Raportti: Maailman öljynkulutus ja ilmastopäästöt jatkavat kasvuaan – Suurena syynä kaupunkimaasturit

Kansainvälisen energiajärjestön mukaan kaupunkimaastureiden yleistyminen saattaa syödä sähköautojen tuoman päästövähennyksen.

energia-ala
Katumaastureita parkkipaikalla.
GMC Denali -kaupunkimaastureita autoliikkeen pihalla New Yorkissa.Peter Foley / EPA

Maailman öljynkulutus kasvaa vielä ainakin kymmenen vuotta, ennustaa Kansainvälinen energiajärjestö IEA tuoreessa raportissaan (siirryt toiseen palveluun).

Maailman energia-alan yhteisjärjestö patistaa maailman maita ottamaan entistä nopeammin käyttöön päästötöntä tuuli- ja aurinkoenergiaa, koska järjestön ennusteen mukaan ilmastoa lämmittävien päästöjen kasvu jatkuu aina vuoteen 2040 saakka.

Päästöjä kasvattaa jatkuvasti paisuva energiantuotanto.

Öljynkulutuksen osalta IEA nostaa esiin erityisesti kaupunkimaasturit, joiden myynti on jo eräissä maissa ohittanut muiden autojen myyntiluvut.

Yhdysvalloissa autojen myynnistä jo kaksi kolmasosaa on kaupunkimaastureita tai avolavapakettiautoja. Euroopassa näiden osuus on kolmanneksen luokkaa.

IEA toteaa, että nämä voimakkaat autot ovat niin kookkaita, että niitä on vaikea muuntaa sähkökäyttöisiksi. Suurten autojen yleistyminen saattaa jopa tehdä tyhjäksi sähköautojen käytön tuoman päästövähennyksen.

Kaupunkimaasturit (SUV:t) ovat energiantuotannon jälkeen toiseksi suurin syy maailman ilmastopäästöjen kasvulle viimeisten kymmenen vuoden aikana. Niiden osuus on suurempi kuin kaikkien muiden teollisuusalojen päästöjen kasvu yhteensä, sanoo IEA:n pääjohtaja Fatih Birol.

Muita tärkeimpiä syitä päästöjen kasvulle ovat muovintuotannon ja lentomatkailun lisääntyminen sekä väestönkasvu erityisesti Aasian ja Afrikan suurkaupungeissa.

IEA kertoo, että nykyisen ennusteen mukaan maailmalla käytetään vuonna 2040 yhteensä 106,4 miljoonaa barrelia öljyä päivässä, kun viime vuonna taso oli 96,9 miljoonaa barrelia.

Yhdysvallat on avainasemassa. IEA:n mukaan viime vuonna havaittu globaali öljynkulutuksen kasvu johtui pääosin Yhdysvaltain yritysten ja kuluttajien toiminnasta.

Yhdysvaltain osuus seuraavien kymmenen vuoden aikana ennustetusta öljyntuotannon kasvusta on IEA:n mukaan 85 prosenttia. Tämä johtuu lähinnä liuskeöljyn ja -kaasun tuotannosta.

IEA vaatii valtioita siirtymään nopealla aikataululla uusiutuvaan energiaan. Lisäksi energiatehokkuutta olisi pikaisesti tehostettava.

IEA esittää, että Aasiaan rakennettuihin uusiin hiilivoimalaitoksiin olisi asennettava hiilidioksidin talteenottolaitteisto, tai ne olisi suljettava suunniteltua aikaisemmin.

Lähteet: AP