Sangen tuntematon sotilas

Talvi- ja jatkosodassa Suomi oli uhattuna. Sotilaat Sonntag, Wan ja Abdrahim olivat valmiina palvelukseen.

sotaveteraanit
Holger Sonntag väritetyssä valokuvassa.
Alikersantti H. Sonntagin valokuva väritettynä. SA-arkiston mukaan alkuperäinen mustavalkoinen kuva on Näätäojalta vuodelta 1944.Väritys: Julius Jääskeläinen, kuva: SA-kuva

Runsas kuukausi sitten eräälle Facebookin sotakuvasivulle ilmestyy muotokuva suomalaissotilaasta. Kuvassa on Suomen armeijan vesileima. Sotilaan iho on kuvassa väritetty ruskeaksi. Kihartuvat hiukset ovat pikimustat.

Kuvatiedoissa on niukasti tietoa: alikersantti H. Sonntag. Autonkuljettaja. Palvellut Laatokassa.

Kommentteja ja tykkäyksiä ropisee, suomeksi ja englanniksi.

Vau, eipä haittaisi kuulla tämän kaverin tarina.

Onko taustoista tietoa?

Kaksi päivää myöhemmin sama valokuva ladataan Reddit-sivustolle (siirryt toiseen palveluun). Kuva saa jälleen kommentteja:

Tietääkö joku tarinaa tämän sotilaan taustalla?

Vastauksia ei tule; vain arvauksia ja pohdintoja siitä, kuka kuvan henkilö on, ja miten hänelle kävi.

Holger Sonntag ajoneuvon edessä vanhassa valokuvassa.
H. Sonntagista löytyy SA:n kuva-arkistosta useita kuvia, jossa hänet on asetetu poseeraamaan ajoneuvojen kanssa.SA-kuva

Talvisodan alkamisesta on kulunut 80 vuotta. Sen ja jatkosodan veteraaneista kerrotaan jälleen lukuisia kertomuksia.

On otollinen hetki lisätä muutama kertomus. Kertoa siitä, miten moninaisista lähtökohdista Suomea on puolustettu sen historian vaikeimpina hetkinä. Mainita heidät, joiden kasvot ehkä erottuivat rivistä; tai joiden nimi herätti huomiota; ja jotka lähtivät rintamalle kotimaan puolesta.

Heidänkin nimiään on kaiverrettu muistotauluihin ja hautakiviin pitkin isänmaata.

Jos emme tiedä, ketkä maatamme ovat puolustaneet, miten voisimme heitä kiittääkään?

"Etelän poika" pohjolan rintamalla

Suomen sodista tunnetaan julkisuudessa aniharva afrosuomalainen sotilas. Yksi heistä oli nimeltään Rudolf Prüss. Talvisodassa Kannaksen hiihtopartion johtajana taistelleen ja kaatuneen Prüssin tarina kerrottiin lähes 10 vuotta sitten Ylen Afro-Suomen historia -sarjassa.

Luulisi siis, että H. Sonntagistakin löytyisi lisää tietoa nopeasti.

Sukunimi tuottaa muutamia tuloksia Suomen armeijan kuva-arkistossa. Tuloksena on valokuvia ja jatkosodan päivämääriä. Kuvateksti sisältää kieltä, joka on pölyinen tuulahdus 1940-luvulta:

Etelän poika pohjolan rintamalla. Eräässä yksikössä rintamallamme palveleva pesunkestävä mulatti, joka toimii autonkuljettajana.

Siinä kaikki.

Ei edes etunimeä.

Kuka sitten vaivautui värittämään vanhan muotokuvan miehestä Facebookiin?

Holger Sonntag vanhassa valokuvassa ajoneuvon äärellä.
SA:n kuva-arkiston mukaan tämä kuva H. Sonntagista on Vuosalmen sillanpääasemalta vuodelta 1944.SA-kuva

Tammikuussa 2017 Suomessa kohahti. Yle oli uutisoinut, että Puolustusvoimat on asettanut Venäjän kaksoiskansalaiset erityistarkkailuun. Keskustelu jatkui vellomistaan seuraavana tammikuuna 2018, kun silloinen puolustusministeri Jussi Niinistö piti kaksoiskansalaisia turvallisuusuhkana Puolustusvoimien sotilasviroissa. Niinistö kutsui heitä "viidenneksi kolonnaksi (siirryt toiseen palveluun)", eräänlaisiksi maanpettureiksi (Helsingin Sanomat, vain tilaajille).

Mutta jo talvi- ja jatkosodassa Suomen puolesta taisteli heitä, joilla ei ollut kansalaisuutta takataskussaan, vaikka saattoivatkin mieltää itsensä suomalaisiksi.

Heistä osaa kertoa valtiotieteen tohtori, Maahanmuuttoviraston maatietopalvelun tutkija Antero Leitzinger.

Leitzinger muistuttaa, miten talvi- ja jatkosodassa Suomen puolella taisteli esimerkiksi lukuisia venäläissotilaita.

– Ei Suomen venäläinen vähemmistö ainakaan viime sotien aikana ollut mikään viides kolonna. He olivat isänmaallisia suomalaisia, hän toteaa.

