Kaupat palkkaavat kiireapulaisia joulun alla Itä-Suomessa

Kauppoihin tarvitaan lisää työvoimaa joulunalusajan kasvavien asiakasmäärien ja vuodenvaihteeseen sijoittuvien inventaarioiden takia.

Joulusesonki
Ingång till matbutik med stängda automatportar.
Kuvituskuva. Kaupat palkkaavat jouluksi lisää työvoimaa. Yle/Lotta Sundström

Joulusesonki työllistää kaupan alalla etenkin opiskelijoita. Osuuskauppa Suur-Savo palkkaa joulun alla 200–300 kiireapulaista.

Myös Keskon toimipisteet Itä-Suomen alueella tarvitsevat kymmeniä, ellei satoja työntekijöitä lisää joulusesongiksi.

Heitä tarvitaan joulunalusajan kasvavien asiakasmäärien takia, mutta myös joulun jälkeisen inventaarion tekoon.

Keskon Itä-Suomen aluejohtaja Jari Kuosmanen sanoo, että ainakin suurimmat ja keskisuuret toimipisteet palkkaavat lisätyövoimaa joulukiireiden ajaksi.

– Tarvitsemme lisää käsipareja, sillä joulun aikaan kaupankäynti kiihtyy, toteaa Kuosmanen.

Esimerkiksi Savonlinnan K-Citymarketista kerrotaan, että kiireapulaisia on perinteisesti helppo löytää. Kauppias Päivi Niskala kertoo, että varsinkin opiskelijat tulevat mieluusti töihin joululoman aikaan.