Viron hallitus huojuu – oppositio vaatii valehtelusta epäillyn Ekre-puolueen maaseutuministerin eroa

Ekre-puolue: "Jos ministerimme pakotetaan eroamaan, se on tämän hallituksen loppu"

Viron politiikka
Mart Järvik
Maaseutuministeri Mart Järvikiä epäillään valehtelemisesta ja neuvonantajansa suosimisesta.Mihkel Maripuu / AOP

TallinnaKeväällä muodostetun Viron hallituksen puolivuotinen taival on ollut myrskyisä. Kitkaa hallituksen sisälle on synnyttänyt etenkin oikeistopopulistinen Viron konservatiivinen kansanpuolue eli Ekre.

Ekre on myös uusimman, viime päivinä kärjistyneen poliittisen konfliktin taustalla.

Ekre-puoluetta edustavaa maaseutuministeriä Mart Järvikiä epäillään valehtelusta, minkä vuoksi oppositio vaatii nyt ministeriä eroamaan virastaan.

Valehteluepäilyt liittyvät kahteen toisistaan erilliseen tapaukseen.

Ensimmäisessä tapauksessa Järvikin epäillään pimittäneen tietojaan Virosta löydetystä vaarallisesta listeriabakteerista.

Syksyllä Viron yleisradio ERR uutisoi (siirryt toiseen palveluun), että listeriabakteerin mutatoitunut ja aggressiivinen muoto leviää Viron suurimman kalatuottajan, M. V. Woolin kalanjalostustehtaassa Tallinnan lähellä. Virossa yhdeksän ihmistä on saanut listeriatartunnan ja kaksi heistä on kuollut.

M.V. Woolin tehdas suljettiin tutkinnan ajaksi, ja viranomaiset tarkistavat parhaillaan myös maan muita kalanjalostuslaitoksia.

Maaseutuministeri Järvik väitti, ettei tiennyt listeriabakteeriepäilystä ennen elokuuta. Uusien todisteiden valossa näyttää kuitenkin siltä, että Järvik keskusteli listeriaepäilystä elintarvikeviraston kanssa jo kesäkuussa.

Suosiko Järvik neuvonantajaansa?

Toinen valehteluepäily liittyy mahdolliseen eturistiriitaan koskien Järvikin oikeudellista neuvonantajaa.

Järvik palkkasi lakimies Urmas Arumäen neuvonantajakseen toukokuussa. Arumäe toimi tuolloin puolustusasianajajana laajassa oikeusjutussa, joka liittyy EU:n maataloustukien väärinkäytöksiin.

Jutussa Viron maatalousministeriön alaisuudessa toimiva maatalousvirasto PRIA yrittää periä rahaa useilta tukien väärinkäytöksistä syytetyiltä tahoilta.

Aloittaessaan työt ministerin neuvonantajana Arumäen olisi pitänyt sopimuksen mukaan vetäytyä oikeusjutusta.

Todisteet viittaavat kuitenkin siihen, että neuvonantaja jatkoi asiakkaidensa puolustamista vielä neuvonantajana toimiessaan.

Hän siis samaan aikaan sekä puolusti väärinkäyttäjiä että antoi neuvoja ministeriölle, joka on perimässä rahojaan väärinkäyttäjiltä.

Maaseutuministeri Mart Järvikin epäillään tienneen neuvonantajansa syyllistyneen räikeään eturistiriitaan – ja kieltäytyneensä tietoisesti tekemästä asialle mitään.

Tapauksesta on aloitettu rikostutkinta, jonka tavoitteena on selvittää, estikö Järvik PRIA:a tekemästä työtään suosien samalla neuvonantajaansa.

Oppositio vaatii ministerin eroa

Oppositiossa olevat reformipuolue ja sosiaalidemokraattinen puolue vaativat nyt maaseutuministeriä eroamaan virastaan.

Kuvassa Viron reformipuolueen johtaja Kaja Kallas.
Viron reformipuolueen johtaja Kaja Kallas. Valda Kalnina / EPA

– Ilmoille on noussut vakava epäily siitä, että ministeri on toiminut neuvonantajansa asiakkaiden etujen mukaisesti, valehdellut toistuvasti yleisölle ja painostanut riippumattomia virkamiehiä, reformipuolueen johtaja Kaja Kallas sanoi Viron yleisradion ERR:n haastattelussa maanantaina (siirryt toiseen palveluun).

