Postin lakko alkoi – kirjeet jäävät jakamatta, pakettien jaossa muutaman päivän viiveitä, laskujen eräpäivät joustavat

Kokosimme listan lakon vaikutuksista Postin asiakkaisiin.

Postilakko
Paketit kulkevat lakossa kirjeitä nopeammin, koska niiden käsittelyyn ei tarvita paljoa työvoimaa.
Paketit kulkevat lakossa kirjeitä nopeammin, koska niiden käsittelyyn ei tarvita paljoa työvoimaa.Petri Vironen / Yle

Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n jäsenet ovat aloittaneet lakon maanantaiaamuna kello 6.

Lakon syynä on se, että valtio-omisteinen Posti haluaa siirtää työntekijöitään Medialiiton ja Teollisuusliiton jakelua koskevan halvemman työehtosopimuksen piiriin. Paketti- verkkokauppaliiketoiminnassa noin 700 ihmisen työehdot ja palkat heikkenisivät PAU:n mukaan.

Lakko koskee noin yhdeksää tuhatta työntekijää, ja se uhkaa pidentyä jopa neliviikkoiseksi. Neuvotteluja osapuolten välillä jatketaan valtakunnansovittelijan johdolla keskiviikkona.

Posti kertoo lakon aikana sen vaikutuksista päivittäin nettisivuillaan ja Twitterissä. Tiedotteet löytyvät osoitteesta posti.fi. Ne julkaistaan päivittäin noin klo 12 ja 18.

Kokosimme listan siitä, mitä vaikutuksia lakolla on.

1. Kirjeet ja lehdet tulevat myöhässä

Muun muassa kirjeiden, aikakauslehtien ja mainosten jakelu häiriintyy. Viiveet voivat olla viikkoja. Myös pakettitoimituksissa on todennäköisesti vähintään useiden päivien viiveitä.

Sanomalehdet sen sijaan kannetaan tilaajille varhaisjakeluna, joka on lakon ulkopuolella.

Mahdolliset tukilakot voivat aiheuttaa häiriöitä lisää tällä viikolla.

2. Ulkomailta tilatut paketit myöhästyvät hieman

Ruotsista ja Baltiasta saapuvat paketit Posti pyrkii jakamaan luvatun aikataulun mukaan, mutta muutaman päivän viiveet ovat mahdollisia. Muut EU-alueen paketit todennäköisesti viivästyvät muutamilla päivillä.

Lakko vaikuttaa voimakkaimmin kansainvälisiin paketteihin ja kirjelähetyksiin, jotka tulevat esimerkiksi Yhdysvalloista, Japanista tai Kiinasta lentokuljetuksina. Nämä lähetykset toimitetaan lähtömaista vasta lakon jälkeen.

3. Joulukortit punaisiin kuoriin

Kirjepostin palautuminen normaaliksi kestää työtaistelun jälkeen pidempään kuin pakettipostin. Joulupostin kiivain vaihe on vain muutaman viikon päässä. Siksi lakon vaikutukset tuntunevat myös joulupostissa.

Joulukortit on Postin mukaan tärkeä laittaa joulutervehdyksille tarkoitettuihin punaisiin postituskuoriin. Se helpottaa Postin prosessia, näin kortit varmimmin ehtivät määränpäähän ennen joulua.

4. Kela-korvausten maksut viivästyvät

Kela varoittaa, että postilakko viivästyttää etuuksien maksamista. Erityisesti työttömyysetuuksien ja toimeentulotuen maksaminen voi myöhästyä.

Näin käy, koska postinjakelun pysähtyminen viivästyttää asiakkaiden Kelaan lähettämiä hakemuksia, liitteitä ja lisäselvityksiä.

Jos ei voi asioida verkossa, Kelan palvelunumeroihin voi tehdä suullisen hakemuksen tai työttömyysajan ilmoituksen. Hakemukset voi myös toimittaa Kelan palvelupisteisiin.

