1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hämeenlinna

Vuoden 2020 tuloveroprosentti nostettiin tiukan väännön jälkeen 21:een Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa - lue kokouskäänteistä täältä

Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina vuoden tärkeimpään kokoukseensa. Yle raportoi kokouksesta tässä artikkelissa.

Hämeenlinna
Hämeenlinnan valtuuston kokouksen osallistujia ja puheenjohtajistoa
Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston kokous 11.11.2019 Raatihuoneella.Hannu Harhama / Yle

Hämeenlinnan talous on jäämässä vuonna 2019 noin 21 miljoonaa alijäämäiseksi.

  • Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto käsitteli muun muassa vuoden 2020 talousarvioesitystä. Tuloveroprosentin käsittelyssä koettiin yllätysveto kokoomusvaltuutettu Antti Ahoselta, kun hän esitti, ettei veroja nostettaisi. Neuvottelutauolla tilanne selkiytyi ja lopulta valtuusto äänesti veroprosentin tasan 21:een äänin 39-12.
  • Talousarvion ja taloussuunnitelman käsittely vaati lähes 50 äänestystä. Pari pientä tekstimuutosta hyväksyttiin yksimielisesti ilman äänestystä. Äänestetyistä muutoksista läpi menivät ainoastaan vuoropäiväkotiratkaisua koskeva Irma Taavelan (vas.) esitys ja Anne Laatikaisen (sd.) esitys Pelitila Bunkkerin toiminnan varmistamisesta.
  • Talousarvioesityksessä todettiin, että talouden tasapainottamiseksi tarvitaan erillinen tasapainotusohjelma.
  • Tasapainotusohjelmassa käsiteltiin esimerkiksi Myllymäen koulun yhdistämistä Seminaarin kouluun. Lisäksi siinä on mukana myös Ojoisten ja Idänpään terveysasemien lakkauttaminen. Ohjelmaan esitettiin kokouksessa muutoksia ja käytiin keskustelua myös sen jättämisestä pöydälle. Hallintosääntöön vedoten esityksiä ei otettu käsittelyyn ja tasapainottamisohjelma tuotiin niine hyvineen valtuustolle tiedoksi ilman äänestyksiä.
  • Hämeenlinnan valtuustoryhmät ovat päättäneet yksimielisesti esittää, että kansanäänestyksen sijaan hämeenlinnalaiset pääsevät kertomaan toriparkkikantansa gallup-kyselyssä.
  • Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto kävi maanantain kokouksessa pitkän keskustelun toriparkkikansanäänestystä koskevasta kuntalaisaloitteesta. Lopulta valtuusto päätyi kuitenkin äänestyksen jälkeen jo aiemmin valtuustoryhmissä sovittuun ratkaisuun järjestää toriparkista sähköinen kansalaiskysely helmikuun loppuun mennessä. Päätös syntyi äänin 15-36.

Kokousta saattoi myös seurata suorana verkkolähetyksenä Hämeenlinnan kaupungin verkkosivuilta (siirryt toiseen palveluun).

klo 00:33 Talousarvio tuli hyväksyttyä nuijan kopautuksella ja aplodien saattelemana. Hyvin kestitte ja jaksoitte, kehaisi puheenjohtaja. Näihin tunnelmiin myös valtuustokokouksen seuranta päättyy. Hyvää yötä!

klo 00:31: Teppo Turja koetti vielä esittää muutosta liitetaulukkoon, mutta keskustelussa todettiin, että jo hyväksytyn budjetin liitetaulukoista ei enää tule äänestää. Turja veti esityksensä pois.

klo 00:30: Juuri kun puheenjohtajakin luuli, että tästäpä nämä paukutellaan läpi, tulikin Vasemmistoliitolta Ritva Oinoselta vielä muutosesitys. Äänestetään siis siitä, tulisiko Linnan Kehityksen tavoitteeksi asettaa nykyisten yritysten ja työpaikkojen säilyminen. No ei, äänin 42-9.

klo 00:24: Arvidssonin muutosesitykset torpattiin niin ikään, kahdella äänestyksellä.

klo 00:23: Teppo Turjan muutosesityksistä oli kuusi äänestystä, yksikään esitys ei edennyt päätökseksi.

klo 00:16: Laatikaisen esitys Myllymäen koulusta hävisi äänestyksen täpärästi tuloksella 26-23, tyhjiä kaksi.

klo 00:14: Taavelan esittämät muutokset torpattiin äänestyksissä, joita käytiin kaikkiaan kahdeksan.

klo 00:04: Nyt alkavat äänestykset.

klo 00:02: Teija Arvidsson esitti P-Tori-mainintojen poistamista keskeisesti kehitettävistä hankkeista ja infran suunnittelun asiantuntijapalvelujen ostoon osoitetun 100 000 euron lisäyksen poistamista. Käsittely jatkuu nyt jo tiistain puolella, eli ihan tavoiteaikatauluun ei päästy.

klo 23:52: Perussuomalaisten Teppo Turja esitti runsaasti muutoksia, muun muassa P-torin ja Areenahankkeen poistamisen keskeisistä edistettävistä hankkeista. Ahveniston sairaalan katuinvestointeja ei myöskään tarvittaisi vielä tässä vaiheessa. Asiantuntijapalveluista ja viheraluesuunnittelijan palkkaamisen peruuttamisesta saisi myös säästöjä.

