Yritykset ovat varanneet pikkujouluja viime vuotta pirteämmin Etelä-Karjalassa – varauksia tehtiin jo alkuvuodesta

Yksikään merkittävän suuri ulkomaalainen yritys ei tuo tänä vuonna pikkujoulun juhlijoita Etelä-Karjalaan, mutta paikalliset yritykset ovat liikkeellä viime vuotta innokkaammin.

pikkujoulu
Koristeita joulukuusessa.
Pikkujouluinnostus on nosteessa eteläkarjalaisissa yrityksissä.Yle

Pikkujoulujen varaustilanne Etelä-Karjalan kylpylöissä ja ravintoloissa on viime vuotta vilkkaampi.

Imatran kylpylässä erilaiset ryhmät ovat tehneet pikkujouluvarauksia viidenneksen enemmän kuin viime vuonna.

Holiday Club Saimaasta kerrotaan, että marras-joulukuun pikkujoulukeikoille on myyty ennätysmäärä lippuja.

Yritysten pikkujouluinnostuksesta kertoo Sokos Hotel Lappeen mukaan se, että osa yrityksistä teki varauksen jo tämän vuoden alussa tai kesällä.

Lappeenrantalaisen The Kitchenin ravintolapäällikkö Ilona Härkönen kertoo, että perinteistä jouluruokaa pikkujouluvieraat eivät suosi.

– Harvat kyselevät joulupöytätyyppistä ruokaa. Meillä on ainoastaan yhtenä päivänä lounaalla ennen joulua joulupöytä katettu. Muuten mennään vähän jouluisemmilla menuilla. Normaaliruokaa, ei jouluruokaa, Härkönen sanoo.

Suosituin pikkujouluviikonloppu osuu marras-joulukuun vaihteeseen ja itsenäisyyspäivän viikonloppuun.

Yksikään merkittävän suuri ulkomaalainen yritysryhmä ei tänä vuonna vietä pikkujoulua Etelä-Karjalan kylpylöissä, mutta yksittäisiä lomavarauksia esimerkiksi venäläiset ovat tehneet pikkujouluajaksi entiseen tahtiin.

Pikkujoulun lisäksi myös joulun varaustilanne näyttää Etelä-Karjalan kylpylöissä tässä vaiheessa viime vuotta pirteämmältä.