Riihimäen suuntautuminen Uudellemaalle ei saa tukea sote-faktoista – eikä Hämeen kansanedustajilta

Hämeen vaalipiirin kansanedustajista juuri kukaan ei pidä Ylen kyselyn mukaan Riihimäen maakuntavaihtoa Uudellemaalle järkevänä.

sosiaali- ja terveyspalvelut
Ihmisiä istumassa sairaalan aulassa.
Riihimäen terveyskeskuksessa on kokeiltu nopean hoidon linjaa keväästä saakka. Kokemukset ovat olleet rohkaisevia.Ville Välimäki / Yle

Julkisessa terveydenhuollossa on hyvin vähän tekijöitä, jotka puoltaisivat Riihimäen kaupunkia vaihtamaan sairaanhoitopiiriä Kanta-Hämeestä Uuteenmaahan. Jos Riihimäki vaihtaisi sairaanhoitopiiriä Kanta-Hämeestä Uudellemaalle HUS-piiriin, jouduttaisiin palvelujen järjestämisessä mittaviin uudelleenjärjestelyihin. Se voisi vaatia myös mittavia investointeja.

– Sosiaali- ja terveydenhuollossa maakunnan vaihtoa puoltavia tekijöitä on Riihimäen tilaamien selvitysten mukaan kovin vähän, jos lainkaan, korostaa Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän yhtymäjohtaja Jussi Savola.

Pääministeri Antti Rinteen hallituksessa ollaan juuri tekemässä maakuntavetoista sote-uudistusta, eikä kesken sen käsittelyn luultavasti oteta nyt pohdittavaksi maakuntavaihdoksia. Yhtymäjohtaja Jussi Savola epäilee myös, että jos Riihimäki hakisi valtiolta maakunnan ja sairaanhoitopiirin vaihtoa, ei olisi lainkaan varmaa, että lähtölupaa Uudellemaalle saataisiin.

Sotesta poiketen elinkeino- ja työllisyysasioissa Uudenmaan ja Riihimäen suuntaukset ovat yhdensuuntaiset. Elinkeinohankkeissa Riihimäelle on hyötyä suuntautumisesta Uudellemaalle.

Myös Riihimäen Hyvinkään kauppakamari on yhteinen toimija eteläisimmän Hämeen ja pohjoisimman Uudenmaan seuduilla. Tästä on pitkät kokemukset.

Eduskunnassakin vähän ymmärrystä Riihimäen maakuntahankkeelle

Ylen marraskuun alussa tekemään kyselyyn vastanneista kymmenestä Hämeen vaalipiirin kansanedustajasta kahdeksan ei pitänyt Riihimäen irtautumista Kanta-Hämeestä järkevänä.

Myös poliittinen tuki eduskunnassa ja Hämeen vaalipiirissä on Riihimäen maakuntavaihdokselle vähäinen. Rinteen hallituksen sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) Riihimäeltä on Ylelle antamassaan kyselyvastauksessa yksiselitteinen.

– En kannata Riihimäen siirtymistä Uudellemaalle. Meillä on kompakti maakunta ja hyvät erikoissairaanhoidon palvelut Hämeenlinnassa sekä yliopistolliset palvelut hyvin saatavissa Tampereelta.

Kanta-Hämeen uuden keskussairaalan havainnekuva
Hämeenlinnaan suunnitellaan uutta keskussairaalaa. Rakentaminen alkaisi loppuvuodesta 2020.Arkkitehtiyhteenliittymä Team Integrated

Uudellamaalla Riihimäen vaikutusmahdollisuudet olisivat olemattomat, painottaa Pekonen vastauksessaan. Ylen kyselyyn vastasi Hämeen vaalipiirin 14 kansanedustajasta 11. Kaksi kansanedustajaa päijäthämäläisinä ei ottanut asiaan varsinaisesti kantaa, kun eivät tunne riittävästi Riihimäen tilannetta.

Loppilainen kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen painotti Ylen kyselyssä sitä, että tilanne on maan hallituksessa hyvin jäsentymätön sotessa ja maakuntalinjauksissa. Viime tiedon mukaan Uusimaa jaettaisiin viideksi maakunnaksi, joiden kuntakoostumus on edelleen käymistilassa.

Radiohiljaisuus ja suuntautumisvalmistelu työn alla

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta on ollut asiantuntijana mukana Riihimäen kaupunginvaltuuston seminaarissa pari viikkoa sitten. Hän kertoi tekeillä olevasta Kanta-Hämeen vapaaehtoisesta, maakunnan omasta sote-valmistelusta, uudesta keskussairaalasta ja kahdeksan tähden sairaalan etenemisestä.

Valtuustoseminaarin aiheena olivat juuri valmistuneet suuntautumisselvitykset.

– Riihimäen avoin tilanne vaikeuttaa Kanta-Hämeen ja Riihimäen sote-toiminnan kehittämistä. Nyt tulisi valmistella muun muassa miten Riihimäen sairaalaa kehitetään ja millaista roolia sillä olisi kahdeksan tähden sairaalahankkeessa. Terveydenhuollon osalta olisi tärkeää, että päätöksiä tehtäisiin nopeasti, kertoo sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta.

Riihimäen kuntapäättäjät saivat tilaamansa selvitykset maakunnan ja sairaanhoitopiirin vaihdon eduista, haitoista ja seurauksista käyttöönsä lokakuun loppupuolella.

Riihimäen kuntajohto ei halua kommentoida vielä, millaisia johtopäätäksiä suuntautumisselvityksistä ollaan tekemässä. Asia on valmistelussa ja tullee kaupunginhallitukseen marraskuun aikana.

Kanta-Hämeessä tutkitaan omaa vapaaehtoista sote-ratkaisua

Kanta-Hämeen sote-valmistelu on nyt haasteellista muun muassa siitä syystä, että maakunnassa on maantieteellisesti kolme kaupunkikeskusta, joiden ympärille palvelut aina rakentuvat. Monien sote-toimijoiden kesken voi syntyä herkästi osaoptimointia.

Sairaanhoitopiirin johtaja Ranta toivoo silti, että uuden, vapaaehtoisen maakunnallisen sote-kuntayhtymän selvittelyssä ja valmistelussa yhdistettäisiin voimia ja toimijoita. Tekemisen panos saataisiin näin suunnattua asukkaiden palveluihin.

Seppo Ranta leikkaussalissa
Sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta toivoo Riihimäeltä nopeita ratkaisuja.Timo Leponiemi / Yle

Kuntayhtymän selvittelijät ovat kiertäneet Kanta-Hämeessä kuntia lokakuussa. Keskustelujen ja linjausten pohjalta aletaan vetää johtopäätöksiä mahdollisesta sote-kuntayhtymästä. Samalla odotetaan Riihimäen kaupungin suuntautumisratkaisuja ja Rinteen hallituksen sote- ja maakuntaesityksiä vielä lähiviikkoina.

Johtaja Seppo Ranta sanoo kannattavansa vapaaehtoista maakunnallista sote-kuntayhtymää, mutta ainakaan vielä sellainen ei ole tekeillä Kanta-Hämeessä.