Liikennöitsijä valitti kyytikeskussopimuksen irtisanomisesta – oikeus hylkäsi valituksen

Yrittäjän mukaan Soiten olisi pitänyt kuulla häntä ennen Speysin kyytikeskussopimuksen irtisanomista..

Sopimuksen irtisanominen
Speysin Kyytikeskus Kokkolassa
Speysin kyytikeskus sai paljon huonoa palautetta alusta asti.

Hallinto-oikeus on hylännyt kokkolalaisen taksiyrittäjän valituksen Speysin kyytikeskuspalvelun irtisanomisesta.

Kokkolan Aluetaksi valitti siitä, että sosiaali- ja peruspalvelukuntayhtymä Soite irtisanoi paljon porua aiheuttaneen kyytikeskussopimuksen Speysin kanssa kaksi vuotta sitten kuulematta Aluetaksia.

Yrittäjä vaati päätöksen kumoamista. Hän perusteli valitusta sillä, että Kyytikeskus-palvelu edellytti liikennöitsijöiltä esimerkiksi laitehankintoja ja kuljettajien koulutusta, ja panostus meni hukkaan, kun sopimus irtisanottiin.

Soite totesi, että kustannukset kuuluvat normaaliin riskiin ja esimerkiksi koulutus kuuluu normaaliin liiketoimintaan.

Lisäksi valittajan ja kuntayhtymän välillä on erillinen sopimus kuljetuspalvelujen tuottamisesta. Sopimus on yhä voimassa ja valittajan toiminta jatkuu.

Speysin sopimuksen irtisanomisella ei Vaasan hallinto-oikeuden mukaan ole välittömiä vaikutuksia muihin liikennöitsijöihin eikä kuulemistarvetta ollut.