1. yle.fi
  2. Uutiset

Hollolalla on edessään helpompi talousvuosi – sitten taas notkahtaa

Ikääntyminen, syntyvyyden romahdus ja kaupungistuminen ravistelevat Hollolaa.

kuntatalous
Hollolan virastotalo
Hollolassa otetaan käyttöön vuonna 2020 yhteisöllinen kirjasto. Vielä on auki, mitä virastotalon tilalle on tulossa.Marjo Pirilä / Yle

Hollolan ensi vuoden talousarvioesitys on 1,1 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tänä vuonna kunta on tekemässä huomattavasti huonomman tuloksen, sillä tämän hetkisen tiedon mukaan tilinpäätösennuste on reilu 4 miljoonaa euroa pakkasella.

Ensi vuoden parempaa tilannetta selittää valtionosuuksien kasvu. Valtionosuuksia on luvassa liki 13% enemmän kuin tänä vuonna. Poikkeuksellisen suuri kasvu johtuu indeksitarkistuksista, jotka ovat kertaluonteisia.

– Tämä helpottaa tilannettamme vain hetkellisesti. Seuraaville vuosille on ennustettu suurempia alijäämiä, sanoo kunnanjohtaja Päivi Rahkonen.

Hollolalla on kuitenkin taseessaan edellisiltä vuosilta kertyneitä ylijäämiä, joten kriisikuntaraja ei ole vielä täyttymässä.

– Ilman mitään toimenpiteitä olemme syömässä ylijäämiämme. Vuonna 2023 ylijäämää on enää jäljelllä 1,5 miljoonaa euroa, sanoo talousjohtaja Hanna Hurmola-Remmi.

Hollolan investointitaso on korkea ja velkamäärä kasvaa. Suurin investointi on uusi sosiaali- ja terveyskeskus. Myös eteläinen kehätie ja muu maa- ja vesirakentaminen nielevät yli 10 miljoonaa euroa ensi vuonna. Nettoinvestoinnit ovat yhteensä 18,9 miljoonaa euroa.

Lainamäärä kasvaa poikkeuksellisen paljon n. 12,4 miljoonaa euroa. Lainakanta on ensi vuonna 62 miljoonaa euroa eli asukasta kohden 2650 euroa. Veronkorotuksia ei ole ensi vuonna tulossa.

Kunnanjohtaja Päivi Rahkosen mukaan koko maassa on menossa tilanne, jossa palvelut on sopeutettava maksukykyyn. Hollola käy läpi omaa palveluverkkoaan keväällä.

Lue seuraavaksi