Oppositio kerää parhaillaan nimiä vetoomukseen, jossa esitetään epäluottamuslausetta maaseutuministerille.

Kallas toivoo allekirjoituksia myös hallituksen sisältä.

– Toivon, että saamme tukea niiltä hallituksen jäseniltä, jotka puolustavat oikeusvaltioperiaatteita ja vastustavat korruptiota, Kallas sanoi.

Ekren johto kiistää epäilyt

Ekre-puolueen johto on kiistänyt kaikki Järvikiin liittyvät valehteluepäilyt. Ekren varapuheenjohtaja, valtiovarainministeri Martin Helme ilmoitti maanantaina, että jos maaseutuministeri pakotetaan eroamaan virastaan, Ekre ei jatka hallituksessa (siirryt toiseen palveluun).

Jos näin tapahtuu, Viron hallitus kaatuu.

Pääministeri Jüri Ratas palasi maanantaina työmatkalta Yhdysvalloista ja järjesti ensitöikseen tapaamisen maaseutuministerin kanssa.

Maanantai-iltana pidetyn tapaamisen jälkeen Mart Järvik totesi lehdistölle lakonisesti: ”Olen ministeri” suostumatta vastaamaan kysymyksiin.

Tämän jälkeen Ratas antoi lyhyen haastattelun, jossa kertoi, että Järvik jatkaa toistaiseksi ministerinä.

Päämisteri ilmoitti kuitenkin perehtyvänsä lähipäivien aikana tarkemmin Järvikiä vastaan esitettyyn todistusaineistoon ja keskustelevansa tapauksesta hallituksen sisällä.

Mart Järvik
Mart Järvik ei suostunut vastaamaan toimittajien kysymyksiin maanantaina.Mihkel Maripuu / AOP

Tutkija: hallituksen hajoaminen voi olla lähellä

Tallinnan yliopistossa työskentelevä politiikantutkija Tõnis Saarts totesi maanantaina Viron yleisradion Ringvaade-ajankohtaisohjelman haastattelussa, ettei yllättyisi, jos maan hallitus kaatuisi pian.

– Jüri Ratas, Ekre ja Mart Järvik koettelevat toistensa rajoja tässä skandaalissa. Yksikin raskauttava tieto lisää voi tarkoittaa sitä, että hallituksen päivät ovat luetut, Saarts sanoi.

Saarts on aikaisemmin todennut, että hallituksen muodostavilla kolmella puolueella, Keskustalla, Isänmaalla ja Ekrellä, on kaikilla erilaiset päämäärät, mikä saattaa horjuttaa hallituksen vakautta.

Hänen mukaansa riskitekijä on sekin, että kaikki Ekren ministerit ovat hallitustyössä kokemattomia.

Ekre venyttää hallituksen rajoja – jälleen

OIkeistopopulistinen Ekre-pouolue on venyttänyt pääministeri Jüri Rataksen ja Viron hallituksen rajoja ennenkin.

Heti hallituksen muodostamisen jälkeen keväällä yksi Ekre-puolueen ministereistä, Marti Kuusik, erosi virastaan saatuaan syytteen perheväkivallasta.

Elokuussa Ekren ja Rataksen välille muodostui kriisi (siirryt toiseen palveluun), kun Ekre vaati poliisiylijohtaja Elmar Vaherin eroa. Pääministeri asettui yhdessä muun hallituksen kanssa tukemaan kiistassa Vaheria.

jüri ratas
Pääministeri Jüri Rataksen mukaan Viron ja Naton suhteet ovat vahvat ja toimivat.Valda Kalnina / EPA-EFE

Lokakuussa Ekren entinen tietotekniikka- ja ulkomaankauppaministeri Kert Kingo erosi virastaan, kun selvisi hänen valehdelleen avustajansa nimittämiseen liittyen.

Pitkin hallituskautta konflikteja ovat aiheuttaneet myös Ekren johtajan, sisäministeri Mart Helmen provosoivat puheet.

Toistaiseksi pääministeri Rataksen sovittelutaidot ovat riittäneet pitämään hallituksen kasassa.

Muokattu klo 21:00: Täsmennetty PRIA-oikeusjuttuun liittyviä tietoja.