Leitzigerin mukaan viimeistään vuodesta 1832 lähtien Suomessa pystyttiin erottelemaan ihmisiä Suomen kansalaisiin ja ulkomaalaisiin. Monet sotilaat rintamalla olivat kansalaisuuden puutteestaan huolimatta Suomelle uskollisia ja taistelivat itsenäisyyden puolesta. Tapauksia löytyy paitsi suomenvenäläisistä, myös tataareista.

Leitzingerin mukaan Suomen juutalaisten kansalaistaminen oli puolestaan edennyt nopeammin. Osa heistä joutui taistelemaan jatkosodassa saksalaisten rinnalla siitä huolimatta, että Saksa pyrki tuhoamaan Euroopan juutalaiset (siirryt toiseen palveluun) (Sotaveteraaniliitto).

Ja sitten oli sotilaita, jotka eivät kuuluneet mihinkään isompaan vähemmistöryhmään, ja joiden tarinat ovat tähän asti olleet suoranaisesti pimennossa. Yksi heistä oli rintamalla Kiinan alamaisena taistellut Alfred Wan.

Alfred Wan, tyypillinen suomalainen mies

Helsingin Sanomien pilapiirros raivausleiriltä vuodelta 1941 (siirryt toiseen palveluun) (vain tilaajille) vaikuttaa nykypäivänä tunkkaiselta. Piirroksessa on karikatyyriset aasialaismiehen kasvot, ja niiden alla kuvateksti:

Kansainvälisyyttä edustavat: loistavasti suomea puhuva mandshukuolainen herra Wan.

Jo tuolloin pilapiirtäjä, nimimerkillä Tiikeri, nosti esiin Suomen armeijan sotilaiden moninaisuuden. Ihmettelyn kohteeksi joutui paitsi väärin mantšukuolaiseksi tituleerattu Alfred Wan, myös muuan puolalainen sotilas, sukunimeltään Tolvanen.

Ei kylläkään ollut mikään ihme, että Alfred Wan puhui hyvää suomea.

– Isä piti itseään ihan suomalaisena, sanoo Ari Wan, Alfred Wanin poika.

Ari Wan katsoo kameraan.
Ari Wan päätti aloittaa isänsä vaiheita kartoittavan Twitter-tilin nimellä Majuri Alfred Wan. Ensimmäiset twiitit syntyivät marraskuun lopulla.Niko Mannonen / Yle

Ari Wan asuu Helsingissä ja on Rajavartiolaitoksen leivistä eläköitynyt komentajakapteeni, meriupseeri. Hän on kerännyt valokuvia vuonna 2006 edesmenneestä isästään ja hahmotellut tämän elämän pääkohdat. Osa niistä on yhä hämärän peitossa.

Tiedossa on, että Alfred Wan syntyi vuonna 1922 Kiinassa pietarinsuomalaiselle äidille ja kiinalaiselle isälle. Äiti kuoli, kun poika oli vasta viisivuotias. Alfred Wan lähetettiin kasvattipojaksi tätinsä luokse Viipuriin. Wanista varttui suomea ja venäjää taitava nuorimies.

Kuvakaappaus Helsingin Sanomien pilapiirroksesta jossa myös Alfred Wanin kuva.
Helsingin Sanomien pilapiirtäjän näkemys Alfred Wanista vuodelta 1941.Kuvakaappaus Helsingin Sanomista

Aikuisuuden kynnyksellä Wan halusi ehdottomasti pestautua sotaväkeen. Mitään pakkoa ei olisi ollut: suomalaisjuuristaan huolimatta Wan oli yhä Kiinan kansalainen, eikä velvollinen rintamalle. Pojalleen Ari Wanille hän ei koskaan kertonut, mikä rintamalle innosti. Ari Wan on kuitenkin isänsä elämänkaarta tutkimalla tulkinnut, että hingun on täytynyt olla kova.

Talvisotaan Alfred Wan ei ehtinyt, mutta hän jäi vapaaehtoiseksi koulutuskeskukseen. Jatkosodassa hän astui palvelukseen heinäkuussa 1941.

– Hän oli jatkosodassa kolmessa pätkässä. Olen vähän kieli poskessa sanonut, että hän oli kesätöissä rintamalla, Ari Wan toteaa.

Varsinaisissa taistelujoukoissa Alfred Wan vietti kesän ja alkusyksyn 1941. Hän osallistui Viipurin valtaukseen – oman kotikaupunkinsa.

– Muistan isän joskus sanoneen, että hän oli ensimmäisten joukossa, jotka tulivat Viipuriin. Miten aavemainen oli tyhjä, osittain palava kaupunki, Ari Wan kertoo.

Alfred Wanin nuoruuden valokuva Ari Wanin käsissä.
Alfred Wanin nuoruuskuva. Niko Mannonen / Yle

Alfred Wanille jäi kenties juuri Viipurin taistelun vuoksi loppuelämäkseen epäluulo Neuvostoliittoa kohtaan.

