JHL hyväksyi Turun Arkean neuvottelukutsun – osapuolet palaavat neuvottelupöytään työehtosopimuskiistassa ensi viikolla

Turun kaupungin omistaman Arkean noin tuhat työntekijää on ollut kiistan takia lakossa keskiviikosta lähtien.

työehtosopimukset
JHL:n logo seinällä.
Yle

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyväksynyt Turun kaupungin omistama ruoka- ja kiinteistöpalveluyritys Arkean kutsun uudelleen neuvottelupöytään. Asiasta kertoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine Ylelle.

Arkea teki kutsun torstaina-aamulla. Neuvottelupöytään on kutsuttu myös Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty.

Neuvottelut katkesivat viime viikon tiistaina, kun JHL lähti neuvottelupöydästä.

Arkean toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi kertoi aikaisemmin Ylelle, että tarkoituksena on tehdä uusi ehdotus kiistan ratkaisemiseksi, jos ammattiliitot hyväksyvät neuvottelukutsun. Hän ei kerro tarkemmin ehdotuksen sisältöä.

JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine ei myöskään kerro tarkemmin Arkean ehdotuksen sisällöstä. Hänen mukaansa osapuolet palaavat neuvottelupöytään ensi tiistaina kello 10. Lakko kuitenkin jatkuu perjantaille.

JHL kertoo omassa tiedotteessaan odottavansa, että Arkea tuo neuvotteluihin ehdotuksen kunnollisista työehdoista.

Arkean työntekijät ovat olleet lakossa keskiviikosta alkaen. Lakon vuoksi kouluissa ei ole ollut tarjolla lämmintä ruokaa. Lakolla on vaikutuksia myös kiinteistö- ja siivouspalveluihin. Lakon on tarkoitus jatkua perjantaille.

Taustalla on kiista Arkean aikeesta vaihtaa työntekijöidensä työehtosopimus halvempaan.

Lue lisää:

Turun Arkea, JHL ja Jyty neuvottelupöytään uuden ehdotuksen kera – lakko jatkuu vielä perjantaihin

Turku myöntää että kouluruokailun puuttuminen lakon aikana rikkoo lakia – "Olemme seinän ja tapetin välissä"

JHL väläyttää Turun Arkeaa vastaan järjestetyn lakon laajentamista, osapuolet kuitenkin valmiita neuvottelemaan