klo 23:46 Kylli Kylliäinen (kd.) antoi tukensa Laatikaisen esitykselle, Lulu Ranne (ps.) taas piti lisämenojen esittämistä vastuuttomana.

klo 23:42 Laatikainen (sd.) esitti, että Myllymäen koulun osalta talousarvioon palautettaisiin yhteensä 4,8 miljoonan euron varat koulun peruskorjaukseen, koska lakkautusperusteet eivät täyty.

klo 23:37: Jaksaa jaksaa! Seuraavaksi puidaan kaupunkirakennelautakunnan toimialan asioita. Vasemmistoliitolta heti ensimmäiset muutosesitykset.

klo 23:25: Teija Arvidssonin esitys ei sekään toteudu, äänestystuloksella 38-13 Vanajaveden sairaala saa siis viisi uutta hoitajavakanssia, ei seitsemää. Kokous pitää lyhyen, noin 10 minuutin tauon.

klo 23:24: Kun kaikki Lehdon esitykset on äänestetty, takana on seitsemän äänestystä, eikä yksikään muutosehdotus tullut hyväksytyksi.

klo 23:15: Keskustelussa ei tullut uusia muutosesityksiä, joten lähdetään äänestämään Lehdon esittämistä muutoksista.

klo 23:03: Kristillisdemokraattien Teija Arvidsson esittää Vanajaveden sairaalan henkilöstömitoituksen osalta, että sairaanhoitajavakansseja pitäisi lisätä viiden sijaan seitsemällä. Tarvittava 100 000 euroa otettaisiin kaupunkirakennelautakunnan menoista konsulttipalvelujen ostoista.

klo 22:56: Vasemmistoliiton Juhani Lehdolta useita muutosesityksiä sosiaali- ja terveystoimen asioissa, muun muassa kaupungin omien tehostetun palveluasumisen yksiköiden suunnittelusta ja rakentamisesta monopolisoitumisen vastapainoksi sekä ostopalvelumenojen vähentämisestä kahdella miljoonalla eurolla.

klo 22:47: Sitten vielä Bunkkerin toiminnasta Anne Laatikaisen muutosesitys äänestettiin läpi selvin numeroin 3-48. Pelitilan toimintaan varat siis löytyivät. Äänestyksiä oli kaikkiaan seitsemän, ja kaksi muutosesitystä hyväksyttiin.

klo 22:41 Oho, Taavelan muutosesitys meni läpi! Äänin 14-37 saatiin aikaan tekstimuutos vuoropäiväkotiasiaan, eli että uuden keskustaan sijoittuva vuoropäiväkoti tuodaan päätöksentekoon ensi vuonna, ehkä Seminaarin koulun tontille, mutta myös muut vaihtoehdot pidetään avoimina.

klo 22:38: Jälleen luvassa useita äänestyksiä muutosesityksistä.

klo 22:37 Nyt säädetään Laatikaisen esitystä: siitä poistetaan maininta, että 30 000 euron määräraha otettaisiin kirjaston kalustamismäärärahoista. Summa taataan sivistys- ja hyvinvointilautakunnan määrärahojen sisältä Bunkkerin toisen ohjaajan palkkaukseen.

klo 22:32: Kaija-Leena Savijoen (kok.) mielestä ei kannata käyttää pikkusummasta keskusteluun enää kovin pitkää aikaa. Valtuustokeskustelussa asialle näyttää olevan kuitenkin varsin myönteinen ilmapiiri, että Bunkkerin toiminta pitäisi turvata.

klo 22:23: Keskustelu käy vilkkaana Pelitila Bunkkerin ja kirjaston kalustamisen ympärillä. Mikko Hiedan (kok.) mielestä liikkeellä ollaan liian vähäisin tiedoin.

klo 22:16: Teknisiä pulmia valtuustosalissa puheenvuorojen ja repliikkien pyytämisessä, mutta Anne Laatikainen (sd.) ehdottaa muutosta Pelitila Bunkkerin tilaratkaisuun, eli 30 000 euron varausta pelitilan toiminnan jatkamiseksi. Rahat otettaisiin kirjaston kalustamismäärärahoista.

klo 22:13: Vasemmistoliiton Irma Taavela esitti tekstimuutoksia muun muassa uuden keskustaan sijoittuvan vuoropäiväkodin tuomisesta päätöksentekoon ja että olisi tärkeä säilyttää ja kehittää toimintaa, jolla ARXin brändi on ansaittu.

klo 22:04: Äänestysrumba käsitti jälleen useita äänestyksiä, kaikkiaan kahdeksan, mutta yksikään ehdotus ei voittanut kaupunginhallituksen pohjaesitystä.

klo 21:52: Lulu Ranteen kaupunginjohtajien puolittamismaininta hörähdytti väsynyttä valtuustoa. Taas äänestetään.

klo 21:50: Lisää muutosesityksiä perussuomalaisilta ja vasemmistoliitolta, muun muassa apulaiskaupunginjohtajan tehtävän lakkauttamisesta, edustusmäärärahoista ja Verkatehtaan paviljonkihankkeen siirtämisestä.

klo 21:37: Äänestäminen jatkuu jälleen ja vasemmistoliiton muutosehdotus ei taaskaan mennyt läpi, äänestystulos oli 42-9.

