Puolustusvoimien harjoitus vaikuttaa Lapin liikenteeseen

Harjoitus aiheuttaa Kuutuan alueella myös meluhaittaa.

maanpuolustus
Sotilas ja rynnäkkökivääri.
Harjoitukseen osallistuu noin 1 200 henkilöä Jääkäriprikaatista, Kainuun prikaatista ja Lapin rajavartiostosta. Kuvituskuva.Ismo Pekkarinen / AOP

Puolustusvoimien harjoitus vaikuttaa Lapin liikenteeseen tällä viikolla.

Harjoitusjoukkojen moottorimarssit aiheuttavat tavallista suurempia liikennemääriä nelostielle Sodankylän ja Ivalon välille. 60-80 kilometriä tunnissa kulkevat moottorimarssiosastot saattavat vaikuttaa muuhun liikenteeseen maanantaina, torstaina ja perjantaina.

Osa Kuutuan alueella sijaitsevasta Anninkadusta suljetaan yleiseltä liikenteeltä perjantaihin asti harjoituksen raskaan liikenteen vuoksi. Harjoitus aiheuttaa Kuutuan alueella myös meluhaittaa, sillä siinä käytetään sivullisille vaarattomia paukkupatruunoita.

Harjoitukseen osallistuu noin 1 200 henkilöä Jääkäriprikaatista, Kainuun prikaatista ja Lapin rajavartiostosta.

Haluatko lukea lisää uutisia läheltäsi? Lataa Yle Uutisvahti (siirryt toiseen palveluun).

Joko olet tilannut uutiskirjeemme (siirryt toiseen palveluun)? Läheltä-osiosta löydät oman seutusi.