AFP: Puolassa pidätettiin kaksi terroriepäiltyä – Poliisi: Suuri määrä pommintekotarvikkeita

Poliisin mukaan epäillyt kuuluivat suurempaan äärimieliseen ryhmään.

Terroristiepäillyt
Puolalaiset poliisit vartioivat parlamenttitaloa Varsovassa.
Puolalaiset poliisit vartioivat parlamenttitaloa Varsovassa. Kuvan poliisit eivät liity uutiseen.Radek Pietruszka / EPA

Puolan sisäisen turvallisuuden virasto (ABW) on pidättänyt kaksi henkilöä epäiltyinä terrori-iskujen valmistelusta, kertoo uutistoimisto AFP.

Henkilöt pidätettiin Varsovassa ja luoteisessa Szczecinin kaupungissa.

ABW:n mukaan he suunnittelivat terrori-iskuja Puolan muslimiväestöä vastaan. Eri puolilla Puolaa tehdyissä kotietsinnöissä on löydetty suuri määrä räjähteiden valmistamiseen sopivia kemikaaleja.

– Kyseessä ovat kaksi ensimmäistä pidätystä, jotka kohdentuvat Puolassa väkivallantekoja suunnitelleeseen ryhmään, kertoo ABW:n tiedottaja.

Tiedottaja ei kertonut ryhmästä tarkemmin, mutta hänen mukaansa äärimielisen ryhmän jäsenet aikoivat seurata Norjassa ja Uudessa-Seelannissa tehtyjen muslimivastaisten iskujen esimerkkiä.

Puolassa asuu noin 20 000 muslimia.

Lähteet: AFP