Rajkumar Sabanadesanin kolumni: On lottovoitto syntyä Suomeen

Todennäköisyys sille, että lapsi kuolee Suomessa ennen viidettä ikävuottaan, on erittäin pieni, kirjoittaa Rajkumar Sabanadesan.

Suomen itsenäisyyspäivä
Kolumnikuva Raj Sabanadesan
Jani Aarnio

Kaksivuotias poikani sairastui syyskuun lopulla yllättäen. Emme ensin ymmärtäneet, miten vakavasta asiasta oli kyse. Vasta keuhkokuvista näkyi että hänellä oli vakava keuhkokuume. Hän tarvitsi leikkauksen nesteen poistamiseksi keuhkoista. Leikkauksessa selvisi, että keuhkot olivat niin tulehtuneet, että hän tarvitsi vielä toisenkin leikkauksen.

Itse leikkaukset menivät hyvin, mutta kun lasta siirrettiin leikkaussalista teho-osastolle toipumaan, tuli hengenvaarallinen komplikaatio.

Ne tunnit, joiden aikana odotimme huolesta suunniltamme, selviääkö lapsemme, olivat varmasti elämämme pisimmät. Kaikki meni lopulta hyvin. Robin toipui suorastaan huimaa vauhtia.

Suomen alhainen lapsikuolleisuus oli lapseni hengenvaaralliseen tilanteeseen asti vain luku.

Suomessa on maailman toiseksi alhaisin lapsikuolleisuus. Todennäköisyys sille, että lapsi kuolee Suomessa ennen viidettä ikävuottaan, on erittäin pieni.

Kotimaassani Sri Lankassakin tilanne on kohentunut paljon, mutta silti alle viisivuotiaan todennäköisyys kuolla on nelinkertainen Suomeen verrattuna. Korkein lapsikuolleisuus on tällä hetkellä Somaliassa. Somaliassa lapsella on Suomeen verrattuna 40-kertainen todennäköisyys kuolla ennen kuin täyttää viisi.

Suomen alhainen lapsikuolleisuus oli lapseni hengenvaaralliseen tilanteeseen asti vain luku. Nyt mietin lähes päivittäin, miten uskomattoman onnekkaita olimme.

Kun Robinin tilanne oli kriittinen jopa suomalaisessa yliopistosairaalassa, on todennäköisyys sille, että lapseni olisi vastaavassa tilanteessa selvinnyt hengissä jossakin muussa maassa aika pieni.

Moni psykologiaa lukiossa opiskellut muistaa varmasti Maslowin tarvehierarkian. Siinä ajatuksena on, että ihmisellä on viidenlaisia tarpeita. Nämä tarpeet ovat keskenään hierarkkisessa järjestyksessä. Vasta kun alemman tason tarpeet on tyydytetty, meillä on voimavaroja kokea muita tarpeita.

Alimman tason tarpeet ovat fysiologisia perustarpeita eli esimerkiksi ravinto ja uni. Seuraavalla tasolla on turvallisuus, eli tarve suojautua vaaroilta. Sitten on rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemisen tarve. Vasta näiden jälkeen tulee tarve saada arvostusta, ja lopulta tarve toteuttaa itseään.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusajatus on, että jokaisen perustarpeet pyritään tyydyttämään. Kenenkään ei haluta näkevän nälkää. Asunnottomuuttakaan ei esiinny sellaisessa mittakaavassa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Suomessa on hyvin voimakas yhteisymmärrys siitä, että vakavasti sairastuneen tulee päästä hoitoon riippumatta henkilön varallisuudesta. Suomessa ajatellaan, että jokaisella on oikeus laadukkaaseen erikoissairaanhoitoon.

Perusasiat ovat kunnossa, kun Suomessa väitellään siitä, pitäisikö julkisten vessojen olla sukupuolineutraaleja tai saako koulun joulujuhlassa laulaa virsiä.

Täällä ei tarvitse pelätä pommitusta tai Isisiä, kuten vaikkapa Syyriassa. Toisin kuin Yhdysvalloissa, täällä ei käydä keskustelua siitä, pitäisikö kaikilla olla oikeus maksuttomaan terveydenhuoltoon. Täällä ei myöskään pohdita, pitäisikö valtion järjestää lapsille edullista varhaiskasvatusta, kuten Briteissä.

Se, että sain tänäkin vuonna viettää isänpäivää poikani kanssa leikkien, johtuu suurelta osin siitä, että satumme asumaan Suomessa. Olen siitä pakahduttavan kiitollinen.

Vaimoni on monesti harmitellut, ettei Suomessa juhlita Pohjois-Amerikasta tuttua kiitospäivää. Hän ehdotti joskus, että voisimme käyttää itsenäisyyspäivää tähän tarkoitukseen. Ideana ei toki ole kalkkunan syöminen tai muutenkaan amerikkalaisten tapojen tuominen suomalaiseen itsenäisyyspäivään. Mutta ehkä voisimme pysähtyä ajattelemaan, mistä kaikesta saamme olla kiitollisia.

Itsenäisyys on tietysti asia, josta voi ja pitääkin olla kiitollinen. Mutta suomalaisilla on valtavasti muitakin kiitollisuudenaiheita, eikä tekisi pahaa pysähtyä kerran vuodessa niiden äärelle.

Se, että sain tänäkin vuonna viettää isänpäivää poikani kanssa leikkien, johtuu suurelta osin siitä, että satumme asumaan Suomessa. Olen siitä pakahduttavan kiitollinen.

Itse en voittanut lotossa syntymällä Suomeen, mutta poikani voitti. Mistä voisikaan olla kiitollisempi kuin siitä, että oma lapsi sai jo syntymässään seitsemän oikein, ja lisänumerot päälle?

Rajkumar Sabanadesan

Kirjoittaja on tamperelainen yrittäjä, muutosjohtamisen konsultti ja entinen turvapaikanhakija.

Aiheesta voi keskustella 04.12. klo 16.00 asti.

Lue myös

Rajkumar Sabanadesanin kolumni: Suomessa ei osata keskustella, ja siitä pitäisi jokaisen olla huolissaan

Jani Kaaron kolumni: Merkintöjä lasten syöpäosastolta

Näillä metodeilla konkariselostaja Ari Hakahuhta tunnistaa Linnan vieraat – apuna hiihtokisoissa aikoinaan kehitetty kikka