Sodan jälkeen hän läksi kadettikouluun. Ari Wanin tietojen mukaan isä sai kokea elämässään lähinnä hyväntahtoista hämmästelyä massasta poikkeavan ulkonäkönsä takia – hieman samaan tapaan kuin Helsingin Sanomien taannoisessa pilapiirroksessa.

Eräs Alfred Waniin liittyvä kasku on niin tunnettu, että sitä on kerrottu usein ja hieman eri sanakääntein. Ari Wan on kuullut sen lukemattomissa eri paikoissa. Se menee näin:

Lentokadettien koulutukseen kuului harjoituslento, joka piti suorittaa vieraalle lentokentälle. Alfred Wan ryhtyi tuumasta toimeen ja lensi kaksitasoisen koneensa kentälle, jossa häntä ei oltu koskaan aiemmin tavattu.

– Mekaanikko tuli auttamaan häntä pois koneesta. Kun isä otti lentäjän päähineen päästään, mekaanikko katsoi häntä ja totesi: taitaa vieras kaukaakin tulla.

Tosin Ari Wan kertoo, miten ainakin joskus Alfred-isä kyllästyi uteluunkin. Kerran Alfred Wan oli kuunnellut jo tovin humalaisen kanssaihmisen tenttaamista ravintolassa, kun päätti antaa samalla mitalla kyselijälle kivahtaen: Onko teillä peräpukamia?

Alfred Wan lentokoneen edessä.
Wanit ovat palvelleet maalla, merellä ja ilmassa: Alfred Wan jalkaväessä ja ilmavoimissa, Ari Wan taas jalkaväessä ja merivoimissa. Ari Wanin kotialbumi

Alfred Wan palveli vuoteen 1967 saakka ilmavoimissa upseerina ja jäi eläkkeelle. Hän oli eronnut Ari Wanin äidistä pojan ollessa 10-vuotias, joten Wan nuoremman välit isään jäivät jokseenkin satunnaisten tapaamisten varaan. Ari Wan kuvailee isäänsä tyypilliseksi suomalaiseksi mieheksi. Hän oli hiljainen ihminen, joka vastasi kysyttäessä, mutta Wan ei itse osannut kysyä isältään muistoistaan tämän vielä ollessa elossa.

Sen hän kuitenkin tietää, että Alfred-isä oli isänmaallinen mies. Suomen kansalaisuuden Alfred Wan sai aivan jatkosodan loppuvaiheissa – ensimmäisenä kiinalaisena Suomessa, ja itse asiassa kaksi kertaa. Wan nimittäin luopui Suomen kansalaisuudestaan sodan jälkeen, läksi hetkeksi Ruotsiin ja palasi anoen kansalaisuutensa takaisin. Sen hän myös sai.

Miksi ihmeessä se piti kertaalleen perua sodan jälkimainingeissa?

Ari Wan tyrskähtelee.

– Kuten sanoin, isä suhtautui Neuvostoliittoon hyvin epäilevästi! Ehkä hän ajatteli, että hän ei tänne jää katselemaan, jos Suomesta ruvetaan tekemään Neuvosto-tasavaltaa.

Tuntematon autonkuljettaja

H. Sonntagin valokuvan Facebookissa (siirryt toiseen palveluun) on värittänyt 20-vuotias Julius Jääskeläinen. Hän on ruotsalainen, Gotlannissa asuva arkeologian opiskelija, jonka vanhemmat ovat suomalaisia maahanmuuttajia.

Jääskeläinen kertoo selaavansa vapaa-ajallaan muun muassa Suomen armeijan kuva-arkistoa ja värittävänsä digitaalisesti vanhoja kuvia. Siten hän törmäsi Sonntagin kuvaan.

– En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, Jääskeläinen toteaa englanniksi.

Kuvan väritykseen upposi noin puolitoista tuntia. Sitten Jääskeläinen laittoi valokuvan omille Facebook-sivuilleen (siirryt toiseen palveluun), jossa moni kiinnitti siihen huomiota.

Yksi kuvaan kommentoineista oli Petri Peltola.

Vaikka Peltola on sotahistoriantuntemuksessa itseoppinut, hän ei ole kuka tahansa internetniilo, vaan yksi Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvan historia-asiantuntijoista. Hän kertoo käyneensä aikanaan läpi käytännössä kaikki Suomen armeijan kuva-arkiston valokuvat. Siellä hän törmäsi mystiseen H. Sonntagiin, jonka kuvat jäivät pyörimään hänen mieleensä vuosiksi.

Ja kun Peltola päätyi Tuntemattomaan, hän mainitsi löydöksistään ohjaaja Aku Louhimiehelle.

Näyttelijä Samu Laine ajoneuvossa.
Näyttelijä Samu Lainetta ehdittiin kuvata autonkuljettajan roolissa Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas -elokuvaan.Tommi Hynynen

Ohjaaja Aku Louhimies vastaa puhelimeen täsmällisesti aamutuimaan. Hän muistaa varsin hyvin H. Sonntagin tapauksen elokuvaa tehdessä.

