Kaarihallin katto putosi osittain Kouvolassa – tiloissa työskentelee 40 kehitysvammaista ja pitkäaikaistyötöntä

Romahduksen syytä tutkitaan.

sortumisonnettomuudet
SASKY metallityövälineitä ja mittauslaitteita
Työkeskus Vapriikin metallityötilan katto laskeutui noin 30 neliömetrin alueelta. Kuvituskuva.Matias Väänänen / Yle

Työkeskus Vapriikin katto putosi keskiviikkona useita senttejä alaspäin Anjalassa Kouvolassa.

Rakennuksen metallityötilassa oli kuulunut kova pamaus, ja välikaton huomattiin laskeutuneen. Metallityötilan katto laskeutui noin 30 neliömetrin alueelta. Tilassa oli tapahtumahetkellä muutama henkilö, joista kukaan ei loukkaantunut.

Vapriikissa järjestetään työtoimintaa kehitysvammaisille ja pitkäaikaistyöttömille. Rakennuksessa työskentelee päivittäin nelisenkymmentä asiakasta ja kuusi henkilökunnan jäsentä.

Romahduksen syytä tutkitaan. Rakennus on toistaiseksi kokonaan pois käytöstä.

– Katto tuli alas muutamia senttejä, sen verran kuitenkin, ettei siellä alla uskalla olla, kunnes katto tutkitaan ja tehdään johtopäätökset, miten se korjataan kuntoon, Kouvolan rakennusvalvontajohtaja Tapani Ryynänen sanoo.

Rakennus on tyypiltään peltinen kaarihalli, jossa on alaslaskettu välikatto. Katto on tehty levyistä, ja se roikkuu puurakenteiden varassa vesikatosta.

Ryynäsen mukaan tämäntyyppisen katon romahtaminen ei ole täysin epätavallista.

– Vuosikymmeniä alakattojen romahtamisia seuranneena, ei tämä sillä tavalla poikkeuksellista ole. Niissä ne liitokset aina pettävät, ja nyt se sattui tänne. Viimeisten parin vuoden aikanakin Suomessa on tullut muutama alaslaskettu katto alas.

Erityyppisiä halleja on romahtanut Suomessa erityisesti lumikuorman vuoksi. Tammikuussa ajoneuvojen suojana ollut kaarihalli romahti lumen painosta Lappeenrannassa. Maaliskuussa suurehko peltihalli romahti lumikuorman alla Lieksassa.

Selvittelyssä on, miten työkeskuksen toimintaa jatketaan.

– Kiinteistöön liittyviä riskejä ei ole ollut tiedossa, eikä rakennuksen kunnosta ole ollut huolta. Nyt ei taida olla lumikuormakaan syynä, Kymsoten osallisuuden palvelujen johtaja Ismo Korhonen sanoo.