klo 21:32: Valtuusto pääsi verryttelemään äänestyslihastaan, kun äänestettiin perussuomalaisten ja vasemmistoliiton muutosehdotuksista. Puheenjohtaja oli jo hiukan tuskastuneen oloinen, kun selvisi, että edessä on useita äänestyksiä yksittäisistä tekstilisäyksistä. Lopulta läpi meni yksimielisesti kaksi pientä tekstimuutosta, mutta äänestyksiä oli kaikkiaan kuusi.

klo 21:09: Ritva Oinonen (vas.) esitti ponsilisäyksen lisätä tuleviin talousarvioihin tietoa Hämeenlinnan sisäisestä muuttoliikkeestä ja pitäjien asukasluvun kehityksestä. Myös kaupungin vapaista neliöistä ja huoneista tulisi jatkossa olla tietoa budjettikirjassa.

klo 21:05: Teppo Turja (ps.) puuttuu puheenvuorossaan siihen, että ensisijaisena tavoitteena ei tulisi olla hiilineutraalius vaan talouden tasapaino. Asukasluvun tavoitteen tulisi olla 68 000.

klo 21.03: Taas jatketaan ja tavoite on olla valmiina tämän vuorokauden puolella. Budjetti käsitellään osa kerrallaan.

klo 20:45: Nyt pidetään 15 minuutin kokoustauko.

klo 20:43: Kristillisdemokraatit esittävät lisää vakansseja opetukseen ja terveydenhoitoon. Näihin löytyy myös rahoitusratkaisut. Asiantuntijapalveluiden ostoista voi tinkiä.

klo 20:40: Teija Arvidsson kertoi kristillisdemokraattien ryhmäpuheenvuorossa, että nyt otetaan ensi kertaa syömävelkaa. Nyt olisi keskityttävä peruspalveluihin. Kunnallisvero on kipurajalla eikä sitä ole enää varaa korottaa.

klo 20:35: Vasemmistoliitto ei kannata tasapainotusohjelmaa, vaan laajaa arviointia nykytilanteesta ja siihen johtaneista tapahtumista. Valtuustoryhmällä ei ole esitysoikeutta kaupunginhallituksessa tai sosiaali- ja terveyslautakunnassa, joten luvassa on paljon muutosesityksiä.

klo 20:34: Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossa Irma Taavela muistutti, että Hämeenlinnan talouskriisi on syntynyt poliittisilla päätöksillä ja se on niillä myös korjattavissa. Osansa arvostelusta saivat myös veroparatiisit, jotka vievät julkisten palvelujen rahoittamiseen tarvittavia verorahoja pois Suomesta.

klo 20:25: Keskustan ryhmäpuheenvuorossa Marjatta Rahkio kertoi, että tasapainottamisohjelman selvityksiin on sitouduttava, vaikka ne olisivatkin vaikeita. Ryhmä on sitoutunut talousarvioesitykseen. Ensi vuonna otetaan sitten kantaa sopeuttamissuunnitelman yksittäisiin asioihin.

klo 20:17: Perussuomalaisten mielestä Hämeenlinnan Pysäköinti Oy on ajettava alas ja liitettävä kaupungin taseeseen. Ei toriparkkia, ei Hämeensaareen areenaa. Kaupunkikonserni uudistettava ja menorakennetta järkeistettävä. Verkatehtan Paviljonkiin ei ole rahaa. Rahat on ohjattava peruspalveluihin.

klo 20:13: Hämeenlinnan arki järkkyy ja jos taloutta ei saada tasapainoon, me menetämme lisää. Tasapainottamisohjelma tarkoittaa nyt asukkaiden peruspalveluihin kajoamista, sanoo Ranne. Valtiota on turha huutaa apuun, apua ei tule. Ranne perää kriisitietoisuutta saliin.

klo 20:10: Lulu Ranne pitää perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron ja aloittaa vihapuheella: vihaisilta asukkaita saamiltaan viesteillä. He eivät luota palvelujen säilyvän ja pelkäävät höpöhankkeiden vievän peruspalvelut.

klo 20:04: Vihreiden ryhmäpuheenvuorossa Veera Jussila painotti joukko- ja kevyen liikenteen järjestämistä ja perheiden oikea-aikaista tukemista.

klo 19:56: SDP:n ryhmä ei kannata terveyspalvelujen ulkoistamisia. Niistä ei ole vastaavaa hyötyä, vaan puheet ulkoistuksista aiheuttavat epävarmuutta henkilöstössä ja vähentävät Hämeenlinnan vetovoimaa, kertoo Laatikainen.

klo 19:50: Sosiaalidemokraatit haluavat poistaa yksittäiset koulut säästölistalta, sillä kouluverkkoa tulisi tarkastella kokonaisuutena. Sellaiset koulut tulisi säilyttää, joissa oppilasmäärä ei ole laskussa.

klo 19:48: SDP:n ryhmäpuheenvuoron pitää Anne Laatikainen. Kriisikunta mainittu – sinne ei Hämeenlinna halua. Juustohöylä ei riitä, vaan tarvitaan enemmän. Samalla kuitenkin koulut ja päiväkodit on saatava terveelliseen kuntoon.

klo 19:44: Lehkosen mukaankokoomukselle veronkorotus on vaikea paikka ja verojen laskeminen on otettava tavoitteeksi. Säästölista tai vastaavat toimet on toteutettava, eli keskitettävä toimintoja viisaasti niin, että seurausvaikutukset eivät syö säästöjä.

klo 19:40: Helena Lehkonen pitää kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron. Asukasmäärän ja verotulojen kehitys, menojen kasvu, kuntatalouden kriisi eri puolilla Suomea mainittu. Ja se, että nyt pitää toimia.