Ohjaajalle oli Tuntematonta sotilasta tehdessään kiinnostavaa tutkia, millaisia ihmisiä rintamalla aikanaan oli. Siispä Tuntemattomassa vilahtaakin esimerkiksi juutalaissotilaiden kenttäsynagoga. Jo tuotantoa suunnitellessa elokuvaa varten tekijät keskustelivat taisteluun osallistuneista vähemmistöistä - myös afrosuomalaisista.

Silloin Petri Peltola esitteli Louhimiehelle H. Sonntagin historian. Peltola kertoo, ettei ehtinyt tutkia miehen taustoja perinpohjaisesti, mutta Louhimies kiinnostui hahmosta. Sopiva näyttelijä löytyi ja kohtaukset kuvattiin. Lopullinen leikkaus oli tarinan ehdoilla; kerronnan tiivistämiseksi Sonntagiin perustuva autonkuljettaja nähdään elokuvassa vain väläyksen verran.

– Annan vinkin: hän toimii everstiluutnantti Karjulan autonkuljettajana, Louhimies kertoo.

Veteraaneja tavannut ja jututtanut Louhimies ajattelee, että Suomen menestyksen salaisuus oli ja on monimuotoisessa kulttuurissa. Se mahdollisti hyvin erilaisia ihmisiä kamppailemaan yhteisen päämäärän puolesta.

– Veteraanit ovat yhtä monimuotoisesti erilaisia kuin me kaikki muutkin, hän toteaa.

Holger Sonntag hymyilee siviilivaatteissa, vieressä toinen mies joka katsoo Sonntagia.
Vesa Siitonen on helsinkiläinen sotakuvien kerääjä. Hän törmäsi H. Sonntagin valokuviin ja latasi ne oitis Finland at War -tililleen.Vesa Siitosen Finland at War -kuva-arkisto. Kuvaaja: Eino Nurmi.

12. marraskuuta sotakuva- ja historiaharrastaja Vesa Siitonen lataa Instagram-kuvapalveluun seitsemän valokuvaa. Ne tulevat hänen ylläpitämälleen Finland at War (siirryt toiseen palveluun) -tililleen. Ensimmäisessä kuvassa on kaksi miestä: vasemmalla vaalea, oikealla tumma. Oikealla oleva hymyilevä mies on pukeutunut paitaan ja henkseleihin eikä sotilaspukuun, mutta yhdennäköisyys SA:n arkistokuviin on ilmiselvä.

Kuvassa on H. Sonntag.

Siitonen kertoo ostaneensa valokuvat erään sotakuvaajan jäämistöstä. Tarkemmin kuvia selatessaan hänen huomionsa kiinnittyi hahmoon, josta oli kuullut aiemminkin - keneltä muultakaan, kuin Petri Peltolalta. Ja kun Siitonen latasi kuvat Instaan, hän lisäsi myös yhden värikuvan suositellen samalla toisen sotakuvaharrastajan töitä. Se oli Julius Jääskeläisen värikuva.

Sonntagin tarinaa pohtii sangen monta ihmistä ja lähes yhtä aikaa. On aika ottaa yhteys Kansallisarkistoon ja selvittää, onko mystisestä autonkuljettajasta säilynyt kantakorttia.

Teepaketti pelasti Osman Abdrahimin hengen

Helsingin Hietaniemen hautausmaalla näkee puolikuita ja tähtiä. Se on Suomen islamilaisen yhdyskunnan hautausmaa ja leposija Suomen tataariväestön edustajille.

Myös muslimisankarivainajille.

Niin kansalaisille kuin sellaisille, jotka eivät sitä ehtineet saada. Tutkija Antero Leitzinger huomauttaa, että noin puolet isänmaan puolesta taistelleista Suomen tataareista oli Suomen kansalaisia, puolet taas ei. Osa oli syntynyt Venäjällä tai Neuvostoliitossa. He lähtivät rintamalle silti.

Osman Abdrahimin rinnassa oleva pinssi.
Osman Abdrahim palveli jatkosodassa Punamustarykmentissä, jonka värejä hän kantaa yllään yhä.Niko Mannonen / Yle

Helsingin Bulevardilla seisoo tyylikkäästi pukeutunut mies. Kasvoissa on hyvin vähän ryppyjä, ja harmaantuneet hiukset on kammattu siististi taaksepäin.

Hän on Osman Abdrahim: tataari, sunnimuslimi, 98-vuotias sotaveteraani, Suomen kansalainen. Ja hän on ollut aamulla pelaamassa tennistä.

Ekbergin kahvilassa istuessaan Abdrahim riisuu päällystakkinsa. Sen alla hänellä on puku, johon on kiinnitetty pieni punamusta pinssi: jatkosodan aikaisen Punamustarykmentin logo.

Abdrahimin nuoruuden vuosia kului rintamalla, talvi- ja jatkosodassa. Hän on nähnyt taisteluja Karjalankannaksella, Maaselän kannaksella ja Syvärillä ja toiminut Mikkelissä päämajan tiedusteluosastolla, jossa törmäsi marsalkka Mannerheimiinkin (siirryt toiseen palveluun) (Studio55).

Mutta nyt Abdrahim tilaa teetä. Mitä tahansa teetä, kunhan on hyvää. Sillä on merkitystä.

