Viestin järjestäjä Nivala uskoo, että heikko lumitilanne ei ainakaan estä Keski-Pohjanmaan maakuntaviestiä loppiaisena

Lunta on tehty varastoon tuhansia kuutioita.

Maakuntaviesti
Kuvassa maakuntaviesti Vetelissä 2017
Maakuntaviesti hiihdettiin Vetelissä 2017.Raila Paavola / Yle

Tammikuisen maakuntaviestin (siirryt toiseen palveluun) valmistelut ovat täydessä vauhdissa Nivalan Pyssymäellä.

Keski-Pohjanmaan 69. maakuntaviesti hiihdetään Nivalassa loppiaisena kuudes tammikuuta 2020. Heikko lumitilanne ei estä kisoja, sillä järjestäjillä on varastossa tykkilunta yli 7000 kuutiota. Se levitetään laduille lähellä kisoja.

Nivalan kaupunki ja Liikuntakeskus ovat tehneet paljon töitä kisoja varten. Esimerkiksi Pyssymäentien alitse on rakennettu hiihtotunneli ja lähettyville parin kilometrin mittainen lämmittelylatu. Lisäksi viestilatuja ja stadionia on kunnostettu ja latualuetta on levennetty.

Viestiladut ovat kilometrin sekä kolmen ja viiden kilometrin mittaiset. Varalle tehdään myös tykkilumesta kahden ja kolmen kilometrin mittaiset ladut.

Kilpailun pakkasraja on -17 astetta ja varapäivä on 19. tammikuuta 2020. Kisoja on siirretty sääolojen vuoksi viime vuosina, esimerkiksi Vetelin kisat siirtyivät alkuperäisestä päivästä kovan pakkasen vuoksi.

Nivalassa on järjestetty maakuntaviesti kolme kertaa aikaisemmin, vuosina 1960, 1978 ja 2002. Vuonna 2019 hiihdettiin Haapajärvellä, 2018 Uudessakaarlepyyssä ja 2017 Vetelissä.

Nivalassa paikalle odotetaan kolmea tuhatta katsojaa.