Uusi raskaan kaluston huoltokeskus rakennetaan Lahden Kujalaan – palvelee sujuvasti jättirekkoja

Originator Oy aikoo keskittää huolto- ja varaosatoimintansa Lahden Alhonkadulta ja Hollolan Kukonkoivusta Kujalaan.

Raskaan kaluston huolto ja palvelut
Jättirekan vaikutusta liikenteeseen seurataan kolmella kameralla. Yksi takana, yksi sivulla ja yksi edessä.
Jättirekat mahtuisivat ajamaan Lahden Kujalaan paremmin kuin nykyisiin tiloihin Alhonkadulla. Kuvituskuva.Raimo Torikka / Yle

Raskaalle kalustolle suunnitellaan uutta huoltokeskusta Lahden Kujalaan. Kaupunki harkitsee myyvänsä tontin Kiinteistö Oy Rekkakeskukselle, joka rakentaisi paikalle liki 4 000 neliömetriä hallitilaa.

Varsinaisesta raskaan kaluston huolto- ja varaosatoiminnasta vastaisi Originator-yhtiö, jonka nykyiset tilat Alhonkadulta ja Kukonkoivusta siirtyisivät Kujalaan.

– Uusi halli helpottaa esimerkiksi 35-metristen jättirekkojen huoltamista, sanoo Originatorin toimitusjohtaja Oskari Hentilä.

Yritys työllistää Hollolassa ja Lahdessa yhteensä 23 ihmistä. Mallia Kujalan teollisuushalliin otettaisiin Hyvinkäällä jo toimivasta huoltokeskuksesta.

Lahden kaupungin tekninen lautakunta käsittelee tonttiasiaa tiistaina.