SSAB:n Raahen tehdas käy loppuvuodesta enää puolella teholla – lomautettujen määrä nousee yhteensä noin tuhanteen

Vuosi on ollut Raahen terästehtaalle poikkeuksellisen haasteellinen.

teknologiateollisuus
SSAB:n Raahen tehtaan masuunit.
Raahen tehtaan kakkosmasuunin käyttöaste jää tänä vuonna alhaiseksi. Kohta markkinaseisokkiin joutuva kakkosmasuuni puhkesi tammikuussa ja sitä jouduttiin remontoimaan etuajassa. Timo Nykyri / Yle

Raahen terästehtaan tuotantokapasiteetista on loppuvuodesta käytössä vain puolet. Myös terästuotanto on vain puolet normaalista.

SSAB aloittaa heikkoon markkinatilanteeseen liittyvät lisälomautukset Raahessa marraskuun loppupuolella viikolla 47. Silloin lomautettujen määrä nousee noin tuhanteen työntekijään.

Raahen tehtaan tuotannossa työskentelee noin 2 400 henkilöä.

Raahen tehtaan johtaja Jarkko Matkalan mukaan kakkosmasuuninseisokin kestoksi on alustavasti kaavailtu neljästä kuuteen viikkoa.

Yhtiö lomauttaa noin 500 henkeä raudan- ja teräksen tuotannosta jo lomautettuina olevien 500 hengen lisäksi.

– Yksittäiset lomautukset ovat kuitenkin lyhyitä: yhdestä kahteen viikkoon.

Tämän vuoden aikaisemmat lomautukset ovat koskeneet lähinnä valssaamoa ja tukitoimintoja.

Terästä tehdään SSAB:n Raahen terästehtaan nauhavalssaamolla.
Kakkosmasuunin seisokin vuoksi valssaamolle ei voida toimittaa normaalia määrää raaka-ainetta. Valssaamolla lomautukset ovat pyörineet tänä syksynä jo aiemmin.Marko Väänänen / Yle

Matkala arvioi, että lomautukset heijastuvat voimakkaasti myös yhtiön alihankkijoihin ja yhteistyökumppaneihin. Esimerkiksi SSAB:n kanssa toimivissa kuljetusyrityksissä tilanne näkyy selvästi.

Osin heijastusvaikutus johtuu suoraan tuotannon laskusta ja osin siitä, että huonossa tilanteessa yhtiö pyrkii tekemään mahdollisimman monet asiat omalla työvoimalla.

Matkalan mukaan on tavanomaista, että loppuvuodesta teräs menee heikommin kaupaksi kuin normaalisti. Kysyntä yleensä hiljenee vuoden lopulla, kun teräsjakelijat ja asiakkaat pyrkivät vähentämään varastotasojaan ennen vuoden vaihdetta.

Useiden erilaisten epävarmuustekijöiden vuoksi maailmanmarkkinatilanne on kuitenkin nyt epätavanomaisen heikko (siirryt toiseen palveluun) (SSAB).

– Loppuvuoden notkahdus alkoi tänä vuonna aiemmin ja on normaalia voimakkaampi, Matkala sanoo.

Ensi vuoden alussa Raahen masuunien pitäisi hänen mukaansa toimia täydellä teholla.

Vaiherikas vuosi

Raahen tehtaan johtaja Jarkko Matkalaarvioi kuluvan vuoden olleen muutenkin Raahen tehtaalla poikkeuksellisen vaiherikas.

Vuosi alkoi tammikuussa kakkosmasuunin puhkeamisella (siirryt toiseen palveluun) (Raahen Seutu), mikä aiheutti kahden kuukauden seisokin hätäremontin vuoksi.

Ykkösmasuuni remontoitiin suunnitellusti kesällä ja kakkosmasuunilla on nyt taas tehty pienempiä korjaustöitä jo ennen varsinaisen seisokin alkua.

Tänä vuonna tehtyjen korjausten jälkeen ensi kesän suunniteltua kakkosmasuunin varsinaista remonttia ja huoltoseisokkia on siirretty vuoteen 2022.

Raahen masuunien suunnitellaan kestävän näillä remonteilla 2030-luvulle saakka. Siinä vaiheessa yksi Raahen masuuneista on määrä sulkea uuden teknologian tieltä.

Masuunit hiipuvat historiaan

Pidemmällä aikavälillä SSAB on luopumassa masuuniteknologiasta kokonaan ja siirtyä hiilineutraaliin raakaraudan tuotantoon uudella vetypelkistysteknologialla.

Kokonaan hiilineutraali yhtiö aikoo olla vuoteen 2045 mennessä. Suomessa masuuniteknologiasta saatetaan luopua jo kymmentä vuotta aiemmin, jos nykyhallituksen suunnitelma hiilineutraalista Suomesta vuonna 2035 saadaan toteutettua.

Terästeollisuus tuottaa maailman hiilidioksidipäästöistä 7–9 prosenttia.

Vaikka tällä hetkellä teräksen kysyntä on laskussa, on kokonaiskysyntä maailmalla edelleen kasvussa. Keskipitkällä aikavälillä Matkala uskookin yhtiön erikoisteräksen menevän hyvin kaupaksi.

– Meillä on hyvä tehdas ja hyvät mahdollisuudet selvitä. Raahessa on osaava ja sitoutunut henkilökunta.

Pidemmällä aikavälillä toteutuvasta hiilineutraaliudesta yhtiössä odotetaan merkittävää kilpailuvalttia. Uutta teknologiaa on myöhemmässä vaiheessa tarkoitus kaupata myös muille alan toimijoille.

Keskustele aiheesta kello 22:een saakka!