Luke: Tenolla kehno lohivuosi – pikkulohia oli vähän

Syy pikkulohien vähäisyyteen ei ole tiedossa.

lohi
Deanus goddon goadjin.
Syy pikkulohikantojen heikkouteen ei ole Luken tiedossa.Kaija Länsman / Yle

UtsjokiTenoon nousi kaudella 2019 heikosti lohia, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke).

Luken kaikuluotausseurantojen mukaan Tenojoen pääuoman nousulohien määrä jäi 21 000:een, kun niitä edellisvuonna laskettiin yli 32 500. Vastaavasti Inarijoen pääuoman nousulohien määrä laski vuodesta 2018 lähes puoleen ollen vajaat 1600 kalaa.

Luken mukaan erityisesti pieniä, yhden vuoden meressä viettäneitä lohia oli vähän. Pienet lohet muodostavat tavallisesti selvästi suurimman osan Tenojokeen nousevista lohista, mutta kuluvana vuonna niiden määrä jäi poikkeuksellisen pieneksi.

Pienten lohien vähäisyys havaittiin myös Tenon muissa lohilaskennoissa eli pintasukelluksilla ja videoseurannalla vesistön eri osissa.Luke arvioi, että poikasilla voi olla vaikeuksia selvitä hengissä merivaelluksesta. Tarkkaa syytä pikkulohikantojen heikkouteen ei kuitenkaan tiedetä.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä. (siirryt toiseen palveluun)

Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Tiedätkö jotain lisää jutun aiheesta? Onko sinulla juttuvinkki tai kysymys? Ota yhteyttä tällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).