Sateenkaaritoiminnan uranuurtaja Jaana Partti on nyt vuoden pappi – "Tämä on valtava kädenojennus liitolta"

Helsingin Kallion seurakuntapastori on kuunnellut vähemmistöjen ääntä.

papit
Jaana Partti
Jaana Partti on työskennellyt koko uransa Kallion seurakuntapastorina.Teemu Mattsson

Helsingin Kallion seurakuntapastori Jaana Partti on valittu vuoden papiksi 2019.

Suomen kirkon pappisliiton hallituksen tekemä valinta julkistettiin torstaina liiton syysvaltuuston iltajuhlassa Vantaalla.

– Tämä tuntuu aivan upealta. Mahdottoman iloinen asia ja olen todella kiitollinen tästä, Partti sanoo Ylelle.

Valintaa perustellaan muun muassa siten, että Partti aloitti 1990-luvulla uraauurtavan yhteisöllisen toiminnan sateenkaariväen keskuudessa Kallion seurakunnassa.

Tuohon aikaan seurakunnissa ei huomioitu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Yleisesti ajateltiin, etteivät nämä vähemmistöt olleet tervetulleita messuun.

Partti kuitenkin kuunteli yhteisössään vähemmistöryhmien ääntä. Hän tarttui silloisen kirkkoherransa pyynnöstä uuteen haasteeseen luoda sateenkaariväelle oma turvallinen messuyhteisö.

Nuhteluita ja varoituksia

Sateenkaariyhteisön asioiden edistäminen vaati erityistä siviilirohkeutta ja itsensä alttiiksi laittamista. Tänä vuonna sateenkaarityötä on tehty Kalliossa 20 vuotta.

– Se on sittemmin levinnyt muuallekin Suomeen ja on ihanaa, että se tulee näkyvämmäksi, että tällaista työtä tehdään. Tämä on mielestäni valtava kädenojennus pappisliitolta paitsi minulle, myös niille, jotka tekevät tätä työtä hiippakunnissa ja miten moni on joutunut vaikeuksiin, Partti toteaa.

Nuhteluiden ja muun kurinpalautuksen lisäksi moni pappi on saanut myös varoituksia.

– Kahdesta varoituksesta saa kenkää, Partti muistuttaa.

Hän itse totesi aikoinaan, ettei ole mitään järkevää syytä olla edistämättä vähemmistöjen asemaa seurakunnassa.

Partin mukaan hänet on papiksi vihitty ja hänen tehtäviinsä kuuluu muun muassa messujen pitäminen, yhdessä kaikkien seurakuntalaisten kanssa, myös vähemmistön edustajien.

– He ovat täysivaltaisia seurakunnan jäseniä, mutta silti moni on halunnut laittaa kapuloita rattaisiin sanomalla, ettei tällaista saa tehdä. Enkä ole koskaan ymmärtänyt miksi.

Mikkelissä vuonna 1960 syntynyt Partti on valmistunut teologian maisteriksi Helsingin yliopistosta 1990, jolloin hänet myös vihittiin papiksi. Partti on työskennellyt koko virkauransa Kallion seurakuntapastorina.

Musiikkia, kirjallisuutta ja kuvataidetta harrastava Partti kertoo soittaneensa muun muassa alttosaksofonia ja ukulelea.