Australiassa tappava helle lietsoo tulta – palomiesten uuvuttava taistelu jatkuu paloja vastaan

Tuhannet palomiehet toimivat pelastustehtävissä katastrofaalisiksi luonnehdituissa oloissa. Lämpötila on lähes 40 astetta ja tuulet kovia.

maastopalot
Tareen paloaseman kyltissä varoitettiin äärimmäisen huonoista sääolosuhteista ja tulipaloista punaisin kirjaimin.
Tareen kaupungissa, joka sijaitsee 350 kilometriä Sydneystä pohjoiseen, varoitettiin hyvin huonoista olosuhteista jo ennakkoon.Peter Parks / AFP

Itäisen Australian metsäpalot eivät ota talttuakseen.

Palot ovat levinneet laajoille alueille Sydneyn lähistöllä. Paloalue on yli 100000 hehtaaria.

Yli 600 koulua on suljettu. Myös kansallispuistoja on laitettu kiinni. Ihmisiä on kehotettu harkitsemaan evakkoon lähtemistä. Tulentekokielto on ehdoton.

Poliisi ja sotilaat avustavat palomiehiä Uudessa Etelä-Walesissa. Torjuntaoperaatiossa on mukana yli 80 kopteria. Lentoalukset pudottavat vettä paloalueille..

The Sydney Morning Herald-lehti kertoi, että palot saattavat laajeta hätätilatasolle lähitunteina. Lehden mukaan osavaltion pääministeri Gladys Berejiklian on kehottamut ihmisiä jättämään kotinsa ennen kuin on liian myöhäistä.

Sääennuste (siirryt toiseen palveluun) lupaa paloalueelle noin 37 asteen kuumuutta.

Pensaspalot ovat polttaneet maata jo kolminkertaisesti viime vuoden samaan jaksoon verrattuna.

Lue myös:

Australiassa kiista: Onko maastopalokatastrofin aikaan sopivaa puhua ilmastonmuutoksesta – katso videot valtavista paloista

Australian MM-ralli on peruttu maastopalojen vuoksi – Sydneyssä varoitetaan katastrofaalisesta tulipalovaarasta

Meteorologi selittää Australian paloja
Meteorologi kertoo Australian maastopaloista

Lähteet: AFP, Reuters