uhri saa pitkäkestoista apua sukupuolesta riippumatta.

Tuki seksuaalirikosten uhreille
Opas väkivaltarikoksen uhrille
Seri-tukikeskuksessa seksuaaliväkivallan uhri saa tukea myös akuuttivaiheen jälkeen. Antti Karhunen / Yle

Seksuaaliväkivallan uhrien avun saannissa on edelleen kehitettävää Suomessa, vaikka parannusta on tapahtunut viime vuosina.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijan Katriina Bildjuschkinin mukaan seksuaaliväkivallan uhrin saama apu on erilaista paikkakunnasta riippuen.

– Avun saaminen on ollut epätasaista ja sitä se on vieläkin valitettavasti. Työtä jatketaan edelleen, jotta saamme riittävän tiheän verkoston tukikeskuksille ja akuuteille paikoille, missä seksuaalirikoksen uhri saa selkeää apua.

Viimeisin parannus seksuaaliväkivallan uhrin avun saamisessa ovat olleet matalan kynnyksen tutkimus- ja auttamisyksiköt, joita on perustettu Suomen yliopistollisiin sairaaloihin.

Näitä Seri-tukikeskuksia on tällä hetkellä Helsingissä, Tampereella, Turussa ja viimeisin avautui Kuopioon lokakuussa. Ouluun vastaavanlainen tukikeskus tulee ensi vuoden helmikuussa.

Tavoitteena on, että seksuaaliväkivallan uhrien saama apu on tasalaatuista Suomessa.

– Terveyskeskuksilla ja -asemilla ei välttämättä ole vakiintuneita käytäntöjä. Tarvitaan selkeät mallit, joiden mukaan uhrit hoidetaan, sillä tilanne itsessään on jo rankka ja voi olla ahdistava myös auttajalle, Bildjuschkin sanoo.

Apu yhdestä paikasta

Seri-tukikeskuksien taustalla on Euroopan neuvoston sopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta. Tämä Istanbulin sopimus astui voimaan Suomessa vuonna 2015.

Aikaisemmin seksuaaliväkivallan uhrit saivat psykososiaalisen avun pääasiassa erilaisten järjestöjen kautta ja lääketieteellisen tutkimuksen menemällä yleiseen päivystykseen.

– Päivystyksessä on luultavasti otettu näytteitä, mutta sen jälkeen uhri on ollut oman aktiivisuuden varassa. Itsekseen jääminen on huono vaihtoehto, kun henkilö voi jo valmiiksi ajatella, että on tapahtunut jotain häpeällistä, THL:n asiantuntija Katriina Bildjuschkin kertoo.

Kuopion yliopistollisen sairalaan naisten akuuttiosaston apulaisosastonhoitaja Sanna Karhunen
Kuopion yliopistollisen sairaalan akuuttikeskuksen apulaisosastonhoitaja Sanna Karhunen pitää tärkeänä, että apu uhreille löytyy yhdestä paikasta.Antti Karhunen / Yle

Nyt Seri-tukikeskusten myötä seksuaalirikoksen uhri saa tarvitsemansa avun yhdestä paikasta. Seri-lyhenne tulee sanasta seksuaalirikos.

Seri-tukikeskuksen palvelut sisältävät muun muassa oikeuslääketieteelliset tutkimukset laboratiokokeineen, tarvittavat lääkkeet ja rokotukset, tilanteen kokonaisarvion sekä tiedon muista tukipalveluista.

Seri-tukikeskus parantaa uhrin mahdollisuutta saada pitkäkestoista apua.

– Täältä ohjataan jatkohoitoon ja otetaan uhriin yhteyttä myös tapahtuman jälkeen, jotta hän kokee olonsa turvalliseksi ja saa asianmukaisen hoidon, Kuopion yliopistollisen sairaalan naisten akuuttikeskuksen apulaisosastonhoitaja Sanna Karhunen kertoo.

Rikosilmoituksen teko ei ole ehto hoidolle

Seri-tukikeskuksiin voivat hakeutua kaikki yli 16-vuotiaat uhrit sukupuolesta riippumatta kuukauden sisällä tapahtuneesta.

Rikosilmoituksen tekemiseen kannustetaan, mutta se ei ole ehto hoidon saamiselle.

– Tarkoituksena on madaltaa kynnystä hakeutua avun piiriin. Käytännössä uhrin ei tarvitse miettiä, mistä saa tarvittavan avun akuuttivaiheen jälkeen, sillä tukikeskuksissa nämä on ajateltu jo valmiiksi, Bildjuschkin kertoo.

Seksuaalirikostutkimuspakkaus
Seri-tukikeskuksessa saa hoitoa, vaikka ei tekisi rikosilmoitusta.Antti Karhunen / Yle

Bildjuschkinin mukaan selkeät toimintaohjeet auttavat myös henkilökuntaa kohtaamaan seksuaalirikoksen uhrin asiantuntevasti.

– Osaaminen karttuu tukikeskusverkostojen myötä, eikä henkilökunnan tarvitse itse tilanteessa etsiä näytteidenottopakkauksia tai miettiä, mihin ohjaa uhrin. Se helpottaa niin henkilökuntaa kuin uhria akuuttivaiheessa.

Seri-tukikeskuksien lisäksi seksuaaliväkivallan uhrien hoitoketjua pyritään kehittämään myös alueellisilla sairaanhoitopiireissä tulevaisuudessa.

– Kaikkia palveluita ei ehkä ole niin kattavasti kuin Seri-tukikeskuksissa, mutta näissäkin paikoissa akuuttivaiheen hoitoa kehitetään niin, että henkilö saa riittävän tuen tapahtuneen jälkeen. Olennaista on, että avun antaminen on selkeätä, Bildjuschkin huomauttaa.

Aiheesta lisää:

Helsinkiin Suomen ensimmäinen tukikeskus seksuaalisen väkivallan uhreille – viimeisenä Pohjoismaista

Raiskauksen uhrien tukikeskus täyttyi asiakkaista heti avajaiskuukautena: "Tänne ei tarvitse lähetettä, voi vain kävellä sisään"

Tyttöjen talojen ovet aina auki – seksuaalisen häirinnön uhreille halutaan antaa apua mahdollisimman matalalla kynnyksellä