Jääkärit olivat itsenäisyysmiehiä, mutta myös bolsevikkeihin rinnastettavia vallankumouksellisia

Professori Henrik Meinander kaipaa jääkärihistoriaan enemmän vertailua samaan aikaan ympäri Eurooppaa virinneisiin vapausliikkeisiin.

jääkärit
Jääkärit Jääkärikoulutus
Suomalaisia ja saksalaisia Berliinissä suunnittelemassa jääkärien koulutusta. Oikealla Aarne Sihvo, joka 1930-luvulla puolustusvoimien komentajana tuki äärioikeistolaisen Mäntsälän kapinan kukistamista. Jääkärisäätiö

Irlannissa heitä kutsuttiin tasavaltalaisarmeijaksi, Puolassa legioonalaisiksi, Venäjällä bolsevikeiksi. Meillä oli jääkärit.

Ensimmäinen maailmansota synnytti joukon radikaaleja liikkeitä, jotka näkivät tilaisuutensa koittaneen, kun vanhat imperiumit kävivät toistensa kimppuun.

Jääkäreiden rinnastaminen terroristijärjestöksi miellettyyn IRA:han tai veriviholliseen bolsevikkeihin voi kuulostaa kaukaa haetulta, jopa sopimattomalta, mutta siihen on perusteensa.

Kaikki olivat vallankumouksellisia, myös jääkärit, jotka Mannerheim vuonna 1916 tuomitsi maanpetoksellisena järjestönä.

Vielä selvemmin yhtäläisyydet paljastuvat, kun sijoittaa liikkeet osaksi ensimmäistä maailmansotaa. Kaikki hakivat tukea Saksasta ja kaikkia Saksa käytti hyväkseen.

– Vanha tapa sotia on ruokkia oppositiota vihollismaassa. Se on tehokas keino heikentää vastustajaa, sanoo historian professori Henrik Meinander.

Saksa kävi sotaa sekä Venäjää että Britanniaa vastaan. Sille sopi mainiosti kouluttaa pari tuhatta suomalaista nuorta miestä, jotka sitten kävisivät sotaan Venäjää vastaan. Myös aseapu Irlannin itsenäisyysmielisille ja Leninin junailu takaisin Pietariin tukivat Saksan sotataktiikkaa.

Jääkärit Jääkärikoulutus
Jääkäreiden koulutus Saksassa naamioitiin partiotoiminnaksi.Jääkärisäätiö

Mikseivät jääkärit lähteneet fasismin tielle?

Jääkäreistä on kirjoitettu paljon, Meinanderin arvion mukaan kymmenen hyllymetriä, josta valtaosa on sankarikertomuksia.

Hylly saa tänään lisää täytettä, kun kauppoihin ilmestyy lähes 600-sivuinen teos Suomen jääkärit – itsenäisyytemme kärkijoukko.

Useiden kirjoittajien artikkeleista koostuvan kirjan painopiste on sisällissotaa myöhemmissä vaiheissa: siinä, kuinka jääkärit osallistuivat itsenäisen Suomen armeijan rakentamiseen ja toiseen maailmansotaan. Näkökulma on pääosin kansallinen.

Meinanderin artikkeli on tässä suhteessa poikkeus. Hän liittää jääkärit osaksi uutta Eurooppaa, uusia kansallisvaltioita ja niiden puolustusvoimia. Meinander siteeraa artikkelissaan Matti Lackmanin parinkymmenen vuoden takaista jääkärihistoriaa, jota hän pitää käänteentekevänä.

Jääkärit Jääkärikoulutus
Jääkärit olivat viimeistä kertaa koossa 26. helmikuuta 1918, kun Vaasan torilla järjestettiin paraati.Jääkärisäätiö

Meinander muistuttaa, että kaikissa uusissa valtioissa upseeriston muodostivat nuoret kansallismieliset, jotka suhtautuivat jyrkän kielteisesti väistyvään imperiumiin. Jääkärit eivät siis tässä suhteessa olleet poikkeus, vaan sääntö.

Oleellisena erona Meinander pitää suhtautumista demokratiaan. Muualla upseerit olivat osaltaan vastuussa maittensa siirtymisestä diktatuuriin. Suomessa jääkärit pysyivät hallitusten takana, myös Lapuan liikkeen aikana.

– Vaikka sisällisodan jälkeen moni oli pettynyt, pääosa jääkäreistä kuitenkin kunnioitti demokratiaa.