klo 19:38: Isosuo kertoo vielä, että tonttikauppa on käynyt hiljaisesti, 15 tonttia tämän vuoden aikana. Asuntoja rakennetaan kyllä vilkkaasti, esimerkiksi Asemanseudulle ja Vekan alueelle. Myös julkista rakentamista ja investointeja on ohjelmassa ja Assi-sairaalan rakentamisaikataulu vielä tarkentumatta.

klo 19:32: Kenakkalan jälkeen on vuorossa vielä apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo. Hän kuvaa budjettivalmistelua erittäin hankalaksi, kun tulopuolella on niin paljon epäselvyyksiä.

klo 19:30: Isot linjaukset ensi kesään mennessä vaikuttavat tuleville vuosille. Talouden tasapainottamisohjelmassa vielä on kyse selvityksistä ja varsinaiset päätökset tehdään myöhemmin.

klo 19:27: Verotuloennusteiden romahdus teki jopa 25 miljoonan euron alijäämän taseeseen. Se pitää kattaa neljän vuoden kuluessa, Kenakkala muistuttaa. Puskuria eli kertynyttä ylijäämää ei Hämeenlinnalla ole.

klo 19:23: Sitten puhuu kaupunginjohtaja Timo Kenakkala. Sen jälkeen kuullaan ryhmäpuheenjohtajien puheenvuorot.

klo 19:22: Joistain kiinteistöistä on luovuttava, muistutti Rautio. Tavoitteena on myös pienentää terveyseroja ja parantaa hämeenlinnalaisten hyvinvointia. Aktiivisuuden puutteesta ei voi kuntalaisia syyttää, mutta erilaiset näkökulmat on myös otettava huomioon.

klo 19:20: Nyt päätetään valtuustokauden toiseksi viimeistä budjettia ja jos tänäänkin oltiin jo näin posket punaisina, saa nähdä mitä ensi vuonna tapahtuu, sanoi Rautio.

klo 19:16: Rautio muistuttaa, että hiilineutraalius ja tulevaisuuteen varautuminen ovat tärkeitä. Kumppanuudet ovat tärkeitä, Hämeenlinna ei tee mitään yksin. Paremmat palvelut rakennetaan yhdessä henkilöstön kanssa.

klo 19:13: Seuraavaksi käsittelyssä vuoden 2020 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2021-2022, ryhmäpuheenvuorot alkavat. Aluksi puhuu kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.).

klo 19:13: Kiinteistöveroprosentit pidetään ennallaan, ilman keskustelua tai äänestyksiä.

klo 19:22: Tuloveroprosentiksi päätettiin tasan 21 äänin 39-12.

klo 19:10: Äänestetään. Muutosesitys, että vuoden 2020 tulovero olisi 20,75 on EI ja pohjaesitys JAA.

klo 19:09: Nyt ihmetellään, onko nyt kaksi samansisältöistä muutosesitystä. Valtuuston puheenjohtaja tiivisti asiaa ja pyysi, voisiko Ahonen kannattaa Ranteen esitystä. Ahonen myöntyikin tähän.

klo 19:07: Ranne kuittaa Ahoselle, että hän esitti tuloveroprosentin pitämistä ennallaan ja Ahonen voisi nyt kannattaa sitä.

klo 19:06: Antti Ahonen (kok.) muistutti, että Lehkonen edustaa kokoomusryhmää ja hän teki ehdotuksensa valtuutettuna, ei ryhmän esityksenä. Muutosesitys on nyt, että Ahonen esittää ainoastaan tuloveroprosentin pitämistä ennallaan ilman muita muutoksia.

klo 19:04: Paikalle saapunut Hannu Kärpänen (kesk.) aloitti keskustelun tauon jälkeen ja huvitti valtuustoa kertomalla, että oli ilo seurata valtuuston työskentelyä.

klo 19.01: Valtuutetut palaavat hiljalleen saliin ja kokousseuranta jatkuu. Loppuillan hetki hetkeltä -seurannasta vastaa Nina Keski-Korpela.

klo 18:11: Kokouksen seuranta on tauolla kokoustauon ajan.

klo 18:10: Valtuuston puheenjohtaja kertoo, että valtuusto pitää taukoa kello 19 saakka. Tauon aikana valtuuston puheenjohtaja Myllykangas aikoo keskustella tauon aikana Kokoomuksen valtuustoryhmän kanssa.

klo 18:10: Sari Rautio (kok.) toteaa, että veronkorotukset ovat Kokoomukselle viimeinen vaihtoehto. Pelkillä veronkorotuksilla taloutta ei saada kuntoon.

klo 18:04: Veera Jussila (vihr.) kertoo olevansa pettynyt siihen, että Kokoomus tuo esityksen veroista vasta tässä vaiheessa.

klo 18:03: Valtuuston puheenjohtaja antaa vielä neljä puheenvuoroa ennen kokous- ja neuvottelutaukoa.

klo 18:01: Marjatta Rahkio (kesk.) ei näe muuta keinoa talouden korjaamiseksi, kuin tuloveron korotus. Rahkio kummeksuu Kokoomuksen tekemää ehdotusta.

klo 17:56: Filatov(sd.) toivoo, että neuvottelutauon aikana päästäisiin yhteisymmärrykseen, jotta kokouksessa voitaisiin päästä eteenpäin.

