Kymmeniätuhansia kuutioita jätevettä päätyi jokeen Turussa – vuodon syynä urakoitsijan "inhimillinen erehdys"

Turun seudun puhdistamon Raisionjoen pumppaamosta vuoti viime viikolla Raisionjokeen peräti 35 000 kuutiota jätevettä.

Jätevesivuoto
Vessapaperinpala wc-pöntön sisäseinässä
Kuvituskuva, kuva ei liity uutiseen.Paula Koskinen / Yle

Useita tuhansia kuutioita puhdistamatonta jätevettä on päässyt vuotamaan Raisionjokeen.

Vuoto tapahtui Turun seudun puhdistamon Raisionjoen pumppaamolla viime viikon aikana. Yhtiön mukaan ylivuodosta on päätynyt Raisionjokeen jätevettä noin 35 000 kuutiota. Määrä vastaa yhtiön mukaan noin 40 prosenttia puhdistamon keskimääräisestä päivävirtaamasta.

Ylivuoto johtui puhdistamon mukaan saneerausurakoitsijan inhimillisestä erehdyksestä. Tilannetta selvitetään yhdessä urakoitsijan kanssa.

Tilanne sai alkunsa, koska yhtiön mukaan viemärisaneerauksen yhteydessä jäteveden ohipumppaus oli kytketty virheellisesti väärään kaivoon. Saneerauksen takia ohipumppaus oli suunniteltu toteuttavaksi viereiseen kaivoon, jotta saneerausta pystytään tekemään. Kohteeksi valikoitui kuitenkin väärä kaivo.

– Ylivuotoa ei ollut mahdollista siten havaita pumppaamon automaatiojärjestelmän kautta, joka hälyttää ylivuodoista normaalitilanteessa, kerrotaan Turun seudun puhdistamosta.

Tapauksesta ilmoitettiin Varsinais-Suomen Ely-keskukselle ja Turun kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle viime perjantaina.

Raisionjoesta ja sen edustan merialueelta on otettu näytteitä lauantaina ja maanantaina yksityisen yhtiön toimesta. Näytteiden tuloksista tullaan raportoimaan viranomaisille niiden valmistuttua.

Jatkonäytteenottojen ajankohdat ja laajuus toteutetaan Ely-keskuksen vaatimusten mukaisesti, kertoo yhtiö tiedotteessaan.