Lahden nuorten työpajoille pitää löytää nopeasti uudet tilat – Sammonkatu 8 odottaa isoa remonttia ja kaavamuutosta

Sisäilmaongelmat ovat aiheuttaneet ongelmia nuorisotoimen käyttämissä alakerroksissa. Toimitilayhtiö on päätynyt purkamaan nuorisotoimen vuokrasopimukset.

sisäilmaongelmat
Autoja parkissa vanhan kerrostalon edessä
Lahden nuorisotoimi lähtee Sammonkatu 8:n alakerrasta helmikuuhun mennessä. Esimerkiksi kansalaisopisto voi jatkaa ylemmissä kerroksissa.Sini Ojanperä / Yle

Lahden nuorisotoimi tarvitsee nopealla aikataululla toiset tilat Sammonkatu 8:ssa toimiville nuorten työpajoille. Toimitilayhtiö Spatium purkaa vuokrasopimukset kaupungin tilakeskuksen kanssa niin, että tilojen on oltava tyhjät tammikuun loppuun mennessä.

Tiloista ei ole löytynyt hometta, mutta vanhassa rakennuksessa on sisäilmaongelmia.

Työpajoissa on vuosittain parisataa nuorta.

– Vaikeinta väistötilojen löytäminen on puu- ja pintakäsittelypajalle sekä autopajalle, kertoo nuorisotoimenjohtaja Jouni Kivilahti.

Legendaarisessa Kasisalissa ei ole ollut toimintaa enää tänä syksynä. Siellä järjestetään kuitenkin vielä yksi jäähyväiskeikka.

Lahden kaupungin tilakeskuksen mukaan vielä ei ole mitään tietoa, mihin ja minkälaisiin tiloihin nuorisotoimi Sammonkatu 8:n alimmista kerroksista siirtyy. Nuorisotoimenjohtaja Jouni Kivilahti ei ole varma siitä, voiko kaikkia pajoja jatkaa.

Kasisali tulevaisuudessa uusiin tiloihin Kauppakadun puolelle?

Kiinteistöt omistavat Spatium on hakenut tontille kaavamuutosta. Matalat rakennukset purettaisiin ja tilalle tehtäisiin asuinkerrostaloja. Korkein talo, jonka alakerrassa Kasisalikin sijaitsee, pitäisi remontoida läpeensä.

Ajatus on, että rakennukseen tulisi myös asuntoja ja toimistotilaa.

Spatiumin kiinteistökehitysjohtaja Harri Nordström toivoo, että talossa voitaisiin tarjota tulevaisuudessakin tiloja nuorisotoimelle. Vaikka Kasisali ei olisi enää sama, senkin Nordström näkisi mieluusti remontoidussa kiinteistössä.

– Haluaisin, että vaalimme perinnettä ja Kasisalin henki saataisiin siirrettyä Kauppakadun puolelle, hän pohtii.

Kaavoitusprosessi voi kuitenkin venyä, ja remonttikin kestäisi tovin, joten kovin pian toimintoja ei päästäisi tuomaan takaisin Sammonkadun kulmaan.

Niin kauan, kun korjaukset eivät ole alkaneet, Sammonkatu 8:ssa on edelleen toimintaa. Esimerkiksi Wellamo-opisto voi jatkaa kurssejaan yläkerroksissa.