Osman Abdrahim istuu kahvilassa.
Ensi vuonna Abrdahim täyttää 99 vuotta. Linnan juhliin hän ehti jo Suomen täytettyä 100 vuotta vuonna 2017.Niko Mannonen / Yle

Abdrahimin isä, Ymär Abdrahim, oli kotoisin Venäjältä, Nižni Novgorodin alueelta. Tämän sedällä oli jo kauppatoimintaa Helsingin Narinkkatorilla, ja sinne nuori Ymär Abdrahim saapui oppimaan ammattia. Vuonna 1911 hän sai avata oman myymälänsä.

– Isä kertoi, että suomalaiset ottivat hyvin vastaan. Paremmin kuin venäläiset, Osman Abdrahim toteaa.

Myöhemmin Ymär Abdrahim avioitui, sai Suomen kansalaisuuden ja toi perheensä Suomeen. Osa lapsista oli syntynyt Venäjän puolella, mutta Osman Abdrahim on syntyjään helsinkiläinen (siirryt toiseen palveluun) (Helsingin Sanomat) ja Suomen kansalainen. Hän syntyi vuonna 1921.

Kului 18 vuotta, ja syttyi talvisota. Osman Abdrahim kutsuttiin rintamalle. Kaikki tataarit eivät tosin kansalaisuuden takia kutsua saaneet. He lähtivät rintamalle vapaaehtoisina.

Ja Osman Abdrahim muistaa luvut tarkkaan.

– Meitä oli sotapolulla 177, ja lukuun kuuluu 21 lottaa eri tehtävissä, hän luettelee.

Kaikkien nimet ja tarinat löytyvät Suomen Islam-seurakunnan julkaisemasta teoksesta (siirryt toiseen palveluun) (Turun sanomat). Tataareja oli vieläpä rintamalla väkilukuun suhteutettuna valtaväestöä enemmän (siirryt toiseen palveluun) (Ydinlehti). Abdrahim kertoo sen johtuvan juuri suojeluskunnan kautta vapaaehtoisena lähteneistä. Vanhempi polvi tataareja palveli kotirintamalla, nuoremmat taisteluissa.

Abdrahim palveli talvisodassa jalkaväkirykmentissä Kannaksella, jossa oli sattumalta myös muita tataareja. Välirauhan aikana Abdrahim läksi armeijaan yhdessä monen muun suojeluskuntapojan kanssa. Heille kerrottiin, että suojeluskuntapalvelus lasketaan jokaisen hyväksi, ja armeija-aika lyhenisi sen mukaisesti.

Jatkosota syttyi 25. kesäkuuta 1941. Abdrahim oli jälleen rintamalla.

Osman Abdrahim katsoo kameraan.
Osman Abdrahimin törmäsi rintamalla myös toisiin tataareihin, joiden kanssa pääsi puhumaan yhteistä kieltä.Niko Mannonen / Yle

Tutkija Antero Leitzinger kuvailee, että tataareihin suhtauduttiin rintamalla loppujen lopuksi toverillisesti. Tosin he saivat toisinaan kokea ihmettelyäkin.

Erään tataarisankarivainajan kuolinilmoitus herätti huomiota siksi, että siinä oli puolikuu. Muuan vaasalainen pakinoitsija matkusti Helsinkiin asti ihmettelemään hautajaisia.

Leitzinger kertoo, kuinka tapauksesta kertovassa lehtitekstissä käy ilmi kirjoittajan hätkähdys: kuinka Suomessa onkaan merkillistä kieltä puhuvia ihmisiä, joiden olemassaolosta hän ei lainkaan tiennyt?

– Hän kuitenkin kehui, miten tataarit olivat täydellisiä patriootteja. Täysin suomalaisia, mutta näyttävät ja kuulostavat erikoisilta, Leitzinger summaa.

Osman Abdrahim kertoo, ettei kokenut rintamalla minkäänlaista eristyneisyyttä. Sunnimuslimina hän ja muut tataarimiehet ottivat mahdollisuuksien mukaan vapaaksi paastopyhän ja uhripyhän ja pitivät lomansa silloin. Kun tulee puhe rukoilemisesta rintamalla, hän viittaa Koraaniin:

– Meidän kirjassamme sanotaan, että jos rukousasentoja ei voi suorittaa, voi rukoilla istualtaan. Ja se on henkilökohtainen asia. Sillä lailla me pärjäsimme siellä, Abdrahim toteaa.

Kerran hän muistelee syöneensä rintamalla hernekeittoa kaksi viikkoa putkeen. Vaikka Abdrahim muistuttaa, että Koraani sallii sianlihan syömisen jos terveys kärsii muuten, hän toteaa, ettei itse ollut tottunut sikaan. Siispä hän noukki lihat keitosta ja antoi ne muille pojille, ja söi itse liemen.

– Ja pojat olivat tyytyväisiä! Abdrahim myhäilee.

Sodan lopussa hänen sotilaspassiinsa merkittiin sotapolun pituus: 4 vuotta, kaksi kuukautta ja 10 päivää.

