Tukes löysi vaarallisia aineita tatuointi- ja kestopigmenttiväreistä

Värit sisälsivät muun muassa raskasmetalleja.

tatuointi
Tatuointia
Tukes testasi 20 värin turvallisuutta. Kahdeksassa oli vaarallisia aineita.Cseh Ioan / AOP

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes löysi vaarallisia aineita lähes puolesta testauttamistaan tatuointi- ja kestopigmenttiväreistä.

Tukes kertoo selvittäneensä yhteensä 20 värin turvallisuutta. Näistä kahdeksassa oli kemikaaleja, jotka saattavat aiheuttaa syöpää tai haitata lisääntymistä.

Värit sisälsivät viraston mukaan muun muassa erilaisia aromaattisia amiineja tai raskasmetalleja. Virasto on ollut yhteydessä värejä kaupanneisiin yrityksiin ja velvoittanut vetämään testeissä vaarallisiksi havaitut tuotteet myynnistä.

Testatut värit hankittiin kotimaisilta yrityksiltä, yhdestä EU-alueelle sijoittuneesta verkkokaupasta sekä yhdestä EU:n ulkopuolisesta verkkokaupasta.

Väriaineet kulkeutuvat elimistöön

Tukesin mukaan vain osa aineista jää tatuointikohtaan. Suuri osa sen sijaan kulkeutuu eri puolille elimistöä, ja aineille altistuminen voi kestää koko eliniän.

– Tatuointiväreissä käytettyjä aineita ei ole alun perin suunniteltu pistettäväksi ihon sisään, eikä niiden turvallisuutta ole juurikaan tutkittu tässä käyttötarkoituksessa, kertoo Tukesin ylitarkastaja Petteri Talasniemi tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

– Riittämättömien tutkimustietojen vuoksi turvallisen pitoisuusrajan asettaminen ei usein ole mahdollista, hän jatkaa.

Värien sisältämät herkistävät ja ärsyttävät aineet voivat aiheuttaa allergista kosketusihottumaa ja muita paikallisia ihoreaktioita.

Tatuointia.
Ennen tatuoinnin ottamista asiakkaan tulisi varmistaa tatuoijalta, että hänen käyttämänsä värit ovat testattuja ja turvallisia.AOP

Sen sijaan tatuointivärien ja syövän yhteyden kohdalla tutkimustieto on riittämätöntä. Tämän vuoksi varmaa tietoa tästä yhteydestä ei ole. Talasniemen mukaan syöpä- ja lisääntymisvaarallisista aineista aiheutuvia terveysriskejä ei voi kuitenkaan sulkea pois.

Virasto ohjeistaa muun muassa, että ennen tatuoinnin ottamista asiakkaan tulisi varmistaa tatuoijalta, että hänen käyttämänsä värit ovat testattuja ja turvallisia.

EU:ssa on valmisteilla tatuointi- ja kestopigmentointivärejä koskeva uusi lainsäädäntö. Näille väreille ei ole aiempaa unionin laajuista lainsäädäntöä.

Lue myös:

Kulmakarvojen microblading-värjäyksestä löytyi turvallisuuspuutteita – Tukes vaatii asiakkaiden parempaa informoimista

Tatuointivärejä säätelee sama laki kuin liimoja ja automaaleja – turvallisuuden valvominen jää paljolti ammattilaisten käsiin

Peräti 4 000 tatuointiväreissä käytettävää kemikaalia on menossa ensi vuonna pannaan, koska niissä piilee terveysriskejä