Tornioon suunniteltu isien vertaistukiryhmä on peruuntumassa – yksikään tuore isä ei ole vielä ilmoittautunut

Ryhmän tarkoituksena on jakaa kokemuksia ja ajatuksia sekä samalla rohkaista miehiä ottamaan aktiivisempaa roolia isyydessään.

isyys
Sasa Lehtinen ja Juha Berg
Ryhmän vetäjinä toimii seurakuntapastori Saša Lehtinen ja kätilö Juha Berg.Laura Valta/ Yle

Tornioon suunniteltu ensi kertaa isäksi-ryhmä (siirryt toiseen palveluun)on vaarassa peruuntua. Ensi viikolla alkavaksi kaavailtuun vertaistukiryhmään ei ole ilmoittautunut vielä ketään.

Neljä kertaa kokoontuvan ryhmän tarkoituksena on jakaa kokemuksia ja ajatuksia sekä samalla rohkaista miehiä ottamaan aktiivisempaa roolia isyydessään.

Ryhmän toisena vetäjänä toimiva kätilö Juha Berg huomauttaa, että miesten saama tuki voi vaikuttaa myös isän osallisuuteen perheessä.

– Se voi antaa sellaista voimaa ja aktiivisuutta, jota minusta kaivataan koko ajan enemmän, jotta nuoret tai nuorehkot isät lähtevät spontaanisti ottamaan omaa tilaa odotuksen aikana ja lapsen synnyttyä, Berg luonnehtii.

Hänen mukaansa miesten ei parane seurata sivusta, onko hän ulkopuolinen vai tasavertainen.

– Se paikka pitää itse aktiivisesti ottaa. Tähän isäryhmä rohkaisee miehiä hyvin, Berg toteaa.

Isäryhmän pitäisi kokoontua ensimmäistä kertaa keskiviikkona Parasniemen pappilassa. Toisena vetäjä toimiva seurakuntapastori Saša Lehtinen tähdentää, että kaikki ovat tervetulleita ryhmään, jopa kirkkoon kuulumattomat.

– Ainoa kriteeri on, että osallistuja on hiljattain tullut ensimmäistä kertaa isäksi tai hän on piakkoin isäksi tuleva, Lehtinen sanoo.

Haluatko lukea lisää uutisia läheltäsi? Lataa Yle Uutisvahti(siirryt toiseen palveluun) (siirryt toiseen palveluun).

Joko olet tilannut uutiskirjeemme(siirryt toiseen palveluun) (siirryt toiseen palveluun)? Läheltä-osiosta löydät oman seutusi