5. Eräpäivät joustavat

Jos paperinen lasku erääntyy jo ennen perille pääsyään, tästä ei tulisi seurata viivästyskorkoja, kertoo Kilpailu- ja kuluttajavirasto (siirryt toiseen palveluun).

– Kuluttaja ei viivästy laskun maksamisessa, koska hän ei ole laskua saanutkaan. Laskujen lähettäjien täytyy vain odottaa lakon päättymistä ja sitä, että posti jaetaan kuluttajille”, johtava asiantuntija Jukka Kaakkola sanoo Kauppalehden mukaan.

Jos laskun saapuessa eräpäivä on mennyt, tai maksuaikaa on jäljellä niin vähän, ettei maksaminen ajoissa onnistu, kuluttajan kannattaa olla yhteydessä laskun lähettäjään. KKV:n mukaan poikkeustilanteessa joustoista tulisi voida neuvotella (siirryt toiseen palveluun).

6. Ulosoton maksukehotukset lykkääntyvät

Valtakunnanvoudinvirasto lykkää maksukehotusten lähettämistä. Myöskään ulosotosta lähetettäviä laskuja ei postiteta lakon aikana vastaanottajille.

Ulosoton asiakkailta postilakko ei vaadi toimia.

Lakko voi vaikuttaa myös sairaanhoidon kirjeiden, hoitopalautteiden ja laskujen postitukseen. Sairaaloissa onkin esimerkiksi pyritty purkamaan jonossa olevien varauksia etukäteen. Asiakkaita on neuvottu myös ottamaan käyttöön sähköisiä asiointipalveluja.

7. Avainlukuja kannattaa säästää – vanha pankkikortti toimii viikkoja

Pankkien avainlukulistojen ja pankkikorttien postituksiin tulee viiveitä. Esimerkiksi Osuuspankki kertoo, että uudet listat lähetetään, kun avainlukuja on jäljellä 20 kappaletta. Näin ollen nykyiset avainluvut riittävät pankin mukaan "normaalikäytössä" lakon ajan.

Entä jos uusi pankkikortti on jumissa postissa? Vanha pankkikortti toimii yleensä viikkojen ajan. OP neuvoo jatkamaan nykyisen kortin käyttöä – ja olemaan yhteydessä asiakaspalveluun, mikäli kortti ei ehdi saapua, ennen kuin vanhan voimassaoloaika umpeutuu.

Nordea neuvoo maksamaan ostoksia Apple Payllä ja Google Payllä, jos vanha kortti ei enää toimisi. Mahdollista on myös tehdä maksullinen pikatilaus Matkahuollon kautta.

8. Vaihtoehtoiset postipalvelut ruuhkautuvat

Matkahuollon palveluiden kysyntä oli ruuhkautunut jo ennen lakkoa. Jopa yhtiön puhelinvaihde oli tukossa.

Verkkokaupat lähettävät tilauksia myös esimerkiksi PostNordin tai DHL:n kautta.

Postin lakon aikana paketit kulkevat kuitenkin huomattavasti nopeammin kuin paperinen posti, koska pakettien käsittely on automatisoitua ja kuluttajat noutavat ne yleensä postitoimipisteestä.

9. Nämä palvelut toimivat lakosta huolimatta

Postin palvelupisteet toimivat yhtiön mukaan normaalisti. Posti on vakuuttanut, että myös varastopalvelut toimivat kuin ennenkin eikä mitään lähetyksiä katoa lakon takia.

Rahtipalveluissa ei yhtiön mukaan ole odotettavissa merkittävää viivettä.

PAU on rajannut lakon ulkopuolelle turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät työt. Näitä ovat esimerkiksi ruoka-, elintarvike-, ruokakassi-, lääke- ja sairaalalähetykset.

Lisäys 13:05 ja 15:48: Lisätty kappaleet numero 5 ja 7.