Hallelujah on kirkollinen hitti, joka juhlistaa 50-vuotta täyttävän Händel-kuoron konserttia Tampereella

Oratorio tuli aikanaan maallisen oopperan rinnalle. Oratorion mestariteokset vetävät yhä kirkot täyteen.

kuoromusiikki
Händel-kuoro laulaa Tuomiokirkossa
Laulaminen vie toiseen maailmaan, sanoo eturivissä laulava Laura Oksanen. Marko Melto / Yle

Hitti on laulu, joka aiheuttaa kuulijassaan mielihyvää. Se voi aiheuttaa jopa pientä riippuvuutta, ja sitä täytyy kuunnella yhä uudelleen. Hittejä voi olla myös kirkkomusiikissa.

Yksi sellainen on Georg Friedrich Händelin teos Hallelujah, parituntisen Messias-oratorion helmi. Se on taidemusiikin tunnetuimpia sävelmiä, ja sitä esitetään myös erillisenä ohjelmanumerona. Laulusta on tullut kaikkien, myös maallistuneitten ihmisten omaisuutta.

Oratorio – vähän kuin ooppera

Oratorio syntyi 1600-luvulla maallisemman oopperan kirkolliseksi vastineeksi. Se on yhtenäinen teos, joka koostuu eri osista. Niitä esittää kuoro ja solistit orkesterin säestyksellä. Oopperaan verrattuna oratorio on askeettisempi, staattisempi ja sen tekstit käsittelevät uskonnollisia asioita.

Händelin säveltämässä Messias-oratoriossa käydään läpi Jeesuksen elämä eri vaiheissaan. Händel oli aikansa nerokas säveltäjä, joka eli Johan Sebastian Bachin aikalaisena Saksassa. Händel syntyi 1689, mutta muutti Englantiin hyväpalkkaiseen säveltäjän työhön, jonka tuloksena on monia klassikoita.

Händel oli työmyyrä, joka ei tiettävästi jahkaillut Messias-oratoriota luodessaan. Sitä ihmettelee tamperelaisen Händel-kuoron johtajakin.

Kuoronjohtaja Debra Gomez-Tapio Hugo Simbergin "Haavoittutut enkeli" -maalauksen edessä Tuomiokirkossa.
Hugo Simbergin maalaukset tuovat oman lisänsä oratorioon, sanoo kuoron johtaja Debra Gomez-Tapio.Marko Melto / Yle

– Messias-oratorio on uskomaton teos ja hän kirjoitti sen parissa viikossa. Se on valtava työ. Siinä on hyvin rakennettu ja siinä on monia kauniita melodioita, kehuu Debra Gomez-Tapio.

Miksi tuo vajaan parin tunnin kokonaisuus tuntuu vetoavan yhä ja puhuttelee nykyihmistä?

– Siinä on niin paljon iloa ja tunnetta. Ja se kertoo koko Kristuksen elämän, miettii Gomez-Tapio.

Messias-oratorio esitettiin ensimmäisen kerran Lontoossa 1743. Vuonna 1759 säveltäjä oli itse johtamassa teosta, minkä jälkeen hän sai sairaskohtauksen, josta hän ei enää noussut. Hän kuoli runsaan viikon päästä siitä huhtikuussa 1759. Tekstit teokseen on koonnut Charles Jennens ja ne perustuvat Raamatun kirjoitusten pääkohtiin.

Mestareitten vetovoimaa

Händel-kuorossa jo vuosia laulanut Laura Oksanen on ammatiltaan suomen kielen opettaja. Laulaminen kuorossa vie hänet irti kielioppisäännöistä ja lauseenjäsennyksen opettamisen tuskasta.

Eikö nykysävelten maailmasta löydy kilpailijaa vanhoille mestareille?

– Kyllä sitä hyvää löytyy nykypäivänäkin , mutta se on varmaan niin, että hyvää on turha vaihtaa. Händelin, Bachin ja Mozartin musiikissa on jotain, mikä tuntuu ihmisen sisuskaluissa vuosisadasta toiseen. Aina kun esimerkiksi esitetään Mozartin Requeimiä tai vastaavaa, niin kirkko on täynnä.

– Kyllä se kertoo jostain, kun ihmiset aina haluaa sellaista kuulla.

Kuoron juhlavuosi

Händel-kuoro on Tampereen vanhin oratorio-kuoro. Kuoro sai alkunsa 1960-luvulla, kun musiikkipiirit Tampereella huomasivat, että kaupungin kokoon nähden siellä oli valtakunnallisesti verrattuna kevyissä kantimissa.

Kuoro on sittemmin tuottanut laulajia muihinkin kuoroihin. Tampere talon perustaminen synnytti kaupunkiin Tampereen Filharmonisen kuoron. Silloin Händel-kuoro menetti laulajia sille, mitä pidettiin pienenä takaiskuna.

– Täältä löytyy paljon hienoja laulajia. Tampere on niin iso, että tänne sopii montakin hienoa kuoroa ja varmasti Händel-kuoro on yksi niistä, sanoo Händel-kuoron puheenjohtaja Felix Frischknecht Orivedeltä.

Händel-kuoro Tuomiokirkon alttarilla.
Händel-kuoroon on riittänyt laulajia, vaikka kilpaileviakin kuoroja on. Marko Melto / Yle

Kuoron 50-vuotisjuhlakonsertti on Tuomiokirkossa lauantaina 30. päivä tätä kuuta. Solisteina toimivat Juho Punkeri ja Lauri Solin. Säestyksestä vastaa Helsingin Barokkiorkesteri.

Solistien osuutta vahvistaa kansainvälistä huippua olevat laulajat, sukupolvensa johtava kontra-altto ja palkittu Händel-tulkitsija Sonia Prina Italiasta ja legendaksi sanottu Dame Emma Kirkby Englannista.