Talousvettä ei tarvitse enää keittää Petäjävedellä – veden säännöstely jatkuu

Keittokehotus oli voimassa kolme viikkoa.

vesijohtovesi
Hanasta valuu vettä.
Antti Seppälä / Yle

Talousvettä ei enää tarvitse keittää Petäjävedellä.

Selvitysten mukaan veden laatu täyttää talousvedelle asetetut vaatimukset, eikä keittäminen ole enää tarpeen. Veden laadun seurantaa jatketaan kuitenkin edelleen.

Veden klooraus jatkuu edelleen. Kloorimäärät ovat pieniä, mutta saattavat aiheuttaa maku- ja hajuhaittaa. Vettä voi kuitenkin käyttää normaalisti.

Petäjävesi kehottaa jatkamaan vesijohtoveden säästeliästä käyttöä. Kunnan päävedenottamo on edelleen pois käytöstä, eikä vesi tahdo riittää. Talousvettä voi edelleen hakea omiin astioihin kunnan tekniseltä varikolta tai erillisistä säiliöistä.

Vesilaitoksen asiakkaiden suositellaan edelleen seuraavan aktiivisesti tiedotteita, joita jaetaan toistaiseksi Petäjäveden kunnan viestintäkanavien kautta.Petäjäveden kunta tiedottaa vesitilanteesta seuraavan kerran ensi viikon keskiviikkona.