Ähtärissä alkamassa yt:t – henkilöstömenoista haetaan lähes miljoonan säästöjä

Menettely voi johtaa muun muassa irtisanomisiin ja lomautuksiin. Kaupunginhallitus päättää asiasta tänään.

yhteistoimintamenettely
Ähtärin Ostolantie
Ähtäri on ollut kahdesti kriisikuntamenettelyssä. Hanne Leiwo/Yle

Ähtäri aikoo aloittaa yt-neuvottelut. Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki esittää raskain mielin yt-menettelyä tänään kokoontuvalle kaupunginhallitukselle.

– Periaatteista suurin on nyt rikkoutumassa. Meillä on toimittu raamien puitteissa ja tehty laadukasta työtä, joten on tämä surullista, sanoo Pienimäki.

Yt:t voivat johtaa kaupungin työntekijöiden irtisanomisiin, osa-aikaistamisiin, lomauttamiseen ja tehtävien tai toimintatapojen muuttamiseen.

Ei halua kriisikunnaksi

Ähtäri on ollut kaksi kertaa kriisikuntamenettelyssä ja kolmatta kertaa ei haluta. Tunnusluvut ovat hyvin lähellä kriisiytymistä. Alijäämä per asukas on lähellä tuhatta euroa.

Tämän vuoden tulos uhkaa jäädä puolitoista miljoonaa alijäämäiseksi ja tekeillä oleva ensi vuoden talousarvio on vielä noin 750 000 euroa miinuksella.

Kaupunginhallitus päättää yt-neuvottelujen aloittamisesta. Kaupunginjohtajan esityksen mukaan ne alkaisivat välittömästi.

Kuntatalouden ongelmista kertoo se, että Ähtäri on jo neljäs kunta, joka suunnittelee yt-neuvotteluja tänä vuonna. Pienimäki sanoo yhdeksi suurimmaksi syyksi verotulojen viivästymisen, mikä johtui tulorekisteriongelmasta.

– 1,2 miljoonaa euroa jäi saamatta tänä vuonna ja se on hillitön määrä meidän budjetissa, sanoo Pienimäki.