Turku saanut rekrytoitua kaikki kouluihin tarvittavat psykiatriset sairaanhoitajat

Ruotsinkielisen hoitajan rekrytointi venyi. Turun kouluissa on nyt töissä kaikkiaan kymmenen psykiatrista sairaanhoitajaa.

Turku
Naiset keskustelevat pöydän ääressä
Kouluterveydenhuollon osastonhoitaja Anna-Liisa Vesterinen (vas.) kävi tutustumassa Syvälahden kouluun kahden psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa keväällä.Paula Collin / Yle

Viimeinenkin psykiatrinen sairaanhoitaja on saatu rekrytoitua Turun kouluihin.

Ruotsinkielisen hoitajan rekrytointi on venynyt keväältä asti. Hän aloittaa työnsä nyt joulukuun aikana.

Turku on nyt palkannut kaikkiaan kymmenen psykiatrista sairaanhoitajaa työskentelemään yläkouluissa, lukioissa ja ammattikouluissa.

Päätös hoitajien palkkaamisesta tehtiin, kun Turun nuorten psykiatrian poliklinikalla lähetemäärät olivat voimakkaassa kasvussa viime vuonna. Tavoitteena on, että oireilevat oppilaat saavat apua aikaisempaa nopeammin.

Toiminnalle on rahoitus kahdeksi vuodeksi.

- Ruotsinkielisten oppilaitosten puolella ollaan oltu hyvin odottavalla kannalla, joten olemme nyt iloisia, että saimme vihdoin löydettyä osaajan, kertoo Turun hyvinvointitoimialan palvelualuejohtaja Sirpa Kuronen.

Lue lisää:

Psykiatrisilla hoitajilla riittää töitä Turun kouluissa – “Vastaanotolle tullaan pääasiassa mielialan ja ahdistuneisuuden vuoksi”

Psykiatriset sairaanhoitajat aloittivat työnsä Turun kouluissa – ongelmiin halutaan puuttua nopeasti

“Olisi luultavasti pitänyt yrittää itsemurhaa, että olisin päässyt hoitoon” – Nuorten mielenterveysongelmien hoitotarve rajussa kasvussa