klo 17:52: Valtuutettu Puntila (kok.) toteaa, että kokoomus haluaa harjoittaa vastuullista talouspolitiikkaa ja tekivät siksi ehdotuksen.

klo 17:50: Monet valtuutetut kertovat olevansa hämillään keskustelun kulusta ja esityksistä tämän päivän valtuuston kokouksessa.

klo 17:49: Arvidsson muistuttaa uudestaan, että tällä aikataululla säästöjä ei voida tehdä talousarvioesityksestä.

klo 17:48: Ranne (ps.) huomauttaa, että Perussuomalaiset ovat toimittaneet leikkauslistoja, joiden avulla säästöjä olisi mahdollista saavuttaa.

klo 17:47: Valtuutettu Seppo Kuvaja (kok.) kannattaa Ahosen esitystä. Hän ehdottaa, että lautakuntien hallituksissa vähennetään väkeä siten, että niissä olisi vain viisi henkilöä. Vaihtoehtoisesti kokouspalkkioista voitaisiin luopua.

klo 17:44: Teija Arvidsson (kd.) toteaa, että jos tässä vaiheessa päätetään, että veroja ei koroteta, ei säästöjä saada millään aikaan.

klo 17:43: Helena Lehkonen (kok.) esittää neuvottelutaukoa.

klo 17:41: Juhani Lehto (vas.) toteaa, että Ahosen ehdotuksesta voisi ottaa pois sen osan, jossa kaupunginhallitus valtuutettaisiin etsimään säästöjä talousarvioehdotuksesta. Hän suosittaa, että Ahonen esittää budjetin palautettavaksi suunnitteluun tai pyytää kokoustaukoa.

klo 17:39: Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala käyttää repliikin. Hän toteaa, että budjeteissa lähtökohtana on se, että tulovähennyksiä esitettäessä on esitettävä vastaava määrä menovähennyksiä. Ahosen esityksen myötä budjetissa olisi noin 3 miljoonan aukko.

klo 17:35: Kokouksessa käydään keskustelua siitä, voiko tällaista esitystä tuoda valtuuston kokoukseen päätettäväksi, koska talousarvioesitys on hyväksyttävä tänään.

klo 17:32: Valtuuston puheenjohtaja Myllykangas pyytää täsmennystä, sillä valtuuston on määrä hyväksyä talousarvioesitys tänään.

klo 17:30: Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr.) pitää Ahosen tekemää esitystä häkellyttävänä, koska asiasta ei ole keskusteltu ennakkoon.

klo 17:28: Anni Puntila (kok.) kannattaa Ahosen tekemää esitystä.

klo 17:27: Antti Ahonen (kok.)Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että tuloveroa ei nosteta Hämeenlinnassa ensi vuodelle. He kannattavat tuloveroprosentiksi 20,75. Samalla he esittävät, että kaupunginhallitus valtuutetaan kokoamaan tarvittava säästö talousarvion sisältä.

klo 17:22: Lyhyen tauon jälkeen kokouksessa siirrytään vuoden 2020 tuloveroprosentin vahvistamiseen.

klo 17:18: Päätösesityksen mukaisesti pykälä on saatettu valtuustolle tiedoksi. Myllykangas päättää pykälän käsittelyn.

klo 17:15: Ranne (ps.) toteaa, että Hämeenlinnassa on paljon hyviä puolia, jonka puolesta on hyvä taistella. Veroprosentti ja palvelujen huononeminen ovat kuitenkin tekijöitä, jotka heikentävät vetovoimaamme.

klo 17:13: Sari Rautio (kok.) toteaa, että kaikissa Suomen kunnissa taloudelliset ongelmat ovat samankaltaisia kuin Hämeenlinnassa. Tulopuoli on rapautunut hyvin pitkälti valtiosta johtuvista syistä. Ongelmat eivät kuitenkaan ratkea keskinäisellä syyttelyllä. On tärkeää käydä kiinni niihin ongelmiin, joihin voimme itse vaikuttaa. Käsittääkseni tämä 21 kohdan säästölista on laadittu juuri tässä hengessä.

klo 17:06: Irmeli Lehtonen (kd.)peräänkuuluttaa, että säästötoimenpiteisiin pitäisi saada mukaan puolueettomia vaikuttavuusarvioita.

klo 17:04: Jukka Sorvari (kesk.): Meille tuli jo varhaisessa vaiheessa pyyntö, että kaivakaa lautakunnissa mahdollisia säästökohtia. Käsitykseni mukaan niitä tuli kuitenkin melko vähän. Minusta oli suoraselkäisyyttä kaupunginjohdolta, että he tekivät tällaisen listan.

klo 16:59: Myös apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo täsmentää, että ehdotusta ei voida ottaa äänestykseen hallintosäännön nojalla.

klo 16:58: Valtuuston puheenjohtaja Myllykangas toteaa uudestaan, että valtuusto ei voi määrätä, mitä kaupunginhallitus päättää. Hän ei ota vastaan Ranteen ehdotusta.

klo 16:57: Valtuutettu Turja (ps.) kannattaa Ranteen tekemää esitystä.

klo 16:55: Valtuutettu Taavela (vas.) muistuttaa, että kaikilla puolueilla ei ole edustusta kaikissa lautakunnissa, kuten Lehkonen aiemmin totesi.

klo 16:54: Ranne vastaa, että Perussuomalaiset ovat tuoneet kantansa julki jo aiemmin.

