Ateriapalveluja tuottava Polkka yt-neuvotteluihin

Muun muassa kouluihin ja Siun soten yksiköihin aterioita valmistava Polkka Oy saattaa joutua vähentämään 25 työpaikkaa.

Joensuu
Kasvismakaronilaatikko
Kasvismakaronilaatikkoa koulussa. Kuvituskuva. Emma Pietarila/Yle

Polkka-Pohjois-Karjalan tukipalvelut Oy aloittaa yhteistoimintaneuvottelut.

Neuvottelut koskevat koko henkilöstöä eli noin 550 työntekijää. Polkka tavoittelee 1,2 miljoonan euron säästöjä.

Neuvottelut voivat johtaa 25 henkilötyövuoden vähennykseen.

Yhtiön hallitus päätti yt-neuvottelujen aloittamisesta keskiviikkona, ja menettely kestää ainakin tammikuun alkupuolelle saakka.

Tärkein syy tilanteeseen on Polkan keskeisten omistajien eli Siun soten ja Joensuun kaupungin heikentyneet taloudet. Rahaa ei ole riittänyt tarpeeksi kasvaviin palkka- ja elintarvikemenoihin.

Yhtiöstä kerrotaan, että sen valmistamissa aterioissa pidetään tiukasta taloudesta huolimatta kiinni esimerkiksi lähiruoasta.

Polkka toimittaa ateroita Joensuun seudulla esimerkiksi noin 30 päiväkotiin, pariinkymmeneen kouluun, Pohjois-Karjalan keskussairaalaan ja kotipalveluun.

Yhtiö hoitaa myös muun muassa Lieksan sote-ateriat ja Liperin kotipalveluateriat.