Kemin ja Oulun välillä valmistui uusi moottoritieosuus – Nelostien muutostyöt jatkuvat läpi talven

Kahdeksan kilometriä moottoritietä Kellon ja Räinänperän välillä on otettu tänään käyttöön.

Valtatie 4
Iin liikennevalot
Oulun ja Kemin välisen tien liikenteeseen tulee nyt muutoksia tiuhaan tahtiin. Lokakuun puolivälissä Iissä otettiin käyttöön kahdet liikennevalot ja nyt liikenteelle avattiin moottoritieosuus Räinänperän ja Kellon välillä.Hanna Kataja-Rahko / Yle

Nelostiellä Oulun ja Kemin välillä otetaan tänään torstaina käyttöön uusi moottoritieosuus. Kahdeksan kilometriä moottoritietä Kellon ja Räinänperän välillä on avattu liikenteelle puoliltapäivin.

Paikalla on voimassa talvinopeusrajoitus 80 km/h, mutta töiden vuoksi nopeudet pudotetaan ajoittain kuuteenkymppiin tunnissa.

Väylän projektipäällikkö Jukka Päkkilän mukaan nyt avattava osuus parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta kyseisellä tieosuudella. Se tuo helpotusta myös raskaalle liikenteelle.

Kokonaisuudessaan Kello-Räinänperä -osuus valmistuu ensi syksynä. Nelostien parannushankkeessa ovat valmistumassa myös ohituskaistat Iin Olhavan ja Kuivaniemen välille. Pohjoisin ohituskaistapari on jo valmis.

Tulevina kuukausina töiden painopiste on Oulujoen silloilla sekä Simon Viantienjoki-Maksniemi -urakassa.

Työt jatkuvat kuitenkin monissa kohteissa läpi talven ja liikennejärjestelyt voivat ajoittain muuttua.

– Kaasujalka kannattaa siis pitää edelleen kurissa, Päkkilä huomauttaa.

Ensi vuonna käynnistyvät viimeiset kohteet, joihin sisältyy Kiiminkijoen ylittävän sillan leventäminen sekä ohituskaistajaksoja Iin ja Simon-välillä. Kokonaisuudessaan hanke valmistuu syksyllä 2021.

Kemin ja Oulun välisen tiehankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa Väylän verkkosivuilta (siirryt toiseen palveluun).