Rautatieläiset ja Merimies-Unioni lähtevät tukemaan Postin työntekijöiden lakkoa – Tavaraliikenne pysähtymässä rautateiltä ja useilta aluksilta

AKT voi kertoa omista toimenpiteistään huomenna. Tukea antavat jo nyt JHL ja IAU.

Postilakko
Postilaisten mielenilmaus Ilmalassa
Postin työntekijöiden mielenilmaus Ilmalassa 12. marraskuuta.Petteri Sopanen / Yle

Useat liitot tukevat jo nyt tai ovat valmiina toimiin postilaisten työtaistelun tueksi. Tukilakoissa ovat jo nyt JHL ja IAU. Merimies-Unioni on valmiudessa tukitoimiin, jotka koskevat kotimaan- ja ulkomaanliikennettä. AKT aikoo ilmoittaa toimenpiteistään vielä tällä viikolla.

Tavaraliikenne rautateitse uhkaa pysähtyä tiistaina

Rautatiealan Unioni RAU aikoo tukea Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn työtaistelua saarrolla, joka pysäyttää rautateiden tavaraliikenteen turvaamisen ja ohjauksen tiistaina 19. marraskuuta klo 21. Saarto kestää vuorokauden.

Tukitoimilla RAU haluaa vauhdittaa PAUn ja Paltan välisiä neuvotteluita Postin työehdoista.

– On erittäin valitettavaa, että tällaisiin tukitoimiin jouduttiin ryhtymään, mutta Postin työkiista on ollut surkuhupainen näytelmä seurattavaksi, eikä se ratkea ilman vaikuttavia Postin ulkopuolisia tukitoimia, RAUn puheenjohtaja Tero Palomäki toteaa tiedotteessa.

RAUn jäseninä on veturinkuljettajia ja liikenneohjaajia. Liitto varoittaa, että se on valmis koventamaan työtaistelutoimia, "mikäli työrauhan löytyminen sitä edellyttää".

Postilakkoa yritettiin sovitella eilen keskiviikkona valtakunnansovittelijan johdolla. Riitaan ei saatu ratkaisua. Sovittelua jatketaan perjantaina aamuyhdeksältä.

Useilta liitoilta tukea, pakettien kuljetus meriteitse häiriintynee

IAU eli Ilmailualan unioni aloitti PAUn kanssa yhtä aikaa kahden viikon tukilakon, jonka aikana IAU:n jäsenet eivät osallistu postin käsittelyyn lentoasemilla. IAU pohtii nyt jatkotoimia.

JHL eli Julkisten ja hyvinvointialojen liitto tukee PAUn lakkoa. Postin käsittelyyn liittyviä töitä tekevät JHL:n jäsenet jäivät kahdeksi viikoksi lakkoon maanantaina. Lisäksi liitto valmistelee muita tukitoimenpiteitä.

AKT eli Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto kertoo tukilakkopäätöksestään tämän viikon loppuun mennessä. Ylen tietojen mukaan AKT voi ilmoittaa toimenpiteistään huomenna perjantaina.

Myös Merimies-Unioni on tehnyt päätöksiä tukitoimista. Ensi viikon maanantaista 18.11. lähtien liitto on valmiudessa jättää postin kuljetukset satamiin muun muassa losseilta, lautta-aluksilta ja yhteysaluksilta. Kyse on sekä kotimaan- että ulkomaanliikenteestä.

Merimies-Unionin tukitoimet tiukkenevat 21.11. ja 25.11. ja kestävät siihen saakka, kunnes sopu saadaan aikaan, liitto tiedottaa (siirryt toiseen palveluun).

PAU aloitti laajan lakon maanantaina. Lakossa on noin 9 000 työntekijää postin jakelua, käsittelyä ja kuljetusta koskevista tehtävistä.

Jos sopua työehdoista ei synny, lakko laajenee kahden viikon päästä myös toimihenkilö- ja myymälätehtäviin.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd.) vaatii Postilta selvitystä vuokratyön käytöstä lakon aikana.

Ylen A-talkissa keskustellaan tänään Postin tilanteesta. Lähetys alkaa kello 21.05 kanavalla Yle TV1.

Lue lisää:

Laivaliikenne uhkaa seisahtua reilun viikon kuluttua – Merimies-Unioni liittyy tukitoimiin postilakossa

Postilakko jatkuu – Valtakunnansovittelija: "Tämä on niin vaikea työriita"

Kuljetusalan liitot valmiita päättämään tukitoimista, jos postilakon neuvottelut eivät keskiviikkona etene

Pääministeri Postin lajittelukeskuksen aidan aukosta: Työtaistelussa pitää toimia sillä tavalla, että riita ratkeaa – ei niin, että riita lisääntyy

Ministeri Paatero vaatii Postia lopettamaan vuokratyövoiman käytön lakon ajaksi