klo 16:53: Helena Lehkonen (kok.): Valitettavaa, että Perussuomalaiset toimivat tässä tilanteessa näin. Kaikille tulisi olla selvää, että valmistelut ja esitykset tehdään lautakunnissa, joissa jokaisella puolueella on mahdollisuus kertoa kantansa esitykseen.

klo 16:50: Timo Viitanen (sd.): Ei ihme, että kuntalaiset eivät luota päätöksentekijöihin, kun näemmä emme edes tässä salissa voi luottaa edes toisiimme.

klo 16:47: Valtuustosalissa kummeksutaan edelleen Perussuomalaisten tekemää esitystä. Ranne kummeksuu, että esitystä ei voi tehdä.

klo 16:42: Nyt puheenvuoron ottaa Kylli Kylliäinen (kd.). Hänen mukaansa tasapainottamisohjelma on tarpeellinen, mutta hänen mielestään sanoja olisi tullut asetella siinä hieman varovaisemmin.

klo 16:40: Myös puheenjohtaja Myllykangas toteaa, että kyseessä on evästyskeskustelu. Valtuustolla ei kuitenkaan ole toimivaltaa määrätä siitä, mitä kaupunginhallitus päättää. Myllykangas toteaa, että ei voi ottaa vastaan Ranteen tekemää esitystä.

klo 16:37: ValtuutettuTaavela (vas.) toteaa, että kaikilla ryhmillä olisi varmasti ollut tasapainottamissuunnitelmaan lisäevästystä. Hän kysyy, pitäisikö asia jättää pöydälle.

klo 16:33: Valtuuston puheenjohtaja Myllykangas muistuttaa, että kyseessä on esitysteksi ja pykälän esitystekstiä ei voida lähteä tässä vaiheessa muuttamaan.

klo 16:32: Mirka Soinikoski (vihr.) vastaa Ranteen pitkäksi venyneeseen puheenvuoroon toteamalla, että yhden puolueen tekemät yksittäiset esitykset eivät johda mihinkään. Päätökset on tehtävä yhdessä ja vain näin päästään eteenpäin.

klo 16:27: Muun muassa ohjelman kohdat 10-12, jotka koskevat terveysasemien lakkauttamista, tulisi Ranteen mukaan poistaa kokonaan. Kouluverkkoa tulee arvioida siten, että kaikille oppilaille on tarjolla terveelliset ja turvalliset tilat.

klo 16:25: Ranne ehdottaa, että tasapainottamisohjelmaan tehdään muutosesityksiä.

klo 16:22: Lulu Ranne (ps.) ottaa puheenvuoron.

klo 16:19: Irmeli Lehtonen (kd.): Meidän pitää olla hyvä kaupunki niin eläkeläisille kuin lapsiperheille. Meidän pitää tehdä tästä kaupungista houkutteleva. Julisen liikenteen pitää toimia. Lisäämällä hyviä asioita kaupunkilaisten hyvinvointi lisääntyy.

klo 16:16: Anni Puntila (kok.) toteaa, että velanotto ja veronkorotukset siirtäisivät ongelmaa tulevaisuuteen. Hän toteaa tervehtivänsä tasapainottamisohjelmaa lämmöllä.

klo 16:14: Vesa Mäkinen (ps.): Peruspalvelut on säilytettävä, jos halutaan palvella myös tulevia kuntalaisia.

klo 16:13: Valtuutettu Veera Jussila (vihr.) kysyy, onko oikein, että koulut ovat vuosi vuodelta lakkautusuhan alla? Hän ehdottaa, että muiden koulujen ohella myös Seminaarin koulun tilannetta tulisi arvioida ja pohtia vaihtoehtoja.

klo 16:06: Myös Teija Arvidssonin (kd.) mukaan kaupungin hallinnosta täytyy löytyä säästöjä. Arvidsson toteaa, että asian tulisi olla listalla kärjessä. Hän näkee listan hyvänä asiana ja sitä tulee voida täydentää matkan varrella.

klo 16:03: Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr.) toteaa, että tässä taloustilanteessa myös kaupungin oma organisaatio tulisi käydä tarkasti läpi. Hän kysyy, onko joka tasolla tarpeen olla niin paljon johtajia.

klo 16:01: Helena Lehkonen (kok.) on sitä mieltä, että ilman vaikuttavia päätöksiä emme tule saamaan kaupungin taloutta tasapainoon.

klo 16:00: Timo Kauniston (kesk.) mukaan talouskeskustelussa on pakko puuttua myös kipeisiin asioihin. Asiaa täytyy kuitenkin katsoa kokonaisvaltaisesti. Esimerkiksi lastensuojelua ollaan yhä enemmän ottamassa takaisin kaupungin omiin käsiin. Jostain muusta täytyy puolestaan voida luopua.

klo 15:54: Filatov (sd.): Tehostamista tulisi tarkastella myös laajemmalta pohjalta. Ei esimerkiksi tarkastella vain yhden yksittäisen koulun lakkauttamista, vaan laajemmin koko kouluverkkoa.

klo 15:52: Savijoki (kok.): Terveyspalveluissa yksityistä palvelua ei tulisi nähdä uhkana vaan kumppanina.

klo 15:49: Mauri Ojamäki (sd.): Ulkoistaminen on vanhanaikainen keino tehostaa terveydenhoitoa. Perusterveydenhoidossa seudullisella ja maakunnallisella yhteistyöllä voitaisiin saavuttaa tehokkuutta. Terveysasemien yhdistämisellä ei tätä saavuteta.

