1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. YT-neuvottelut

Kouvolan teatteri on ajautumassa yt-neuvotteluihin – syynä kaupungin suunnittelemat säästöt

Kouvolan teatterin vuosittaiseen avustukseen suunnitellaan kymmenen prosentin leikkausta.

YT-neuvottelut
Nina-Petelius Lehto
Kouvolan Teatterissa nähdään tänä syksynä kantaesitys taiteilija Anu Pentikin elämästä.Antti-Jussi Korhonen / Yle

Kouvolan teatterissa saatetaan aloittaa yt-neuvottelut.

Teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemi aikoo esittää teatterin hallitukselle yt-neuvottelujen käynnistämistä. Syynä ovat kaupungin suunnittelemat leikkaukset teatterin avustuksiin. Asiasta kertoi ensin Kouvolan Sanomat.

Kulttuurilaitosten vuosittaisiin avustuksiin on esitetty kymmenen prosentin leikkauksia Kouvolassa. Suurimmat summat nipistettäisiin Kouvolan Teatterin, Kymi Sinfoniettan sekä Pohjois-Kymen musiikkiopiston avustuksista.

Kouvolan taloustilanne on huono, ja kaupunki on pakotettu etsimään säästöjä. Kouvola maksaa teatterille vuosittain runsaat 1,5 miljoonaa euroa avustusta. Suunniteltu leikkaus veisi teatterin tuloista 150 000 euroa.

– Se olisi merkittävä leikkaus. Sen myötä olisi odotettavissa myös laskua valtionosuuksiin. Tässä ei eletä pelkästään vuotta 2020, vaan katsotaan jo vähän pidemmälle, teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemi sanoo.

Lopullista päätöstä ei vielä ole

Liikunta- ja kulttuurilautakunta on osaltaan hyväksynyt leikkaukset. Lopullisesti säästöistä päätetään joulukuun budjettivaltuustossa.

Teatterinjohtaja aikoo kuitenkin esittää yt-neuvottelujen aloittamista teatterin hallitukselle jo ennen sitä.

– Nyt puhutaan sen luokan leikkausuhasta, joka vaatii meiltäkin järeämpiä toimenpiteitä. Varautuminen on ihan hyvä asia tässä elämässä, Tiina Luhtaniemi sanoo.

Luhtaniemi esittää yt-neuvottelujen aloittamista pettynein mielin.

– Olen näemmä epäonnistunut omassa työssäni teatterin merkityksen kertomisessa ja sen sanallistamisessa, kuinka merkittävä toimija teatteri omalla paikkakunnallaan on. Ymmärrän tietysti sen, että kaupunki on hyvin vaikeassa tilanteessa, ja kaikki kivet on käännettävä.

Viiden prosentin leikkaus olisi helpotus

Kouvolan liikunta- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Sinikka Rouvari (kok.) esitti maanantaina valtuustossa, että kulttuurilaitosten avustuksia olisikin pienennetty vain viisi prosenttia.

Rouvari veti kuitenkin esityksensä pois. Hänen mukaansa leikkausten suuruutta harkitaan kuitenkin vielä uudelleen ensi viikolla järjestettävässä lautakunnan kokouksessa.

Tiina Luhtaniemelle leikkausprosentin pieneneminen olisi suuri helpotus.

– Aika hieno joululahjahan se olisi, jos leikkausprosentti olisikin kymmenen sijasta viisi. 75 000 euron sopeuttaminen olisi ihan toinen asia, kuin 150 000 euron.

Luhtaniemi ei uskalla sanoa, selvittäisiinkö viiden prosentin leikkauksesta ilman yt-neuvotteluja.

– Kyllähän se olisi ihan toinen tilanne. Sitä pitäisi sitten tarkastella uudelleen.

Musikaalit vaakalaudalla

Nyt jo suunnitteilla oleva ohjelmisto ei teatterinjohtajan mukaan ole vaarassa leikkausten vuoksi.

– Kaikki suunnitellut tuotannot tulevat toteutumaan. Kevään ja syksyn ohjelmistoon ei tule mitään muutoksia, Tiina Luhtaniemi toteaa.

Leikkaukset voisivat toteutuessaan kuitenkin vaikuttaa teatterin ohjelmistoon tulevaisuudessa.

– Jos leikkaustahti toteutuu ja jatkuu, ja valtionosuuksiin tulee vähennyksiä, kyllä se väistämättä näkyy ohjelmistosuunnittelussa ja valinnoissa.

Teatteri joutuisi Luhtaniemen mukaan karsimaan ainakin kalleimpia tuotantojaan, eli musikaaleja.

– Tuskin joka vuosi pystyisimme tekemään My Fair Ladyn kaltaisia suurmusikaaleja, joissa on iso bändi, tanssiryhmä ja vierailijoita. Se on sen verran kallis tuotanto, että jatkossa pitää harkita, voidaanko sellaisia enää tehdä.

Kouvolan teatterilla on 42 vakituista työntekijää. Luhtaniemen mukaan henkilökunta on tietoinen suunnitelluista yt-neuvotteluista, ja asiasta on keskusteltu hyvässä hengessä.

– Eihän tämä kiva joululahja ole kenellekään, mutta uskon siihen, että kun yhdessä mietitään ratkaisut, niin yhdessä myös selvitään.

Voit keskustella aiheesta klo 22 saakka.

Lue seuraavaksi