Siilinjärven ensi vuoden talousarvio kolme miljoonaa miinuksella

Kunta on korottamassa kunnallisveroa.

Siilinjärvi
Läheltä
Yle

Siilinjärven kunnan taloustilanne jatkuu tiukkana myös ensi vuonna. Kunnan arvion mukaan ensi vuoden tulos on lähes kolme miljoonaa euroa tappiolla. Myös velan määrä kasvaa ja lainan määrä asukasta kohden nousee lähelle neljää tuhatta euroa.

Tänä vuonna Siilinjärven talous on heikentynyt dramaattisesti ja kunnassa etsitään kolmen miljoonan euron säästöjä muun muassa henkilöstömenoja vähentämällä.

Kunnassa kiristetään veroja ensi vuonna, korotetaan pysäköintivirhemaksua sekä esitetään hulevesimaksun käyttöönottoa. Liikunta-, kulttuuri- ja nuorisoavustuksia puolestaan aiotaan poistaa ja kansalaisopiston kurssimaksuja nostaa.

Ensi vuoden aikana valmistuu uusi Vuorelan koulu ja kirjasto.