klo 15:48: Myös valtuutettu Juhani Lehto (vas.) toteaa, että palveluja voitaisiin tehostaa ulkoistamisen sijaan.

klo 15:46: Kaija-Leena Saviojoki (kok.) toteaa, että lääkäreiden saatavuudessa on todellisuudessa ollut rekrytointiongelmia

klo 15:44: Kustannuksille on kuitenkin tehtävä jotain, mutta ulkoistamiset eivät voi olla keinona. Aaltonen ehdottaa, että esimerkiksi sähköisiä palveluja voitaisiin tehostaa. Näiden kautta säästöjä olisi mahdollista saavuttaa.

klo 15:43: Aaltosen mukaan terveysasemia ei tulisi lakkauttaa, koska kustannushyötyjä ei ole nähtävissä ja lääkäreitä on saatu myös syrjäisemmille seuduille. Hän suhtautuu kriittisesti kaupungin terveyspalvelujen ulkoistamissuunnitelmiin.

klo 15.41: Aaltosen mukaan huonossa kunnossa tilat eivät saa olla perusteena lukioiden ja koulujen lakkauttamisille. Resurssiviisas ratkaisu voisi esimerkiksi Lammilla löytyä yhtenäiskampuksesta.

klo 15:38: Satu Aaltonen (sd.) ottaa ensimmäisen puheenvuoron.

klo 15:34: Hetki hetkeltä -seuranta jatkuu. Valtuutetut palailevat pikkuhiljaa saliin.

klo 15:09: Nyt kokouksessa pidetään tauko. Tänä aikana artikkelia ei päivitetä. Kokous jatkuu kello 15.35.

klo 15:08: Valtuusto äänesti, että pykälän käsittely jatkuu (äänin 10-41).

klo 15:06: Muutaman puheenvuoron jälkeen valtuusto äänestää palauttamisesta.

klo 15:02: Juhani Lehto (vas.) toteaa, että palauttaminen olisi perusteltua, koska ohjelma valmisteltu huonosti.

klo 14:58: Sari Rautio(kok.) ja Tarja Filatov (sd.) eivät kannata valmisteluun palauttamista. Filatovin mielestä olisi hassua palauttaa sellainen asia valmisteluun, joka on annettu valtuustolle tiedoksi.

klo 14:57: Myös Vasemmistoliiton ryhmä kannattaa, että tasapainottamisohjelma palautetaan kaupunginhallituksen valmisteluun.

klo 14:55: Antero Niemelä (ps.) kannattaa Ranteen esitystä.

klo 14:53: Ranne esittää, että tasapainottamisohjelma palautetaan valmisteluun.

klo 14:51: Päätöksentekijöiden tulisi Ranteen mukaan olla entistä itsekriittisempiä. Kymmenen vuotta huonoa kehitystä ei ole sattumaa. Hänen mukaansa kaupungissa ei ole oltu tarpeeksi kriisitietoisia heikon taloustilanteen suhteen.

klo 14:49: Ranteen mukaan kaupungin taloudessa on viime vuosina tehty lukuisia huonoja päätöksiä.

klo 14:43: Nyt valtuustossa alkaa keskustelu kaupungin talouden tasapainottamisohjelmasta. Ensimmäisen puheenvuoron pitää valtuutettu Lulu Ranne (ps.).

klo 14:42: Kaupunkirakennelautakunnan talousarviomuutos vuodelle 2019 hyväksyttiin esityslistan mukaan.

klo 14:40: Valtuusto päätti sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarviomuutoksesta vuodelle 2019 esityksen mukaan.

klo 14:37: Keskustelu siirtyy muutaman puheenvuoron jälkeen sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden 2019 talousarviomuutoksen käsittelyyn. Sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunnan vuoden 2019 talousarvion muutos hyväksyttiin esityksen mukaan.

klo 14:32: Nyt keskustelussa sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunnan vuoden 2019 talousarvion muutos.

klo 14:28: Nyt valtuustossa keskustellaan kaupungin strategisten yhtiöiden kolmannesvuosiraportista.

klo 14:25: Pienen tauon jälkeen kokouksessa siirrytään seuraaviin pykäliin.

klo 14:22: Enemmistö valtuutetuista äänesti Lehkosen tekemää esitystä, jonka mukaan toriparkista toteutetaan kohdennettu sähköinen kuntalaiskysely helmikuun 2020 loppuun mennessä. Kuntalaiskyselyssä hyödynnetään Suomi.fi-tunnistautumista ja kaupungille muutenkin tulossa olevaa sähköistä lomakejärjestelmää. Kyselyyn voi myös vastata tunnistautumisen jälkeen paperilomakkeella kaupungin palvelupisteissä. Poliittisten ryhmien edustajat ovat yhdessä mukana päättämässä kyselyyn tulevista kysymyksistä. Äänestyksen tulos 36-15. Äänestyksen jälkeen todettiin yksimielisesti, että Lehkosen hyväksytystä ehdotuslisäyksestä ei tarvinnut enää äänestää hallituksen pohjaesitystä vastaan.

klo 14:16: Puheenvuorot toriparkkipykälässä on nyt käytetty. Seuraa äänestys.

klo 14:15: Valtuutettu Turja alleviivaa sitä, että vaikka hankkeen tulisi rahoittamaan ulkopuolinen osakeyhtiö. Hankkeen todellinen taloudellinen vastuu lankeaa joka tapauksessa kaupunkilaisille.