Meinander hakee selitystä jääkäriliikkeen syntyvaiheesta. Jääkäriliike syntyi vastalauseena Venäjän sortotoimille.

– Jääkäriliikkeen perustivat ylioppilaat, jotka olivat edistyksellisiä ja vaativat kansalaisille enemmän poliittisia oikeuksia.

Ongelmana jääkärit näkivät juuri kajoamisen demokratian ytimeen, autonomiaan, eduskuntaan ja kansalaisyhteiskuntaan. Tämä idea kantoi 1930-luvun alun Lapuan liikkeen paineessakin, arvioi Meinander.

Henkilökuva
Professori Henrik Meinander Helsingissä Ostrobotnialla niin sanotussa Jääkärihuoneessa, jossa liike perustettiin syksyllä 1914.Mikko Koski / Yle

Aina omia sotia – eikä se Oolannin sotakaan ollut niin kauhia

Meinander kaipaa enemmän vertailevaa otetta historian tutkimukseen. Sitä, että nostetaan katse Suomesta kohti Eurooppaa. Se avaa uusia näkökulmia.

Esimerkkinä kansallisesta historiantutkimuksesta Meinander mainitsee suomalaisen tavan nimetä sodat.

– Meillä on aina omia sotia. On Suomen sota, Oolannin sota ja sisällissota puhumattakaan talvi-, jatko- ja Lapin sodista.

Meinander tarkoittaa sitä, ettei Suomen sotaa muisteta osaksi Napoleonin sotia tai Oolannin sotaa ajatella koko Eurooppaa ravisuttaneen Krimin sodan ei-niin-kauheaksi sivujuonteeksi.

Talvi-, jatko- ja Lapin sodista puhuttaessa Meinanderin kollegat maailmalta ihmettelevät, eikö kyse ollut toisesta maailmansodasta.

– Meillä on tiedostamaton pyrkimys kertoa kansakunnan historia erillisenä kertomuksena.

Meinanderin mukaan vertailevan otteen vähäisyyteen vaikuttaa muun muassa kielitaidon puute: esimerkiksi Venäjän arkistoissa olisi hyvä osata venäjää.

Toinen selitys on kansallisvaltioiden tapa kerätä vain oman maan muistotietoa kansallisarkistoihin ja -kirjastoihin. Tämä on sinänsä välttämätöntä ja hyödyllistä, mutta ruokkii samalla kansallisia tulkintoja, Meinander sanoo.

Jääkärit Jääkärikoulutus
Jääkäreistä kolmannes tuli työväenluokkaisesta kodista ja monelle paluu sisällissotaa käyvään Suomeen oli vaikea. Jääkärisäätiö

"Sotaa tuskin olisi syttynyt ilman Saksan ja Venäjän yllytystä"

Uusi jääkärikirja myöhästyy hieman sisällissodan satavuotismuistovuodesta.

Kirjan taustalla olevan jääkärien perinneyhdistyksen tavoitteena on "taata se, ettei jääkäriliikkeen hieno ja koskettava tarina hautaudu ja hämärry vuoden 1918 tapahtumien kansallisen syyttelyn alle", kuten yhdistyksen strategiassa linjataan.

Meinanderin mukaan muistovuosi meni kohtuullisesti, ilman suurempaa kansallista syyttelyä.

– Punaisten ja valkoisten historia tuli tasapuolisesti esiin. Aika vähän oli kiihkoilua. Tosin osapuolten sisäisiä kiistoja olisi voinut korostaa enemmän.

Sodan nimestä käytiin muistovuonnakin debattia. Tämän ajan vakiintunut nimitys on sisällissota. Laajempia näkökulmia peräävälle historiantutkijalle nimitys on liian ahdas.

– Sisällissota on neutraali nimi, mutta samalla se korostaa liikaa sodan sisäpoliittisia syitä. Sota tuskin olisi syttynyt ilman venäläisten punaisille esittämiä vallankumousvaatimuksia tai saksalaisten itsenäisyysliikkeelle antamaa tukea.

– Kylmästi katsottuna, Suomen vuoden 1918 tapahtumat ovat periferinen osa ensimmäistä maailmansotaa.

Lue myös:

Jääkärit – eliittijokko seikkailemassa vai tavallisia poikia hengenvaarallisella matkalla isänmaan puolesta?