Apulaisoikeusasiamies linjasi: Koulun yhteisen joulujuhlan järjestäminen kirkossa on lainvastaista – "Kirkko on nimenomaan jumalanpalvelusten toimittamiseen tarkoitettu paikka"

Kansanedustaja Markus Lohen mukaan apulaisoikeusasiamies meni vähemmistöjen huomioimisessa liian pitkälle.

joulu
Koululaisia joulukirkossa Riistavedellä.
Koulun joulujuhlaa ei tule järjestää uskonnollisena tilaisuutena, katsoo eduskunnan apulaisoikeusasiamies. Joulukirkko on eri asia.Antii Karhunen / Yle

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on linjannut, että kaikille koulun oppilaille tarkoitettua yhteistä joulujuhlaa ei voi järjestää kirkossa. Linjaus pätee myös silloin, jos tarjolla on vaihtoehtoinen joulujuhla niille, jotka eivät koe kirkkoa omakseen.

Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölösen ratkaisun perusteissa todetaan, että koulun joulujuhla on osa opetusta, jonka tulee siten olla lain mukaan uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamatonta.

Kouvolalaista koulua koskevasta tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Maaseudun tulevaisuus (siirryt toiseen palveluun).

Yle sai ratkaisun katsottavaksi. Keskeisenä perusteena on apulaisoikeusasiamiehen mukaan se, että kaikille oppilaille tarkoitetussa yhteisessä joulujuhlassa on kyse koulun opetussuunnitelmaan rinnastettavasta opetuksen sisällöstä. Kyse on siis eri asiasta kuin perinteiseen koulujen joulukirkkoon osallistumisessa.

– Nyt käsillä oleva tilanne eroaa tästä siten, että kyse ei ole ollut yksittäisestä koulun ohjelmaan sisällytetystä jumalanpalveluksesta, vaan koulun yhteisen, perusopetusasetuksen 3 §:n 5 momentin mukaisen päättäjäisjuhlan korvaamisesta kirkossa järjestetyllä juhlalla, ratkaisussa todetaan.

Ratkaisussa puntaroidaan perusopetuspykälien lisäksi muun muassa yhdenvertaisuus- ja uskonnonvapauspykäliä.

"Hyvä ja odotettu päätös"

Ratkaisu on vastaus kanteluun, jonka on tehnyt Uskonnottomat Suomessa ry. Kanteluita tehtiin kolmesta koulusta.

Yhdistyksen puheenjohtaja Kaisa Robbins on päätökseen tyytyväinen.

– Hyvä päätös, ja odotettu. Avilta on aikaisemmin saatu vastaavia päätöksiä, ettei kaikille yhteistä koulun juhlaa, kuten joulujuhlaa, voida pitää kirkossa. Nyt tähän saatiin ylimmän laillisuusvalvojan ratkaisu, Robbins sanoo.

Uutta ratkaisussa on Robbinsin mukaan se, että kirkkorakennus määritellään paikkana ongelmalliseksi koulun opetusohjelmaan kuuluvien tilaisuuksien järjestämiseksi.

Pölönen perustelee tätä muun muassa näin: "Kirkko on nimenomaan jumalanpalvelusten toimittamiseen tarkoitettu paikka (kirkkolain 14 luvussa tarkoitettu kirkollinen rakennus) ja siitä välittyy näin jo itsessään uskonnollisia merkityksiä".

Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisussa oli kuultu myös koulujen rehtoreita.

Erään rehtorin mukaan koulun juhlassa oli esitetty muun muassa jouluevankeliumi, seurakunnan pappi oli puhunut, ja oli laulettu muutamia virsiä. Rehtori myös painotti, ettei ketään ollut painostettu osallistumaan.

"Menty liian pitkälle"

Kansanedustaja Markus Lohi (kesk.) arvioi apulaisoikeusasiamiehen päätöksen olevan perustuslakivaliokunnan kannan vastainen.

Lohi on perustuslakivaliokunnan jäsen. Hän viittaa perustuslakivaliokunnan lausuntoon vuonna 2014, jolloin se totesi yksimielisesti, etteivät esimerkiksi juhlapyhien viettoon liittyvät jumalanpalvelukset tai muut vastaavat uskonnon harjoittamiseksi katsottavat tilaisuudet ole uskonnon ja omantunnon vapauden kannalta ongelmallisia

– Koulun juhlien järjestäminen kirkon tiloissa ei tee myöskään tilaisuudesta automaattisesti uskonnollista, Lohi lisää.

Markus Lohen mielestä asia on paitsi yhteiskunnallinen, myös periaatteellinen.

– Vähemmistöjen asema on päätöksenteossa huomioitava, mutta joskus tulee tilanne, jolloin on selvästi sanottava, että nyt mennään liian pitkälle. Tämä on niitä tilanteita.

– Suomalaiseen kristilliseen perinteeseen kuuluvat koulujen joulujuhlat, pidettiin ne sitten kirkoissa tai kouluissa. Näin on voitava olla myös tulevaisuudessa.

Kaisa Robbinsin mukaan perustelu ontuu. Hän korostaa, että sydäntalven ja talvipäivän seisauksen juhla on alun perin pakanallinen juhla.

– Olen tehnyt näitä kanteluita monta, ja ihmetyttää miten korkeasti koulutetut ihmiset perustelevat asiaa väitteellä, että jouluhan on kristillinen juhla. Kristityille se on Jeesuksen syntymäjuhla.