Pitkään polkuun mahtuu uskomattomia kertomuksia. Abdrahim muistaa juoneensa kunnon teetä ainakin kerran, kun jatkosodan riehuessa hän oli toveriensa kanssa Syvärin lohkolla. Siellä tataarisotilaiden kesken kiiri sana yhteisestä tapaamisesta. Pian Abdrahim yllättyikin saadessaan erään tykistössä palvelevan tataarin valmistamaa perinteistä pärämätsi-piirasta ja teetä korsujen takana.

Ja kerran paketillinen teetä käytännössä pelasti hänen henkensä.

Ennen Viipurin valtausta jatkosodassa Abrdahim oli pataljoonansa kanssa lepäämässä avonaisessa metsikössä. Hän oli laittanut ryhmänsä teltassa teeveden kiehumaan ja lähtenyt hakemaan polkupyöräänsä tienvarren ojasta. Sen laukussa oli pieni kotoa lähetetty teepaketti.

Kun Abdrahim poistui teltasta, alkoi tapahtua. Vihollisen keskitys oli kova.

Abdrahim haavoittui ennen kuin ehti palata telttaan.

– Onneksi sirpale meni kainalosta sisään ja rintalihaksesta ulos, eikä luun puolelta. Muuten olisin ollut invalidi, hän toteaa.

Hänet lähetettiin lopulta Tampereelle saamaan hoitoa osumaansa, ja palautettiin lopulta rintamalle, vaikka haava ei ollut täysin umpeutunut.

– Kun pääsin omien porukoiden luo, ammusvaraston hoitaja kertoi, että kranaatinsirut olivat läpäisseet telttamme. Olisin ollut...

Abdrahim ei lopeta lausetta. Sen sijaan hän jatkaa kertoen, miten suojautuessaan iskulta hänen edessään oli ollut poika, jonka pään kranaatinsiru oli vienyt.

– Minulla oli tuuria. Sanon aina, että teepaketti pelasti minut. En ehtinyt takaisin telttaan.

Löytynyt: alikersantti Sonntag

Sähköpostista kuuluu äänimerkki. Kansallisarkistosta on tullut viesti.

Kantakortti on löytynyt. Tarkkaan ilmaisten: Holger Alfons Sonntagin kantakortti. Siviiliammatiltaan autoilija, sotilasarvoltaan alikersantti.

Tuntematon sotilas on löytynyt.

Suomessa on kohtuullisen suuri määrä Sonntageja. Vain yksi nimi löytyy julkisissa internet-hakutuloksissa eräästä sukututkimuspalvelusta Holger Sonntagin nimen yhteydestä.

Marianne Sonntag katsoo kameraan.
Marianne Sonntag-Kokkinen on Holger Sonntagin nuorempi tytär. Hän on yrittänyt selvittää sukunsa historiaa.Niko Mannonen / Yle

Marianne Sonntag-Kokkinen istuu sohvalleen kotonaan Järvenpäässä. Viereen istahtaa Maj-Britt Sonntag, hänen isosiskonsa.

Marianne näyttää perineen isänsä kasvonmuodot, ja kertomuksien perusteella Maj-Britt kenties isänsä luonteen.

– Kaverini sanoi: "te ette ole vieläkään päässeet faijasta eroon, nyt alkaa uusi rumba!" Maj-Britt Sonntag sanoo ja nauraa.

Uusi rumba hyvinkin. Vanha rumba on nimittäin merkillinen tarina. Sonntagien isä paljastuu 1950–60-lukujen kahvimainosmannekiiniksi.

Tuntematon sotilas ei ollutkaan aivan tuntematon.

Holger Sonntag ja haitilainen nainen kahvimainoksen kulisseissa, mustavalkoisessa valokuvassa.
Oikealla Holger Sonntag, vasemmalla haitilaisnainen kahvimannekiineina.Niko Mannonen / Yle

Tyttäret kertovat, mitä tietävät. Holger Alfons Sonntag syntyi Helsingissä vuonna 1911. Hänen isänsä oli afroamerikkalainen, sukunimeltään Black, joka tytärten tietojen mukaan saapui Helsinkiin opettamaan poliisille nyrkkeilyä. Äiti taas oli saksalaistaustainen, ja siitä jäi sukunimi Sonntag.

Poika nimittäin jätettiin vauvana kasvattiäidille ruotsinkieliseen perheeseen Tuusulassa. Hänen isänsä oli ilmeisesti joutunut lähtemään takaisin Yhdysvaltoihin ja äiti häipyi kuvioista.

Siispä Holger Sonntag varttui ruotsinkielisenä. Tytärten mukaan isää haukuttiin ihonvärin takia koulussa, mutta ainakin tämä oppi tappelemaan ja puolustamaan itseään.

Myöhemmin sekä Maj-Britt että Marianne saivat myös kuulla painokelvottomia haukkumanimiä koulussa itsestään.

– Tulee tippa silmään aina kun katsoo faijan kuvia. Hän lähti maalaistalosta, mutta hyvin hän pärjäsi, kun ainakin sotaan kelpasi, Maj-Britt Sonntag sanoo.

