Puolikas voipaketti pitää kehon lämpimänä ja veren puhtaana – Elimistön ruskea rasva on yhä osin mysteeri tutkijoille

Sään äkillinen kylmeneminen voi väsyttää, kun ruskea rasva aktivoituu.

terveys
Ulkoilijoita Tokoinrannassa Helsingissä.
Hyvin alustavien tutkimusten mukaan valon rytmillä on jonkinlainen vaikutus ruskean rasvan toimintaan.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Säkkipimeiksi muuttuneet illat koettelevat jaksamista. Väsyttää ja tekee mieli rasvaista ja suolaista roskaruokaa sekä suklaata. Elimistö ja hormonit yrittävät sopeutua valon määrän vähenemiseen.

Kun sää samanaikaisesti nopeasti kylmenee, on elimistö kovilla. Kylmyys saa eri puolilla kehoa olevan ruskean rasvan aktivoitumaan ja tuottamaan lämpöä. Ruskean rasvan yhtenä tehtävänä on sopeuttaa meidät talvisäihin.

– Kylmä on elimistölle hyvinkin alkukantainen merkki uhasta. Siksi kylmyys aktivoi kehon lämmitysjärjestelmän eli ruskean rasvan toimimaan, selittää dosentti Kirsi Virtanen.

Moni Pohjolan talven keskellä elänyt tietää ja tuntee ruskean rasvan toiminnan konkreettisesti omissa nahoissaan.

– Talven ensimmäiset kylmät tuntuvat tosi kylmiltä. Seitsemän astetta pakkasta tuntuu alkutalvesta ihan viiltävältä, mutta keväällä samoissa pakkaslukemissa jo melkein takkia aukaistaan, kun tuntuu, että on aika lämmin, Virtanen valottaa.

Kylmänkestävyyttä pesuvadista?

Dosentti Kirsi Virtanen on yksi ruskeaa rasvaa Turun yliopistossa tutkineen tutkijaryhmän jäsenistä. Hän pitää ruskeaa rasvaa erittäin kiehtovana ja vielä osittain tuntemattomana osana ihmisen aineenvaihduntaa.

Ruskea rasva aktivoituu kylmässä, ja sitä on mahdollista aktivoida myös laboratorio-olosuhteissa. Kehon lämpimänä pitäminen on niin tärkeää ihmisen hyvinvoinnille, että ruskea rasva herää kylmään hyvin nopeasti.

– Jos laittaa jalkansa kylmään veteen, niin jo muutamassa minuutissa näkyy ihon lämpötilan nousu ruskean rasvan alueella soliskuopissa.

Voiko jalkojaan kylmässä pesuvadissa uittamalla siis vaikuttaa siihen, ettei seuraavana aamuna ulos lähtiessä tarvitsisikaan hytistä kylmästä?

Kirsi Virtasta kysymys naurattaa. Ihan näin suoraviivaisesti keho ei toimi.

– Sillä, kuinka herkästi ihminen palelee, ei ole suoraa yhteyttä siihen, miten toimivaa ruskea rasva on. Ihmisillä ruskean rasvan lämpöä tuottava kapasiteetti on aika paikallinen.

Nainen kylpytakissa menossa avantoon.
Elimistön ruskea rasva on erikoistunut lämmön tuottamiseen. Henrietta Hassinen / Yle

Ruskeaa rasvaa on parhaimmillaan 200–300 grammaa

Ruskeaa rasvaa on eniten kaulan alueella solisluiden kuopissa, jossa lämpiää aivoihin menevä veri. Aivot tarvitsevat jatkuvasti lämmintä verta, ja sen saanti on turvattava myös kylmässä.

Rasvan määrä vaihtelee yksilöllisesti ja myös kylmäaltistuksen mukaan. Ahkerilla avantouimareilla on usein enemmän ruskeaa rasvaa kuin lämpimässä viihtyvillä sohvaperunoilla.

Parhaimmillaan ihmisellä voi olla noin puolikkaan voipaketin verran, eli 200–300 grammaa ruskeaa rasvaa eri puolilla kehoa. Suurin osa siitä sijaitsee solisluiden yläpuolella, loput on siroteltuna ympäriinsä.

– Sitä menee solisluiden kohdalta sormimaisena nauhana kohti kainaloita. Lisäksi sitä löytyy isojen verisuonten ympäriltä ja erityisesti haarautumakohdista esimerkiksi vatsan alueella. Selkärangan kohdaltakin löytyy helminauhamainen kertymä, kuvailee Virtanen innoissaan.

Ruskea rasva puhdistaa verta

Tutkijoita on kiinnostanut, miksi ruskeaa rasvaa on tärkeiden verisuonten ympärillä. Vasta viime aikoina tutkimukset ovat paljastaneet, että lämmöntuotannon lisäksi sillä on toinenkin tärkeä tehtävä: kyky puhdistaa verta.

– Se pystyy puhdistamaan verenkierrosta ylimääräisiä sokereita ja rasvoja ja sitä kautta parantaa aineenvaihduntaa.

Kyky poistaa rasvoja voi selittää, miksi ruskeaa rasvaa on erityisesti verisuonten haarautumakohdissa, jotka saattavat olla alttiita muun muassa terveydelle haitallisten kovettumien kertymiselle.

Hyvin alustavien tutkimusten mukaan valon rytmillä on jonkinlainen vaikutus ruskean rasvan toimintaan. Aiheesta on luvassa lisää tutkimustietoa lähivuosina. Ruskean rasvan aktivoituminen voi lisätä jonkin verran energiankulutusta ja sitä kautta vaikuttaa vireystilaan ja ruokahaluun.

– Kyllä ne saattavat jollain logiikalla liittyä yhteen. Elimistöllä on tarve tasapainoon, ja koska ruskean rasvan aktivoituminen vie energiaa, niin se ehkä näkyy väsymyksenä tai haluna syödä enemmän, dosentti Kirsi Virtanen arvioi varovaisesti.

Lue myös:

Miksi toinen on vilukissa ja toinen kuumakalle – Asiantuntija vastaa

Minkälainen sää tänään on? Ylen meteorologin ennuste

Pohjoisessa on nyt poikkeuksellisen paljon lunta – Vastaavaa nähdään harvemmin kuin kerran 30 vuodessa