Nitistääkö Postin lakko joulukorttiperinteen? – Pahvinen joulutervehdys voi korvautua sähköisesti lähetetyllä toivotuksella

Perinteisten joulukorttien postitusmäärät ovat puolittuneet 2000-luvulla.

Postilakko
Joulukortteja tarjottimella.
Pian on taas aika lähettää perinteinen hyvän joulun toivotus kaikille läheisille. Postin mukaan joulukortit ehtivät ajoissa perille työtaistelusta huolimatta.Henrietta Hassinen / Yle

Aamulla alkanut Postin lakko voi entisestään vauhdittaa perinteisen pahvisen joulukortin alamäkeä.

Joulukorttien postitusmäärät ovat puolittuneet 2000-luvun aikana ja viime vuonnakin kortteja lähetettiin kolme miljoonaa korttia vähemmän kuin 2017.

Nyt alkanut työtaistelu voi vahvistaa laskevaa suuntausta, kun yhä useammat ihmiset – varmuuden vuoksi, lakon säikäyttämänä – lähettävätkin joulutervehdyksensä sähköisessä muodossa: tekstiviestitse, sähköpostitse tai whatsappin välityksellä.

Ja kun joulutervehdykset on kerran lähettänyt sähköisesti, saattaa "tapa" vakíintua, eikä perinteiseen enää palata.

Joulukorttien lähetysmäärät romahtaneet
Perinteisten postitse lähetettävien joulutervehdysten määrät ovat puolittuneet 2000-luvun aikana. Lasse Isokangas / Yle

Postissa ei haluta kuitenkaan ennakoida korttien lähetysmiljoonia vielä tässä vaiheessa. Jos lasku jatkuu viimevuotisen suuruisena, putoaa perinteisen jouluterveyhdysten määrä tänä jouluna noin 20 miljoonaan.

– Trendi on ollut laskeva, mutta haluamme uskoa, että kortti vielä joulun tuo. Toivottavasti lakko ei vaikuta mitenkään joulutervehdysten lähetysmääriin, sanoo Postin poikkeustilanteiden johtaja Jarmo Ainasoja.

Joulukortin puolesta puhuu vajaa vuosi sitten julkistettu Postin ja IRO Researchin tutkimus (siirryt toiseen palveluun), jonka mukaan suomalaiset arvostavat postitse saapuvia joulukortteja huomattavasti enemmän kuin muunlaisia joulutervehdyksiä, esimerkiksi sähköposti- ja tekstiviestejä. Kaikista arvostetuin on itse askarreltu joulukortti.

Punaiseen lähetyskuoreen

Ainasojan mukaan joulukortit uskaltaa vielä lähettää matkaan ihan normaaliin tapaan. Hän suosittaa käyttämään jouluista tuttua punaista lähetyskuorta, johon lähettäjä laittaa kaikki joulutervehdyksensä. Niitä saa ilmaiseksi muun muassa Postin palvelupisteistä.

– Tunnistamme ne lajittelussa sitten joulukorteiksi ja uskallamme ainakin vielä luvata, että ne ehtivät perille ennen joulua, vaikka lakko kestäisi kuukauden, Ainasoja sanoo.

Pakettien lajitteluprosessiin lakko vaikuttaa vähemmän ja ainakin toistaiseksi puhutaan Ainasojan mukaan toimitusajoissa vain muutamien päivien viiveestä normaalista.

Jos haluaa saada joulukorttinsa perille nopeasti, voi ne postittaa pakettinakin. Postilla ei ole siihen huomauttamista.

– Se vaan maksaa lähettäjälle hiukan enemmän kuin pelkkä kortti, Ainasoja muistuttaa.

Lue lisää:

Postilakon neuvottelijat napit vastakkain: "hallinnon henkilöstö paketteja lajittelemaan", "tässä ammutaan itseään jalkaan"

Yle seuraa postilakkoa: Monet kuljetusalan liitot valmiina tukemaan postin työntekijöitä työkiistassa – luvassa voi olla laajoja vaikutuksia

Postityöntekijät ilmoittivat uusista työtaistelutoimista: Maanantaina alkava lakko uhkaa pidentyä neliviikkoiseksi