Savon Sanomat: Kuopion bussiturman rikostutkinta etenemässä syyttäjälle

Kuljettajaa epäillään useista törkeistä kuolemantuottamuksista ja vammantuottamuksista.

Pohjois-Savo
Kuopion bussiturman onnettomuusbussi teknisessä tutkinnassa.
Kuopion onnettomuusbussi.Antti Karhunen / Yle

Poliisi on saanut valmiiksi viime vuoden elokuussa Kuopiossa sattuneen bussiturman rikostutkinnan, kertoo Savon Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Moottoritien rampilta suistuneen linja-auton kuljettajaa epäillään neljästä törkeästä kuolemantuottamuksesta, 22 vammantuottamuksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Bussi suistui moottoritien rampilta junaradalle, jolloin neljä matkustajaa kuoli. Bussissa loukkaantuneita oli 17 ja viisi loukkaantunutta oli risteyksessä olleissa henkilöautoissa, joihin bussi törmäsi ennen suistumista. Rikoksista epäilty on ylitorniolainen 68-vuotias mies.

Onnettomuustutkintakeskus on kertonut aiemmin oman turvallisuustutkintansa perusteella, että miehellä oli pitkäaikaissairaus ja onnettomuushetkellä takanaan raskas ajomatka, ja hänellä oli vähäinen kokemus kyseisestä bussityypistä.

Poliisilta asia siirtyy syyttäjälle parin viikon kuluessa.