klo 14:14: Antti Ahonen (kok.) kannattaa ajatusta siitä, että kyselyyn voisi vastata kaikki 16 vuotta täyttäneet.

klo 14:12: Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala täsmentää, että kohdennus koskee kuntalaisaloitetta. Halutaan kohdentaa kysely hämeenlinnalaisille.

klo 14:11: Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr.): Kuntalaiskysely on toteutettava niin, että jokainen yli 16-vuotias vastaisi kyselyyn. Heidän näkemystä tarvitsemme!

klo 14:10: Valtuustosalissa käydään keskustelua siitä, mitä kohdennettu kansalaiskysely tarkoittaa.

klo 14:07: Tarja Filatov (sd.) käyttää puheenvuoron. Jos kyselyssä kysymykset esitettäisiin kyllä-ei-muodossa, niin en itse vastaisi. Niiden avulla ihmiset eivät, voi muodostaa tarkkaa mielipidettä asiasta.

klo 14:00: Ritva Oinonen (vas.): Sähköistä kuntalaiskyselyä on perusteltu sen halvemmalla hinnalla. Kuka on selvittänyt tarkalleen, paljonko sähköinen kysely maksaisi?

klo 13:57: Teija Arvidsson (kd.): Puolueemme kanta on selvä. P-toria ei tarvita. Pidämme kuitenkin arvokkaana, että kaupunkilaisten on mahdollista kertoa mielipide asiasta. Sähköinen järjestelmä on tähän hyvä. Lisäksi kaupungin palvelupisteissä oltava mahdollisuus äänestää.

klo 13:51: Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr.) käyttää puheenvuoron. Toriparkkiäänestyksen hinta ei saa olla syynä siihen, että äänestystä ei järjestetä. Demokratiassa kaikki maksaa.

klo 13:49: Airi Raitaranta (vihr.) käyttää puheenvuoron.

klo 13:46: Marjatta Rahkion (kesk.) mukaantoriparkista on tullut symboli monelle asialle. Toriparkin ympärillä liikkuu enemmän fiktiivistä kuin faktaperäistä tietoa. Rahkio kannattaa Lehkosen tekemää esitystä.

klo 13:44: Valtuuston puheenjohtaja Sari Myllykangas pyytää, että keskustelu palaisi takaisin toriparkista järjestettävään kansanäänestykseen tai kyselyyn.

klo 13:43: Sari Rautio (kok.): Kaupunginhallituksen on käytävä avointa keskustelua asioista, jotta luottamuspulaa ei synny kaupunkilaisten eikä valtuuston keskuudessa.

klo 13:39: Mahdollinen kysely ja kysymysten muotoilu täytyy tehdä siten, että se on tasapuolinen. Kaikki toriparkin argumentit tulee olla tasapuolisesti esillä.

klo 13:37: Lehdon mukaan on väitetty, että toriparkki toimisi yhtenä kehityksen ankkurina. Ei ole kuitenkaan helppoa osoittaa, kehittäisikö toriparkki kaupungin keskustaa vai ei.

klo 13:36: Juhani Lehto (vas.) pitää pitkän puheenvuoron toriparkista.

klo 13:28: Rautio vastaa, ja toteaa, että myös sähköisesti kerätty adressi saavutti monet kuntalaiset.

klo 13:27: Mauri Ojamäen mukaan sähköinen kysely ei saavuttaisi kaikkia.

klo 13:26: Sari Raution (kok.) mukaan Hämeenlinnassa halutaan kuulla kaupunkilaisia ja ottaa heidät mukaan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Sähköinen kuntalaiskysely olisi tähän paras vaihtoehto.

13:22: Anne Laatikaisen (sd.) mukaan sähköisessä kuntalaiskyselyssä kaupunkilaisten ääni pääsisi parhaiten kuuluviin.

13:20: Kylli Kylliäisen mukaan (kd.) kaupunkilaiset ovat parhaita konsultteja tietämään, mikä kaupungille on parasta. Keskustaa on mahdollista kehittää myös ilman toriparkkia. Kylliäinen kannattaa Turjan tekemää ehdotusta.

klo 13:17: Helena Lehkonen (kok.) ehdottaa, että äänestys toriparkista toteutetaan kohdennettuna sähköisenä kuntalaiskyselynä helmikuun 2020 loppuun mennessä. Lisäksi äänestys voidaan suorittaa paperilomakkeella kaupungin toimipisteissä. Lehkosen mukaan päätöksentekoon on jo

klo 13:14: Perussuomalaiset tekevät toriparkkiasiassa kaupunginhallituksen esityksestä poikkeavan esityksen.

klo 13:13: Turjan mielestä toriparkkikeskustelussa on esiintynyt järjestelmällistä kuntalaisten mielipiteiden halveksuntaa. Perussuomalaisten mielestä kansanäänestys tulisi toteuttaa yksimielisesti kyllä-ei -akselilla.

klo 13:09: Keskustelu toriparkin kansanäänestyksestä alkoi. Ensimmäisen puheenvuoron pitää valtuutettu Teppo Turja (ps.)

klo 13:08: Kokouksen käsittelyjärjestys hyväksytään esityksen mukaan. Hämeenlinnan talousarvioesitystä käsitellään kokouksen loppupuolella.

klo 13:03: Tervetuloa seuraamaan Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston kokousta. Kokous on juuri alkamassa.

Lue seuraavaksi