Maj-Britt Sonntag katsoo kameraan.
Maj-Britt Sonntag kertoo olevansa itsepäinen, kuten isänsäkin oli. Niko Mannonen / Yle

Tyttäret tietävät isänsä talvi- ja jatkosodan ajasta varsin vähän. Se johtuu siitä, ettei Holger Sonntag yksinkertaisesti halunnut tuosta ajasta juuri puhua, eivätkä tytöt siitä kyselleet.

– Jos alkoi kyselemään, isä tiuskaisi heti: mitä siinä utelet! Tuli selväksi, että ei kysellä, Marianne Sonntag-Kokkinen sanoo.

Sen verran isä oli kuitenkin nuoremmalle tyttärelleen kertonut, että oli toiminut sairaskuljettajana ja ruumiskuljettajana. Sonntagin kantakortista selviää, että talvisodassa hän oli sairasautokomppaniassa ja lääkintäkomppaniassa. Jatkosodassa hän oli tiedotuskomppaniassa autonkuljettajana ja edelleen Tiedoitusryhmä Laatokassa kuljetuspuolella.

Talvisodassa hän osallistui Summan, Näykkijärven ja Tammisuon taisteluihin, jatkosodassa taas Kannaksen, Karhumäen ja Laatokan. Hänet kotiutettiin jatkosodan päätyttyä.

Sitten syntyivät tyttäret. Ensin Maj-Britt 1948, sitten Marianne 1950. Ja kun Sonntag ja hänen vaimonsa erosivat tytärten ollessa esiteini-ikäisiä, tytöt valitsivat isänsä luona asumisen. Sonntagista tuli yksinhuoltaja.

Mariannelle isä kertoi myöhemmin, että olisi halunnut ajaa siviilissä linja-autoa. Sitä hänen ei kuitenkaan annettu tehdä.

– Ihonvärinsä vuoksi, Marianne Sonntag-Kokkinen kertoo isänsä sanoneen.

Holger Sonntag oli kelvannut kuskaamaan vainajia rintamalla, mutta ei eläviä siviilissä.

Pesunkestävä suomalainen

Sotien jälkeen 1950-luvulla Suomessa myytiin taas kahvia. Yksi paahtimoista oli nimeltään Oka-kahvi, ja sen keulakuvaksi päätyi veteraani Sonntag. Tyttäret kertovat, että isä napattiin kahvimannekiiniksi suurmessuille, jotka pidettiin Helsingissä 1950 (siirryt toiseen palveluun) (elonet). Mainoskikkaan kuului, että Sonntag esiteltiin tummaihoisena brasialaismiehenä, joka ei mukamas osaa suomea eikä ruotsia.

– Tuttavat eivät saaneet tulla puhumaan messuilla hänen kanssaan, Maj-Britt Sonntag huomauttaa.

Messuille osallistui muun muassa presidentti Paasikivi, joka napattiin samaan valokuvaan Sonntagin ja Oka-kahvikojun kanssa.

Holger Sonntag presidentti Paasikiven kanssa samassa kuvassa Helsingin suurmessujen Oka-kahvikojulla 1950.
Itse presidentti Paasikivi saapui Helsingin suurmessuille. Kuvassa vasemmalla sombrerossa on Holger Sonntag. Vilkkimäen kahvimuseon puheenjohtaja Seppo Louhivuori kertoo tunnistavansa kuvan keskellä Oka-kahvin johtaja Kalle Sukin.Niko Mannonen / Yle

Mainoksien mukana tuli mitä ilmeisimmin mainetta: tyttärien tiedon mukaan isä tunsi niin Tauno Palon kuin Georg Malmsténin.

Aiemmin Oka-kahvipakettien kyljessä oli ollut ruskeaihoinen piirretty hahmo. Nykypäivänä ymmärretään, että ruokapakettien kuvittaminen romantisoiduilla kuvilla vähemmistöistä ei ole tyystin ongelmatonta (siirryt toiseen palveluun) (Iltalehti), mutta ajat olivat toiset.

Oli Sonntagin vuoro vetää sombrero päähänsä ja poseerata paketin kyljessä. Siinä kenties auttoi, että Sonntag oli valloittavan näköinen mies.

– Äiti muisti, että Tauno Palo ja isä kilpailivat siitä, kumpi on paremman näköinen. He olivat molemmat helvatin hyvännäköisiä, toinen tummempi ja toinen vaalea, Maj-Britt Sonntag sanoo.

Oka-kahvimiehestä tehtiin jopa keraamisia keräilypatsaita. Niitä myydään edelleen internetin huutokauppasivuilla. Isän jäämistöstä jäi jokunen, ja Sonntagin tyttäret ovat ostaneet niitä omiin kokoelmiinsa itsekin.

Isä Sonntag oli välillä tehdastöissä, ja välillä torikauppiaana myyden perunaa. Hän oli mitä ilmeisimmin suosittu kylillä kaupassa käydessään.

– Elannon muijathan Annakadulla olivat ihan hölmönä isään, kun hän kävi kaupassa! Siellä hän nauratti mummeleita ja naisia, Maj-Britt Sonntag muistelee.

Tyttäret muistelevat, että jonkin kerran isää oli kysytty teatteriin ja elokuviinkin näyttelemään. Siitä hän oli kieltäytynyt.

