Hovioikeus: Forssalaismiehelle vankeutta hätävarjelun liioitteluna tehdystä tapon yrityksestä

Forssalaismies puukotti toista miestä rintakehään viime vuoden lokakuussa.

Hätävarjelun liioittelu
Turun Hovioikeus
Hovioikeus ei ollut ratkaisussaan täysin yksimielinen.Samuli Holopainen / Yle

Forssalaismiehen saama vankeustuomio pysyi entisellään myös Turun hovioikeudessa. Kanta-Hämeen käräjäoikeus oli tuominnut miehen tapon yrityksestä neljän ja puolen vuoden vankeuteen. Hovioikeudessa syyksilukemista lievennettiin ja mies tuomittiin tapon yrityksen sijaan hätävarjelun liioitteluna tehdystä tapon yrityksestä.

Mies löi viime vuoden lokakuussa Forssassa yksityisasunnossa toista miestä kahdesti veitsellä rintakehään. Puukotuksen uhri oli ennen tätä kuristanut tekijää kurkusta. Hovioikeuden mukaan tekijällä ei ollut kuitenkaan välitöntä hengenvaaraa ja puolustusteko oli liiallinen suhteessa hyökkäyksen vaarallisuuteen.

Hovioikeus ei ollut ratkaisussaan täysin yksimielinen. Kolmesta hovioikeudenneuvoksesta yksi ei olisi tuominnut miestä tapon yrityksestä, koska mies soitti hätäkeskukseen ja odotti, että hätäkeskus vastaa. Sitten hän oli antanut puhelimen paikalla olleelle toiselle miehelle, joka pyysi paikalle apua. Näin uhri pääsi hoitoon. Neuvoksen mielestä tämä oli niin sanottua tehokasta katumista.

Tehokas katuminen tarkoittaa, että yrityksestä ei rangaista, jos tekijä on vapaaehtoisesti luopunut rikoksen täyttämisestä tai muuten estänyt rikoksen tunnusmerkistössä tarkoitetun seurauksen syntymisen. Yrityksestä ei rangaista, jos tekijä on vapaaehtoisesti ja vakavasti pyrkinyt estämään rikoksen täyttymisen tai seurauksen syntymisen, tässä tapauksessa uhrin kuoleman.