Fontanellan peruskorjauksen suunnittelun hinta nousi

Suunnittelussa varaudutaan hotellihankkeen toteutumiseen.

Siilinjärvi
Läheltä
Yle

Siilinjärven kunta korottaa kylpylä Fontanellan peruskorjauksen suunnitteluun varattavaa summaa. Suunnittelun kustannukset ovat nousseet 200 000 eurolla, miljoonaan euroon.

Kuluja nostavat muun muassa mahdollisen hotellihankkeen vaatimat muutokset. Kunnalla on aiesopimus hotellin rakentamisesta kylpylän kylkeen Sporthotel Kuopion kanssa.

Siilijärven vs. talousjohtajan Pekka Kauhasen mukaan tavoitteena on että yritys ja kunta saavat vuodenvaihteen tienoolla varsinaisen hotellisopimuksen aikaiseksi.

Aiesopimuksen mukaan yhtiö ostaa Fontanellan kiinteistön ja liiketoiminnan. Uuden hotellin hinnaksi on arvioitu kymmenen miljoonaa euroa ja Fontanellan peruskorjauksen hinnaksi 12–13 miljoonaa euroa.

Kun sopimus on tehty, selviää myös hankkeen toteuttamisen aikataulu. Aiesopimuksen julkistuksen yhteydessä arvioitiin, että hotellin rakentaminen ja kylpylän peruskorjaus alkaisivat kesällä 2020.