Muutaman vuoden vieriessä mainostyö hiipui. Sonntag toimi vielä kahvipuljun autokuskina jonkin aikaa, mutta lopulta paahtimo sulki ovensa. Sen jälkeen siitä ei juuri perheessä puhuttu.

Holger Sonntag keräsi talteen mainokset ja filminpätkät. Hän ei halunnut tulla enää tunnistetuksi.

Oka-kahvipaketteja vuosikymmenten takaa, joissa on Holger Sonntagin valokuva kyljessä.
Aiemmin Oka-kahvi paketeissa oli piirroshahmo, mutta Vilkkimäen kahvimuseon puheenohtaja Seppo Louhivuori kertoo, että kuva vaihtui Holger Sonntagin valokuvaan. Kuvassa olevan kahvihahmon brändinimi oli Pedro.Niko Mannonen / Yle

Vanhemmiten Sonntagien isästä tuli tyttärien mukaan äksy ja suojeleva. Tyttäret pääsivät harvoin yöjalkaan, isä kun pelkäsi, että jotain ikävää sattuisi. Ja kun teinit melusivat, Sonntag komensi pitämään pienempää ääntä. Ehkä sota oli jättänyt isään kyvyttömyyden sietää mekkalaa.

Vaikka alikersantti ja autokuski ei päässyt itse ajamaan linja-autoa, vanhempi tytär hankki itselleen linja-auton ajokortin ja läksi ajamaan bussia Helsinkiin. Silloin isä oli tyytyväinen.

Erään kerran, kun Maj-Britt Sonntag ajoi tyhjää bussia Rautatientorilta, hän huomasi isänsä Ruskeasannan pysäkillä seisomassa.

– Otin hänet kyytiin ja heitin Ruotsinkylään. Silloin kyllä huomasin faijasta, että hän oli ylpeä.

Holger Sonntag kuoli vuonna 1994. Silloin tyttäret pääsivät käsiksi tämän arkistoihin. Sieltä löytyi kasa sotakuvia, papereita, ja vanhoja mainoskuvia.

Vaikka teini-ikä isän kanssa oli ollut turbulenssia täynnä, Maj-Britt Sonntag kertoo alkaneensa vanhemmiten arvostaa isäänsä. Tämä tuntui keksivän aina jonkin uuden keinon pärjätä ja hankkia töitä, vaikka kokikin välillä syrjintää.

Ja nyt isä on taas tunnettu. Rumba käynnistyi jo tovi sitten, kun tyttäret hoksasivat, miten kysyttyjä isän mukaan mallinnetut kahvipatsaat ovat. Kun Vilkkimäen kahvimuseo Liedossa sai tietää asiasta, Maj-Britt ja Marianne lähettivät museoon materiaalia ja tietoa isästään.

Nyt isän lisäksi myös tyttäret ovat tunnettuja, ainakin museolla.

Oka-kahvipatsaita: ruskeaihoinen keraaminen mies jolla on päässään sombrero.
Holger Sonntag on mitä ilmeisimmin ollut esikuva näille keräilypatsaille. Kuvassa on kahdenkokoisia patsaita, mutta suurinta kokoa löytyy Maj-Britt Sonntagin kokoelmista.Niko Mannonen / Yle

Sonntagien pöydässä nautitaan vielä kahvit – tietenkin Holger Sonntagin näköisten kahvipatsaiden katseen alla.

Itsenäisyyspäivä meni juuri. Se oli isänmaalliselle miehelle tärkeä juhla.

Suomen sotien veteraanit ovat vaaleita ja hämäläisiä. Ja he ovat tummahiuksisia ja pohjalaisia. He ovat juutalaisia, he ovat tataareja, he ovat romaneita, he ovat saamelaisia. Heillä on juuria Sveitsissä, Saksassa, Venäjällä, Ruotsissa. Heidän nimensä ovat Häyhä ja Koivunen sekä Altschuler, Abdrahim ja Wan.

Ja Sonntag.

Televisiosta tuli taas Edvin Laineen Tuntematon sotilas. Jos Sonntag olisi elänyt tähän päivään asti, hän olisi saattanut etsiä käsiinsä elokuvan uudemman version, jossa vilahtaa hänen hahmonsa.

Pesunkestävä suomalainen, joka toimii autonkuljettajana.

Juttua varten on haastateltu myös seuraavia lähteitä: Tuntematon sotilas -elokuvan historia-asiantuntija Petri Peltola, Finland at War -tilin ylläpitäjä Vesa Siitonen, valokuvien värittäjä Julius Jääskeläinen. Jutussa on käytetty lähteenä myös Ylen Afro-Suomen historia -dokumenttia, Antero Leitzingerin Ulkomaalaiset Suomessa -teosta, Kansallisarkiston kantakorttiarkistoa ja sotapäiväkirjoja ja listaa sotilaslyhenteistä sekä Vilkkimäen kahvimuseon puheenjohtaja Seppo Louhivuorta.

Korjaus 14.1.2020 klo 16:14: Korjattu linkin yhteydestä virheellinen nimitys Veteraaniliitto muotoon Sotaveteraaniliitto.