Naistyöntekijöiden silmälasikielto kuumentaa tunteita Japanissa – kiellon perusteena muun muassa lasien aikaansaama "kylmä vaikutelma"

"Sen sijaan, että yritykset keskittyisivät siihen, miten nainen hoitaa työnsä, ne arvottavat naisen työsuoritusta tämän ulkonäön perusteella", sanoo sosiologian professori.

Japani
Silmälasit hyllyllä
Osa japanilaisyrityksistä ei halua, että naistyöntekijät käyttävät silmälaseja. Kuvituskuva.Markku Sandell / Yle

Naisten silmälasien käyttö työpaikoilla on noussut hiljattain tunteita kuohuttavaksi aiheeksi Japanissa. Lukuisat paikalliset uutismediat nimittäin kertovat, että osa yrityksistä kieltää naisia käyttämästä silmälaseja työpaikoilla vedoten vaihteleviin syihin.

Joidenkin liikkeiden on kerrottu kieltäneen naismyyjiltään lasien käytön, koska ne antavat heistä ”kylmän vaikutelman”. Lentoyhtiöt ovat puolestaan vedonneet asiassa turvallisuuteen. Kauneusalalla silmälasien käyttökieltoa on perusteltu sillä, että ne estävät esimerkiksi meikkaajaa näkemästä kunnolla asiakkaalle tehtyä meikkiä.

On epäselvää, onko naisten silmälasikiellossa kyse firmojen omista virallisista linjauksista vai kuvastaako se pikemminkin yleisesti hyväksyttyjä käytäntöjä eri työpaikoilla.

Aihe on noussut Japanissa kuumaksi keskustelun aiheeksi sosiaalisessa mediassa, jossa perjantainakin trendasi aihetunniste ”Lasit ovat kiellettyjä”, kirjoittaa BBC. (siirryt toiseen palveluun)

Sosiologian professori Kumiko Nemoto Kioton yliopistosta sanoo, että moni japanilainen pitää esimerkiksi työpaikkojen tiukkoja, erityisesti naisia koskevia pukeutumissääntöjä auttamattoman vanhanaikaisina.

– Sen sijaan, että yritykset keskittyisivät siihen, miten nainen hoitaa työnsä, ne arvottavat naisen työsuoritusta tämän ulkonäön perusteella, sanoo Nemoto.

Japanilaisnaisten työpaikkapukeutuminen herätti kiivasta keskustelua maassa myös kesällä, jolloin keskustelun ytimessä olivat korkokengät. Tuhannet naiset liittyivät tuolloin kampanjaan, jossa hallitusta kehotettiin kieltämään työnantajia vaatimasta työntekijöiltä korkokenkien käyttöä. Moni vertasi korkokenkäpakkoa muinaiseen aasialaiseen tapaan sitoa naisten jalat.

Japanin terveysministeri, joka on mies, aiheutti tuolloin suuttumusta toteamalla, että korkokenkien käyttöä vaativa pukeutumiskoodi on työpaikoilla tarpeellinen ja tarkoituksenmukainen.

– Naisia arvioidaan Japanissa pääosin heidän ulkonäkönsä perusteella. Tällainen viesti näillä pukeutumissäännöillä halutaan vähintäänkin lähettää, sanoo professori Nemoto

Lue myös:

BBC: Japan 'glasses ban' for women at work sparks backlash (siirryt toiseen palveluun)

Japanilaisnaiset kampanjoivat korkokenkäpakkoa vastaan – Miesministeri: Korkokengät ovat tarpeellisia