1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Rauma

Raumalle suunnitellaan isoa jätteenpolttolaitosta

Kyseessä olisi noin 80 miljoonan euron investointi.

Kuva: Yle

Rauma ja Eurajoki selvittävät mahdollisuutta rakentaa jätteenpolttolaitos Raumalle. Laitos tuottaisi energiaa seudulla syntyvästä kierrätyskelvottomasta jätteestä. Tuotettu höyry hyödynnettäisiin pääasiassa kaukolämpönä ja teollisuudessa.

Laitoksen minimikapasiteeti olisi 100 000 tonnia. Kyseessä olisi noin 80 miljoonan euron investointi. Laitoksen toimintaa varten on tarkoitus perustaa oma yhtiö.

Laitokselle soveltuva tontti voisi sijaita Rauman UPM:n tehdasalueella.

– Ekolämpölaitos vauhdittaisi merkittävästi Rauman seudulla kiertotalouteen liittyvää liiketoimintaa. Sen ympärille voisi kehittyä esimerkiksi laitoksesta syntyvän kuonan ja lentotuhkan jalostusta, sanoo Eurajoen Romu Oy:n toimitusjohtaja Juuso Luodesmeri.

Suunnitelma on vasta alkuvaiheessa, eikä esimerkiksi rahoituksesta tai aikataulusta ole vielä tarkempaa tietoa. Myös polttokelpoisen jätten saatavuutta selvitetään, sillä jätettä tarvitaan Rauman seutua laajemmalta alueelta. Alustavan arvion mukaan noin puolet poltettavasta jätteestä muodostuu teollisuudesta.