Meripelastuskeskus pelasti eksyneen veneilijän Kemiönsaaressa torstaiyönä

Karille ajanut veneilijä oli soittanut lähiomaiselleen, mutta hänen puhelimensa akku oli loppunut. Veneilijän tarkasta paikasta ei ollut tietoa.

Kemiönsaari
Vartiolaiva Uisko ja Nauvon partiovene.
Kuvituskuva.Rajavartiolaitos

Meripelastuskeskus Turku sai ilmoituksen keskiviikkoiltana puoli yhdeltätoista karille ajaneesta veneilijästä jossain Hiittisten pohjoispuolella Kemiönsaaressa.

Karille ajanut veneilijä oli soittanut lähiomaiselleen ja kertonut ajaneensa karille, eikä hän saanut venettä omin voimin liikkeelle. Puhelun jälkeen veneilijän puhelimen akku oli loppunut.

Meripelastuskeskus käynnisti etsintätehtävän hatarilla tiedoilla. Tehtävälle hälytettiin Hiittisten merivartioaseman partio ja helikopteri Turusta.

Veneilijä oli ehtinyt kertoa omaiselleen näkevänsä kaukana punaisen loistevalon, mikä rajasi etsintäaluetta hieman. Meripelastuskeskus kertoo joutuneensa tekemään paljon töitä, sillä etsintäalue oli laaja ja tiedot onnettomuuspaikasta hataria.

Lopulta moottorivene ja veneilijä löytyivät hyväkuntoisina puolen yön jälkeen. Alus oli ajettu pitkälle luotoon.

Partio kuljetti veneilijän Taalintehtaalle ja luovutti hänet poliisille. Alkoholilla epäillään olleen osuutta asiaan.